ajatuksia

KEMIKAALITTOMAMPI ELÄMÄ?


Kaikki sai alkunsa nelisen vuotta sitten, kun pääsin opiskelemaan Tampereelle. Samoihin aikoihin huomasin nimittäin allergisoituvani kotona käytettävistä hiusväreistä. Tuohon hetkeen mennessä hiukseni olivat käyneet läpi lähes kaikenlaisia värikokeiluja, alkaen jo vuodesta 1999. Aloitin aikanaan hiusteni sävyttämisen siis jo ala-asteiässä, pääsääntöisesti sävytteillä ja raidoilla. VIRHE nro 1. Pahimpien teinarivuosien aikana pääni joutui aikamoiseen ryöpytykseen. Yhtenä päivänä halusin olla blondi, toisena brunette ja kolmantena jotain ihan muuta. Blondi-musta-sinimusta-kastanjanruskea-punaruskea-kirkkaan punainen-lila-tummanruskea-kuparinruskea JA KAIKKEA MAAN JA TAIVAAN VÄLILTÄ. Pahimmillaan värjäilin päätä useaan kertaan viikossa, silloin kun sain päähänpiston, että musta tukka on saatava vitivalkoiseksi NYT. Kotona tietenkin, kuka sitä nyt ammattilaiselle viitsisi mennä. VIRHE nro 2.

Vuosien tukanrääkkäys yhdistettynä ensimmäisen pitkän parisuhteeni päättymiseen eskaloitui viimein siihen, että tukkani oli ohentunut 1/3 siitä, mitä se aikanaan oli ollut. Stressi pahensi tilannetta ja pelkäsin tulevani kaljuksi. Hiusraja oli siirtynyt useita senttejä ja tukkaa sai keräillä aamuisin tyynyltä isoja tukkoja. Samaan aikaan alkoivat allergiaoireet. Päätin laittaa stopin koko touhulle. Lopetin hiusten värjäämisen kokonaan, istuin parturin penkkiin ja pyysin sävyttämään raitojen avulla tukan mahdollisimman lähelle omaa juurikasvuani. Tästä alkoi pitkä ja piinallinen kasvatusprojekti. Aina kun olin saanut hiukset kasvamaan kymmenisen senttiä, parturi leikkasi ne nipsnaps jälleen lyhyeksi. Olin onnistunut tappamaan tukkani täysin. Tästä on kulunut nyt nelisen vuotta ja lopputuloksena on ihan ikioma väri, mitä sävyttelen ainoastaan raidoittamalla muutaman kerran vuodessa. Hiukset ovat myös hiljalleen paksuuntuneet takaisin entiseen vahvuuteensa ja hiusraja on palannut lähes kokonaan takaisin omalle paikalleen. Nyt, kun olen elänyt tämän oman sävyni kanssa näin pitkään, tekisi mieli huutaa sille ala-asteikäiselle tytönhupakolle: DON’T DO IT BABY. Sun omassa värissä ei ole mitään vikaa.



Restonomiopintojen aikana kiinnostuin hyvin suuressa määrin ravitsemuksesta ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähtäävästä elämäntavasta. Rukkasin elämäntapojani kaikilla osa-alueilla uuteen kuosiin. Törmäsin tutkimusmatkallani Sami Sundvikin, Kukka Laakson sekä Noora Schinglerin blogeihin. Aloin ensimmäistä kertaa pohtia omaa kemikaalikuormitustani ja miten sitä voisi pienentää. Hiusväreistä luopuminen oli ensimmäinen iso askel. Tämän jälkeen vähensin hiusten pesukertoja sekä kaikenlaisten muotoilutuotteiden käyttöä radikaalisti. Valitsin shampoon, minkä tuotesisältö (INCI-listaus) oli mahdollisimman lyhyt.

Hiusepisodin jälkeen keskityin pitkään ruokavalioni säätämiseen sekä liikunnan lisäämiseen. Oikeastaan vasta Varpun raskauden aikana aloin miettiä käyttämääni kosmetiikkaa, mistä päästään nykyhetkeen. Kosmetiikan käytöstä ja esimerkiksi hiusten värjäämisestä raskauden aikana käydään keskustelupalstoilla ikuista vääntöä. Kuka on oikeassa ja kuka väärässä, sitä on mahdotonta sanoa. Minulle itselleni kysymys oli enemmänkin siitä, että halusin ylipäätään kohti kemikaalittomampaa elämää. Raskaus oli omalla kohdallani hyvä sysäys tämän projektin alulle laittamiseksi, olisihan siitä samalla hyötyä uudelle elämällekin.

Millaisia muutoksia olen sitten tehnyt ensimmäisen raskauden ja tämän raskauden kemikaalien suhteen?


