kissat

Kun kissa karvoistaan pääsi

Ihmispennen kotiutumisen aikoihin Piisamirotta päätti kasvattaa itselleen kunnon villapaidan. Kaiken varalta. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin tilanne eskaloituu niin pahaksi, että pitäisi alkaa etsiä parempaa majapaikkaa. Aika kului, eikä Piisamirotta lähtenyt mihinkään. Vaikka ihmispente ajoi hänen jaksamisensa aivan äärirajoille ja keskeytti filosofin ajatukset tuon tuosta, hän sitkeästi uskoi parempien aikojen vielä koittavan. Kevät eteni ja villapaita alkoi tuntua tukalalta. Tunnetusti filosofit ovat kuitenkin sangen laiskoja huolehtimaan ulkonäöstään, se tiedetään. Filosoft ovat peseytymisen ja sukimisen yläpuolella. Hiljalleen villapaita takkuuntui omia aikojaan. Mitä suuremmiksi takut kävivät,sitä vähemmän Piisamirotta jaksoi asiasta kiinnostua. Olkoon perkele. Häntä huomattavasti siistimpi velipoika yritti tehdä kaikkensa, että hooman ei huomaisi tilanteen vakavuutta. Sillä on sen ihmispennen kanssa tarpeeksi tekemistä, minä hoidan veljen kuntoon. Jos Piisamirotta olisi ollut hiukkaakaan terävöityneenä, hän olisi aavistanut tämän päivän koittavan. Hänen olisi pitänyt olla huolellisempi. Estää pikkuveljen yritykset auttaa. Viimeistään silloin, kun pikkuveli oli oksentanut heidän huoneensa täyteen mustia karvapalloja, olisi pitänyt ymmärtää piiloutua. Olisihan tämä pitänyt jo aavistaa, vanhastansa. Näin tapahtui aina keväisin, kun villapaidasta oli päästävä eroon. Joskin tänä keväänä, ihmispennen saapuminen taloon oli aiheuttanut sen, että Piisamirotan villapaita oli takkuuntunut pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Ei täällä ehdi enää edes kissaa harjata, hooman oli voivotellut useampaan otteeseen. Ja silloin, kun aikaa olisi ollut, Piisamirotta piiloutui ja asia lipsahti hoomanin mielestä. Kunnes tuli päivä, jolloin pikkuveli oksensi koko huoneen täyteen. Hooman pelästyi ja luuli pikkuveljen tekevän vähintäänkin kuolemaa. Hän soitti välittömästi eläinlääkärille. 

"Onko kyseessä pitkäkarvainen kissa? Joskus kissat vain nielee tosi paljon sitä karvaa ja saattaa sitten oksennella rajustikin". 

"No ei ole, mutta hänellä on tapana pestä myös pitkäkarvaista veljeään ja on sitten varmaan niellyt tuplamäärän karvaa, kun on pessyt itsensäkin siihen päälle". 

Ääni Piisamirotan päässä kehoitti pakkaamaan kamat ja pakenemaan, mutta jotenkin tuo ajatus pääsi karkaamaan filosofin mielestä. Olisiko osunut samaan aikaan kastiketarjoilun kanssa, sillä mikään ei sotkenut hänen ajatuksiaan yhtä tehokkaasti kuin kukkurallinen kippo oikeiin mehevää kastiketta. Pikkuveli oli päivän oksentelun jälkeen ennallaan ja asia unohtui, ihmispennen tehdessä temppujaan. Pääsin kuin koira veräjästä. 

Piisamirotta oikaisee itsensä ihmispennen leikkimatolle, pitkin pituuttaan. Hän läpsyttelee tassullaan leijonalelua muutaman kerran. Tuokin perkele tuossa. Asuntoon on viimein laskeutunut hiljaisuus, kun pente on saatu nukkumaan päiväunia parvekkeelle. Oli sekin yksi saatanan operaatio. Luulin jo, että minun täytyisi näyttää, miten tuollainen avuton pente hiljennetään. Iäksi. Hän painaa silmänsä kiinni. Todellisuus alkaa hämärtyä. 

"JALO, se EI ole SINUN matto". 

