perhe

Kuin kissat ja vauvat

Ennen Ruususta kokemukseni vauvoista oli jokseenkin hataralla pohjalla. Voisi sanoa, että en tiennyt heistä juuri mitään. Sen sijaan kissoista olen oppinut tässä kuluneen KYMMENEN vuoden aikana yhtä ja toista.

Muistatteko, miten odotusaikana pohdiskelinkin, mitä rakkaat pikku mussukkani olisivat mahdollisesti voineet opettaa minulle vanhemmuudesta? Palasin lukemaan tuota reilun vuoden takaista postausta uudelleen (http://so-up.fi/heikkonenkakspistenolla/lemmikkien-aitiysvalmennus) ja naureskelin, että en ole ollut kovinkaan pahasti hakoteilla. Kissat ja vauvat eivät toden totta loppujen lopuksi eroa toisistaan kovinkaan suuresti. Vauvavuosi on opettanut minulle, että heillä onkin yllättävän paljon yhteistä. 

Nimittäin, olipa kyseessä kissa tai vaapero niin se on kuulkaas niin, että

  1. ruoka maistuu paremmalta lattialta kuin omalta lautaselta. Ruoka maistuu paremmalta, jos se on jonkun toisen tai jos onnistut varastamaan sen toiselta. Ruoan suhteen on oltava erittäin valikoiva. Se tulee tappaa huolellisesti ennen ruokailua. Se, mikä maistuu hyvältä tänään, ei varmasti ole hyvää enää huomenna. Mutta kastikkeen tai jogurtin kanssa ole leikkimistä. Ja tärkein: RUOKA EI SAA KOSKAAN OLLA SEKUNTIAKAAN MYÖHÄSSÄ. 
  2. on mukavaa sumpata itsensä istumaan tai kerälle kaikkiin ahtaisiin paikkoihin. Kissa änkeää hoomanin kenkään, vauva yrittää ängetä Minnimersunsa takahutlaariin. If it fits: I sits. 
  3. pallot ja kaikenlaiset rapisevat/kilisevät asiat ovat erittäin viehättäviä kapistuksia. 
  4. on mukavaa pötköttää tyynyjen, peittojen ja mattojen päällä. 
  5. joskus paskea/oksennusta/mitä tahansa eritettä on jossain muualla kuin missä sen pitäisi olla. 
  6. omia ja toisten karvoja on mukava syödä. 
  7. edellämainittuja on mukava kyökkiä matolle. 
  8. kukkuuleikki on ihan paras. Tai se, että hoomanin käsi tulee hitaasti peiton alta ja sujahtaa sitten äkkiä sinne takaisin.
  9. jos jossain on laatikko, sinne pitää mennä istumaan. 
  10. jos jossain on suljettu laatikko, se pitää avata ja tyhjentää sisältö ympäriinsä. Ja sitten mennä sinne istumaan. 
  11. illalla pitää hepuloida. 
  12. roskapussien sisältö pitää levittää ympäriinsä. 
  13. jos joku komentaa, kannattaa esittää kuuroa. 
  14. imuriin kannattaa suhtautua pienellä varauksella. 
  15. vanhaa nojatuolia on mukava raapia niin, että sisusta tulee ulos. Ja sitten se sisusta syödään. 
  16. kaikkea löytämäänsä kannattaa ensimmäiseksi maistaa. 
  17. temppuilua ei koskaan pidä harrastaa kenenkään pyynnöstä. Ei kukko käskien laula. 
  18. vieraita tulee katsella hetki päästä varpaisiin ennen kuin saavat koskea. 
  19. paras ovi on sellainen, mikä on auki. Suljettu ovi tulee avata hinnalla millä hyvänsä. 
  20. ovikellon soidessa pitää mennä ovelle vastaan. 
  21. jos on mokannut pahasti, sen saa anteeksi kun ottaa naamalle sellaisen söpöysilmeen. 
  22. mikään ei ole oikeasti kiellettyä. Ja vaikka olisikin, kyllä sitä voi tehdä heti, kun valvova silmä välttää. 
  23. "oho tää lähti irti"/"en se minä ollut ja sitäpaitsi se oli jo rikki"/"mää en oo ikinä saanu maistaa tota, mitä sulla on"/"hyvä kun tulit paikalle! Se vaan räjähti. Sain hädintuskin nää palaset pelastettua". 
  24. vain isihooman osaa leikata kynnet. 
  25. tuntuu kivalta, kun silitetään päästä tai kasvoista. 
  26. aina ei voi muistaa omaa nimeä. Etenkään, jos jää verekseltään kiinni pahanteosta tai on osoitettavissa raskauttavia todisteita, että olisi ollut osallisena pahantekoon. 
  27. jos muut nukkuvat, ne pitää herättää kovaäänisellä mölinällä. 

Ihan nyt vain muutaman mainitakseni. Niin, että siis asuiko tässä taloudessa yksi vauva ja kaksi kissaa? Kolme kissaa? Kolme vauvaa? Kolme kissavauvaa? Vauvakissaa? 

Asiaa tarkemmin ajateltuani en enää ollenkaan ihmettele, miksi Piisamirotta on yllättäen lämmennyt Ruususelle. Hän arvostaa ihmispennen kepposteluja, ruokafilosofiaa, kaaoshakuisuutta sekä pyrkimyksiä venyttää hoomaneiden kärsivällisyyden rajoja äärimmäisyyksiin asti. Hän varmaan ajattelee saavansa prinsessasta uuden kumppanin kaikkiin pirunkujeisiinsa. Sillä onhan minihooman kuitenkin viisaampi kuin hänen jokseenkin hitaalla käyvä velipuolensa von Pippelson. Eikä Pipachewiziin ole muutenkaan luottamista, hän kun tuntuu olevan aina pohjimmiltaan hoomaneiden puolella. Siksi Piisamirotta näkee ihmispennessä varmasti heräävää potentiaalia. Näitä kahta onkin pidettävä silmällää. Tiedä vielä, mitä kaikkea keksivät. 

Sellaistakin niin, että yritäpä näiden vetelehtijöiden kanssa tehdä muuttoa. EHE HE HEEE. 

"Te niinku vissiin ajattelitte, et nää tavarat vaan niinku hyppää noihin muuttolaatikoihin. Niinkö"? 

comments powered by Disqus