vanhemmuus

Kerääks sulkia hattuus, Heikkonen?

Aavistelin tätä jo silloin, kun kiinteät alkoivat tulla ajankohtaiseksi Ruususen kanssa suunnilleen samanikäisten vauvojen keskuudessa. Nyt liikutaan erittäin vaarallisella alueella, ajattelin ja lapioin jäitä hattuuni seuratessani aiheeseen liittyviä keskusteluja niin Somessa kuin in real life. Nyt, kun olemme reilun kuukauden tarponeet kiinteiden maailmassa voin todeta: olen jälleen astunut sellaiselle äitiyden osa-alueelle, mikä herättää tunteita laidasta laitaan ja mielensäpahoittaminen tapahtuu valoakin nopeammin. Aivan kuin imetys ja lastenvaatteet tai siis toisin sanoen kaikki mahdollinen, myös vauvan ruokailu aiheuttaa kummallisia vastakkainasetteluja vanhempien välille.

Ensin vertaillaan kiinteiden aloituskohtia. Syyllistetään tai syyllistytään sen mukaan, tuntuuko oma ratkaisu toisen tekemään verrattuna paremmalta vai huonommalta. Ja sitten se alkaa. Sormiruokailijat vs. Soseilijat. Ostan kaupasta vs. Tee-se-itse. Velli vs. Velliä ei suositella. Sitterisyöttäminen vs. Sylisyöttäminen. Tripptrapp vs. Kopio. Pillimuki vs. Nokkamuki. Ensipuurot vs. tavispuurot. Luomu vs. Ei-se-oo-niin-justiinsa. Sokeria vs. Ei-sokeria. Suolaa vs. Ei suolaa. Rypsiöljy vs. Oliiviöljy. Maalaisjärki sitä ja suositukset tätä. #paskamutsi#sokerinatsi#kukkahattutäti. Puolin ja toisin äidit syyllistyvät ja syyllistävät riippuen siitä, mihin leiriin lapsensa ruokailujen suhteen asettuvat. Ja kultaista keskitietä ei tunnetusti ole, koska vaikka kuinka yrittäisit asettua sinne, sinut lokeroidaan kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.  "Ai teil syödään tota. Ai teil sekaruokaillaa. Ai sä syötät sittenki soseita. Ai sä syötät tollasella lusikalla. Ai sä annat tollasesta mukista. Ai ai ai ai ai ai ai". En ymmärrä, miten pää voikin tulla niin kipeäksi siitä, että joku toinen tekee eri tavalla. Joku toinen syöttää tälläkin hetkellä lapselleen kaupan pilttiä, vaikka minä täällä teen kaiken alusta alkaen itse. Miten toisia jaksaakaan kiinnostaa, maustaako joku lapsensa puuron korvikkeella vai kauramaidolla. Tai tekee herranjestas pelkkään veteen. Keittämättömään. Ajatella. Voin nyt kertoa tässä yhden pikku jutun: minua ei kiinnosta. Ei pätkääkään. Mikäli siitä ei ole mahdollisesti hyötyä omaan arkeeni. Mutta tähän jatkuvaan vastakkainasetteluun ja mielensäpahoittamiseen hermoni palaa yhtä nopeasti kuin Randyll Tarly GOTissa.

Vaikka olin lapsena nirso ja ennakkoluuloinen syöjä, kiinnostuin ruoasta jo varhaisessa vaiheessa. Opettelin hyvin varhain tekemään aamupalan itse ja sekoittelin mitä kummallisimpia makuyhdistelmiä keittiön antimista. Istuin usein keittiöjakkaralla katselemassa, miten äiti teki ruokaa ja painoin kaiken tarkoin mieleeni. Kotitalous oli ykkösvalintani vapaavalintaisista yläasteella ja monen mutkan kautta vuodet ovat nyt vierähtäneet nopean ruokailun parissa työskennellen. Olen siinä sivussa opiskellut restonomiksi ja perehtynyt jonkin verran ravitsemukseen.Viimeisinä hetkinään Pirkkomummu muistutti minua reseptivihkonsa ja keittokirjojensa sijainnista, että muistaisin ottaa talteen. Ruoka on minulle paljon muutakin kuin energiaa ja suhtaudun siihen melkoisen intohimoisesti. Siksi oli jotenkin itsestäänselvää, että valmistaisin Ruususen ruoat mahdollisuuksien mukaan itse. Enkä koe, että siitä olisi jotain erityistä vaivaa verrattuna kaupan valmissoseiden syöttämiseen. Katsokaas, minä pidän ruoanlaitosta. Olen tottunut työssäni tekemään miljoona asiaa samanaikaisesti, mielessäni toista miljoonaa asiaa samalla prosessoiden. Kun on tottunut tekemään sapuskaa sarjatyönä, kiireetön kotikokkailu ja kikkailu reseptiikalla ei kuormita millään tavalla. Sydäntäni lämmitti mielettömän paljon, kun harjismammojen tapaamisessa vouohotin taas jostain tekemästäni ruokahavainnosta ja Jenni totesi, että

"ihanaa ku susta oikein huomaa, et sua kiinnostaa tosi paljon kokeilla erilaisia juttuja ja nähdä, minkälaisia reaktioita se vauvassa herättää".