Filosofi havahtuu horroksestaan ja katsoo hoomania aivan kuin ei olisi koskaan kuullut mitään yhtä idioottimaista. Kuvitteletko todella, että minä haluaisin tällaisen psykedeelisen maton, joka suorastaan kutsuu migreenikohtausta luokseen? Hän huokaisee äänekkäästi niin, että hoomanille ei voi jäädä epäselväksi, mitä mieltä hän tästä asiasta on. Hitaasti venytellen hän siirtyy leikkimatolta, aavistuksen verran vasemmalle, jääden pötköttämään olohuoneen matolle. Kunhan nyt kokeilin vain vähän niitä leluja. Piisamirotta vääntäytyy selälleen ja nostaa tassut kohti taivasta. Nyt, kun kerran olet saanut minut hereille, voisit yhtä hyvin papsuttaa minua mahasta. Tuosta noin, ole hyvä. 

Hooman tekee työtä käskettyä. Ihmispennen nukutusoperaatio on pistänyt pinnan kireälle, eikä mikään muu poista harmituksen tunnetta yhtä nopeasti kuin kissan pehmoisen mahan papsutus ja kehräyksen kuuntelu. Mutta tämä maha ei ole pehmoinen. Tai on. Ihrat karvojen alla. Mutta nämä takut.  Kissan turkki on pohjavillasta kauttaaltaan rastoittunut. Hooman tuntee suuren piston sydämessään. Hän oli unohtanut kissan harjaamisen ja takkujen selvittämisen aivan kokonaan. 

"Ei herranjumala kissa voisiksää oikeesti opetella pesee ittes. Tää on ihan takussa tää sun turkki. Sama laulu joka kevät. On se nyt jumankauta ku ei yks kissa osaa omaa turkkiaan pitää siistinä. Ei ihme et Pipa oksentelee koko ajan ku pesee itsensä ja sut vielä siihen perään". 

Hooman yrittää saada takut auki kamman avulla, leikellen isoimpia saksilla pois. Piisamirotta antautuu, koska tietää, että pako ei ole enää mahdollinen. Takkuja on kuitenkin niin paljon, että pelkällä harjaamisella tästä ei enää selvitä. Hooman poistuu olohuoneesta. Mitähän se seuraavaksi aikoo. Vessasta kuuluu lorinaa ja Piisamirotan sydän alkaa hakata hieman kovempaa. Ei_kai_vain_KYLPYÄ. 

"Jaaha Jalo, sit pestään. Ei täst tu yhtää mitää enää harjan kanssa". 

Piisamirotta yrittää taistella hetken vastaan, mutta alun ahdistuksesta päästyään, lämpöinen vesi ja hoomanin hierovat sormet turkin seassa tuntuvat oikeastaan ihan mukavilta. Kiristävät takut alkavat hellittää otetaan selkänahasta ja olo tuntuu kerrassaan mukavalta. Pesuvesi värjäytyy sameaksi. 

"Ei jumalauta kissa, mite voitki olla näin saatanan likanen. Ei hyvää päivää". 

No jos nyt joskus jättää itsensä pesemättä. Ei tää nyt ole lainkaan näin iso asia hooman. Piisamirotta sulkee silmänsä ja nauttii käsittelystä. Hooman huuhtelee hänet samalla kovaäänisesti jupisten ja nostaa hänet pyyhkeen sisään. Huh, eihän tämä nyt niin vakavaa ollutkaan. Hooman koettelee filosifin turkkia mietteliäs katse naamallaan. Kulmat menevät huolestuneeseen kurttuun. 

"Nää takut on edelleen täällä. Ei täs Jalo kyl ny auta muu ku ottaa sakset kätee". 

Piisamirotta yrittää paeta. Villapaitaani ette saa! Piilopaikkoja ei kuitenkaan ole. Hooman on yhdeksän vuoden aikana oppinut hänen kaikki metkunsa. Hän saavuttaa filosofin ja naulitsee hänet lattianrajaan toisella kädellään. Piisamirotta antautuu. Antaa mennä. Antaa mennä kaikki vaan perkele. Viekää. Viekää saatana. Hooman huiskii saksien kanssa menemään kuin viimeistä päivää. Ei innostuksissaan tajunnut kuivata turkkia riittävästi. Piisamirotta tuntee, kuinka olo kevenee villapaidan käydessä yhä ohuemmaksi ja ohuemmaksi. Karvakasa hänen vierellään kasvaa lähes hänen kokoisekseen. Niin, ehkä hieman ohuempi paitakin olisi riittänyt. Pikkuveli saapuu paikalle hohtavassa turkissaan, pelokas ilme naamallaan. 