Meikkaaminen

Ennen meikkaaminen oli vahvasti osa päivittäisiä rutiinejani. Olipa minulla sitten menoa tai ei. Aloitin meikkaamisen varhain, joskus 12-vuotiaana kai tutustuin ripsiväriin ensimmäisen kerran. Yläasteelle mentäessä meikkaamisesta oli tullut tapa. Naamarasva, meikkivoide, puuteri, kulmat, ripsiväri, puuteri. Joka päivä. Tähän lisäksi illalla meikkien pesu meikinpoistoaineella ja naaman rasvaus voiteella. Melkoinen kuormitus jo pelkästään kasvojen osalta yhdelle päivälle. Kun kuulin Varpun odotuksen aikaan odottavani tyttövauvaa, aloin miettiä meikkaamista uudella tavalla. Miksi minä meikkaan? Mitä vastaan tyttärelleni, kun hän kysyy asiasta? Millaisen kuvan naisena olemisesta haluan tytölleni viestittää? Tajusin, että meikkaamisella oli syvä kytkös omaan itsetuntooni ja juuret ulottuivat hyvin pitkälle yläasteaikoihin, jolloin koin kasvoja korostamalla siirtäväni ihmisten katseet pois alipainoisesta ja poikamaisesta vartalostani. Haluanko opettaa saman omalle tytölleni? En. En missään nimessä. Halusin muutosta ja aloin vähentää meikkaamista asteittain. Voin tunnustaa, että aluksi se oli todella vaikeaa. Lähtiessäni vähemmällä meikillä ihmisten ilmoille, tunsin itseni alastomaksi ja epävarmaksi. Rumemmaksi. Hiljalleen aloin kuitenkin tottua meikittömyyteen ja siitä alkoikin tulla osa ”minua”. En voi kuitenkaan täysin ottaa kiitosta meikkaamisen vähentämisestä itse, sillä näkymättömällä miehellä on ollut keskeinen rooli asian etenemisen suhteen. Hän ei arvosta jatkuvaa itsensä ehostamista tai ”naaman maalaamista”. Seurustelumme alkuaikoina hän kysyi minulta usein miks sä meikkaat, kun arkena laitoin sotamaalauksen kasvoilleni. Niinpä, miksi. Hänen jatkuva kyseenalaistamisensa sai minut tuntemaan, ettei jatkuvalle tälläämiselle ollut tarvetta.

Olen kuitenkin edelleen vasta puolimatkassa. Harvemmin lähden ”ihmisten ilmoille” ilman ripsiväriä ja kulmien laittamista. Myönnän, että meikittömän kuvan laittaminen esimerkiksi instaan tai muualle Someen tuntuu ahdistavalta edelleen. Suhteeni meikkaamiseen on kuitenkin hieman muuttunut ja suurin muutos on tapahtunut pääni sisällä. Ennen meikkasin, ollakseni vahvempi ja itsevarmempi. Piilottaakseni virheet muilta. Nyt koen, että voin olla tällainen kuin olen ja korostaa halutessani parhaita puolia meikin avulla. Mitä sitten, jos nenässäni on hieman laajentuneet ihohuokoset? Ketä se oikeasti kiinnostaa ja jos kiinnostaa, mitä se kertoo kyseisestä ihmisestä? Olenkin onnistunut vähentämään meikkaamista radikaalisti, enkä arkena enää juurikaan tällää itseäni. Saatan jopa lähteä kaupungille tai töihin täysin meikittä, mikä ei ennen olisi tullut kysymykseenkään. Työpäivinä meikkaan kuitenkin useimmiten edelleen kevyesti. Tulee fressimpi olo, kun kulmat ja ripset on laitettu. Ja joskus on kiva tällätä ihan kunnolla, kun lähtee ulos kavereiden kanssa. Silloin se tuntuu jotenkin spesiaalilta, erilaiselta kuin ennen. Tällä hetkellä olen tilanteeseen tyytyväinen, toki paras vaihtoehto olisi, jos oppisin hyväksymään peilikuvani täysin meikittömänä. Ehkä jonakin päivänä. Kemikaalikuormitus meikkien osalta on kuitenkin vähintään puolittunut. Seuraava askel olisi siirtyä kokonaan luonnonkosmetiikan pariin.