Hän ei olisi voinut paremmin sanoa. Juuri tästä on kysymys. Äitiysloma on nyt tavallaan minun työni ja väkisinkin omaa ammattitaitoa tulee harjoitettua myös täällä kotioloissa niillä vanhemmuuden osa-alueilla, missä siitä on eniten hyötyä. Minun kohdallani se on ruoka. Rohkenenkin väittää, että jokainen äiti tulee ihan huomaamattaankin panostaneeksi vauva-arjessaan asioihin, jotka ovat olleet keskeisiä myös työelämässä. 

Mutta miltä valintani näyttävät äitiyden pelikentällä? Erään vitsikkään Pasi Virtasen heittämä läppä kiteytti sen paremmin kuin hyvin: "Ja vuoden äitipalkinnon saa". Niin. Totta kai tämä nähdään helposti pyrkimyksenä kerätä sulkia hattuun.Yrityksenä olla parempi kuin kaikki muut. Yrityksenä besserwisseröidä ja saada kaikki toisinajattelijat tai toisin tekevät tuntemaan #paskamutsifiilistä, koska Heikkonen täällä jaksaa pipertää vauvasafkaa, erilaisia reseptejä kokeillen. Ja koska valmistan valtaosan lapsen ruoasta itse, tuomitsen heidät, jotka eivät halua viettää aikaansa keittiössä puuhastellen. Vai onko asia sittenkään ihan niin mustavalkoinen? Ei ole. Kyllä täälläkin syödään kaupan valmiita ja mennään välillä siitä, missä aitaa ei edes ole. Eräs viisas Kuhalainen sanoi minulle kerran:

"Älä lue rivien välistä sellaista, mitä siellä ei ole". 

Olen sisäistänyt tämän asian paremmin kuin hyvin ja siksi minua sieppaa suunnattomasti, kun törmään  ilmiöön tuon tuosta täällä vanhemmuuden viidakossa. Minua sapettaa, kun huomaan tulleeni lokeroiduksi jonkinlaiseen muottiin vain siksi, että joku olettaa minun olevan jotakin mieltä asioista sen perusteella, että toimin eri tavalla kuin hän. Vastakkainasettelu vauvojen ruokakulttuurin ympärillä on niin voimakas, että huomaan tuon tuosta tulevani väärinymmärretyksi tai profiloiduksi tietynlaiseksi äidiksi vain siksi, että kerron valmistaneeni itse ruokaa. Minua harmittaa tämä jatkuva syyllistäminen ja syyllistyminen, mikä sulkee pois paljon hyvää keskustelua ja mahdollisuuksia löytää hyviä uusia ratkaisuja omaan arkeen sovellettavaksi. En jaa asioita siksi, että saisin kiillotettua omaa kilpeäni rehvakkaasti elvistellen. Jaan kokemuksia ja havaintojani siksi, että olen aidosti innoissani löydettyäni tomivan reseptin tai hyvän tuotteen. 

"Jokainen äiti on varmasti paras äiti omalle lapselleen ja tekee valinnat aina hänen ja koko perheen parhaaksi"  toistuu jatkuvasti erilaisissa vastakkainasetteluissa, aiheesta riippumatta. Niin. Vielä kun äidit uskoisivat tuohon lauseeseen, päästäisiin jo melkoisen pitkälle. Jatkuvan nokittelun ja tehtyjen valintojen vertailun sijaan äitien olisi hyvä alkaa luottaa itseensä ja tekemiinsä valintoihin. Ei se, että joku muu tekee toisella tapaa ole millään tavalla omasta arjesta pois. Ei se, että joku muu kertoo löytäneensä toimivan reseptin tai tuotteen kaupan valmiin tilalle, tarkoita automaattisesti sitä, että hän pitää sinun valintaasi jollain lailla huonompana. "Älä lue rivien välistä sellaista, mitä siellä ei ole". Olkaa armollisia toisillenne, äidit. Äitien tekemää vai äidin tekemää, mitä väliä? Tässä talossa on jo puoleenpäivään mennessä syöty sekä että. Peace. 

comments powered by Disqus