"Ei sua Pipa tarvii pestä ku sä osaat peseytyä niin hienosti itse. Ei sun turkki oo koskaan  tällänen. Jalo vois ottaa susta vähän mallia". 

Saatanan lellikki. Tarvitseeko sen aina tulla paikalle keräämään kaikki kehut, kun minä tässä joudun kärsimään. Piisamirotta mulkoilee hoomania kulmiensa alta. Eiköhän se riitä jo.Tässä ollaan perse paljaana kohta. Hooman katselee kättensä jälkeä hieman epäröiden. 

"Ehhehh, ei saatana minkä näköne sä oot. Ei ehkä olis pitäny leikata märkänä. On se hyvä, että sä et näe miltä sä näytät. Voi kulta, onneks se kasvaa takasi kyllä. Ehkä sä ny opit pesee ittes". 

NO EHKÄ EI VARMAAN OLIS NIIN. Jumalautassaatana. Piisamirotta pääsee vapaaksi. Hän marssii mielenosoituksellisesti ruokakuppinsa viereen. HOOMAN, nyt sitä kastiketta niinku olis jo. Hooman tuntee jälleen piston sydämessään. Ihmispente järjesti viime kauppareissulla sellaisen shown, että siinä hätäkässä hooman unohti hakea kissojen kastikkeet Mustista ja Mirristä. Kastiketta on jäljellä enää yksi purkki, mikä pitäisi jakaa pikkuveljen kanssa. 

"Nyt on Jalo sellanen ikävä tilanne, että pitää päättää: ottaako kastiketta nyt vai vasta aamulla. Ei ole kuin yksi purkki ja napuja. Pitää jakaa veljen kanssa". 

"ARE U FUCKING KIDDING ME HOOMAN. Ei riitä, että sä viet multa vaatteet. Ajattelit sitten ihan nälkään tappaa. VELI, VELI HOI: SOITA ELÄINSUOJELUUN". 

"Et nyt viitisis veli sotkea minua tähän. Ei viitsittäisi riidellä hoomanin kanssa. Ei silläkään helppoa ole. Yrittäisit nyt vähän ymmärtää ja asettautua toisen asemaan". 

"Sinä se osaat aina olla niin perhanan DIPLOMAATTINEN. Sanonko sulle, mihin voit sen ymmärrykses kanssa painua". 

"Soita kuule Jalo ihan rauhassa vaikka Karpolle, jos kuvittelet et muualt saa yhtä hyvää ruokaa ku tässä talossa. Saatana syötte kalliimpaa kastiketta ku minä". 

"No anna sitten heti sitä kastiketta. Sassiinki vissii. Tiedä, vaikka sitä paleltuisi yön aikana hengiltä, kun on karvatkin viety. Viimeinen ateria. Ja sekin vaan puoliannosta. On saatana aikoja nämäki". 

Piisamirotta saa kastikkeensa. Puolikas annos kastiketta ei tunnukkaan lainkaan huonolta, kun päälle saa vielä syödä napuja niin paljon kuin sielu sietää. Vatsa täynnä Piisamirotta käy nojatuoliinsa lepäämään. Kynitty turkki on jo kuivunut ja hän on jo vaipumassa mietteisiinsä. 

"Veli, hhehhh hehh. Ei nyt millään pahalla, mutta näytät aika naurettavalta". 

Piisamirotta ei vaivaudu edes korviaan letkauttamaan veljensä kettuiluille. Turhamainen keimailija. Hän on oikeastaan tyytyväinen, että villapaidasta päästiin. Vieläpä kohtalaisen nopeasti. Kevennyt ja takuton olotila saa filosofin mielen jopa kepeäksi. Mitä väliä sillä on, miltä näyttää? Hän on suuri ajattelija ja kaikki suuret ajattelijat ovat aina ulkonäköpaineiden ja turhamaisuuden yläpuolella. Yhdeksäs kevät ja jälleen vailla villapaitaa. Kyllä kissa karvoistaan pääsee, vieläpä varsin helposti, jos on Piisamirotta. 

Hooman on nukkunut kuitenkin yönsä toinen silmä raollaan. Koskaan ei voi olla varma, minkälaisiin kostotoimenpiteisiin filosofi saattaa ryhtyä. Vaaditaan vielä paljon kastiketta, ennen kuin tämä episodi on pyyhitty hänen mielestään. Ajatella, että pitää kylpeä ihan kerran vuodessa. 

comments powered by Disqus