Ihon hoito

Minulla on hyvin pintakuiva iho, mikä oireilee etenkin talven pakkasilla. Olen kuitenkin aina ollut ja olen edelleen äärimmäisen laiska rasvaaja. Kuorimisesta puhumattakaan. Kemikaalikuormituksen näkökulmasta tämä on varmasti ollut hyvä asia, mutta ihoni kunnon puolesta taas ei. Ruokavaliomuutosten avulla olen saanut aikaan suurimman muutoksen. Koen, että erityisesti pehmeiden rasvojen lisäämisellä on ollut keskeinen vaikutus ihon hyvinvoinnin lisäämisessä. Tämän lisäksi olen vaihtanut kaikki ihonhoitotuotteeni luonnonkosmetiikkaan. Tällä hetkellä käytössäni on purnukkakuvassa näkyviä tuotteita. Näistä pisin tuttavuus on Madara, jonka tuotteita olen tyytyväisenä käyttänyt pitkään. Uusimmat yllättäjät ovat olleet nämä kaksi Prisman hyllystä mukaan tempaistua tuotetta. Kumpaankin olen ollut todella tyytyväinen. Deodorantti ei ole pettänyt pitkien työpäivien aikana kertaakaan, ei edes urheillessa, toisin kuin aikaisemmin käyttämäni Madaran deodorantti. Naamarasvan käytön jälkeen iho tuntuu todella pehmeältä. Myös punaisuus kasvoissa ja ihon ärtyneisyys on vähentynyt huomattavasti tämän naamarasvan käytön jäljiltä. Se on myös pintakuivuuteen tehokkaampi kuin aikaisemmin käytössäni ollut Madaran tuote. Meikinpoistossa olen käyttänyt pitkään Madaran tuotteita. Illanviettojen jälkeen meikki on yleensä ollut voimakkaampi, jolloin olen lisäksi hyödyntänyt oliiviöljyä silmämeikin poistamiseen. Kaiken kaikkiaan koen, että luonnonkosmetiikka on ollut ihon hoitamisen osalta yhtä hyvää, ellei jopa parempaa kuin ”tavanomainen” kosmetiikka. Kukkarollekaan tämä ei ole tullut yhtään kalliimmaksi.

Kodin pesuaineet

Tässä minulla on vielä paljon kehittämisen varaa. Missionani on hiljalleen muuttaa kaikki kodin puhdistuskemikaalit ympäristöystävällisemmäksi ja vähemmän kemikaaleja sisältäviksi. Tähän mennessä olen pyrkinyt tekemään valinnat pääsääntöisesti luontoystävällisyys edellä. Olen pyrkinyt myös valitsemaan tuotteita, missä ei ole niin sanotusti mitään ylimääräistä, kuten esimeriksi turhia hajusteita. Näkymätön mies on suurin jarru tässä projektissa, sillä hän ei jaksa kuluttaa aikaa tällaisiin pohdintoihin. Fairi ku fairi, sama se o millä sitä tiskaa. Hänestä mitä enemmän tuoksua ja vaahtoa, sen parempi. EI OLE. Mutta hiljaa hyvä tulee. Aivopesu on käynnissä.

Kokonaisvaltaisesti olen tämänhetkiseen kemikaalitilanteeseen todella tyytyväinen. Muutos ei ole ollut helppo, eikä se ole tapahtunut yhdessä yössä. Neljässä vuodessa olen kuitenkin onnistunut vähentämään kemikaalikuormitusta huomattavasti ja samalla olen onnistunut muuttamaan omaa ajattelumaailmaani esimerkiksi meikkaamisen ja hiusten värjäämisen suhteen. Matka on kuitenkin edelleen kesken. Olen kuitenkin tyytyväinen, että olen onnistunut tekemään näin isoja muutoksia ennen vauvan syntymää. Erityisesti naiseuden näkökulmasta nämä uudet ajattelumallit ovat enemmän sitä, mitä haluan omalle tyttärellenikin opettaa.

En usko, että nykymaailmassa kukaan onnistuu elämään täysin kemikaalivapaasti, mutta pieniä asioita muuttamalla kuormituksen vähentäminen on mahdollista. Mitä sitten ajattelen muiden valinnoista näiden asioiden suhteen? Aivan sama, kukin tyylillään. Minulle on samantekevää, miten paljon ja mistä syystä kukakin itseään ehostaa tai millä pesuaineella naapurin Maijan pyykit pestään. Olen myös itselleni hyvin armollinen asioiden suhteen, enkä aina jaksa kuluttaa aikaa parhaan mahdollisen astianpesuaineen löytämiseksi. Tuskin saan siitä yhtään sen kirkkaampaa kruunua viimeisen tuomiopäivän koittaessa (hahh). Kuten ruokavalion tai liikuntatottumusten muuttamisessakin, kohtuus on varmasti avainasemassa myös tässä kemikaaliasiassa. Uskon, että jos valitsee arjessa 80-90% sen niin sanotusti paremman tai järkevämmän vaihtoehdon, on olemassa tuo 20-10% liikkumavara valita joskus toisella tapaa. Ei se aina oo niin justiinsa.
comments powered by Disqus