ajatuksia

MAAILMAN PARAS VAPAAPÄIVÄ



Aloitin viikon ainoan vapaapäiväni heräämällä viisi minuuttia ennen kellon soittoa, 7:35. Vapaapäivä. Tai syynäyspäivä, miten sen haluaa sanoa. Olen buukannut sekä neuvola-ajan, että ylimääräisen ultran tälle päivälle. Tänään selvitetään kertaheitolla, mitä sinä siellä masussa oikein puuhastelet. Unenpöpperöisenä vedin vaatteet niskaan ja lähdin putsaamaan autoa lumesta uudenkarhealla lumiharjallani. Pääsin neuvolaan jopa etuajassa, hyviä nämä aamuajankohdat. Siellä saimme sinusta ja minusta selville seuraavaa

Verenpaine 114/69
Painon muutos/viikko +830g
”Tää sun painon kehitys on kyllä tosi tasaista ja hyvää. Kymmenisen kiloa nyt tullut. Sun tapauksessa saa nousta helposti vielä useammankin kilon, kun lopussa se voi nousta pelkästä turvotuksestakin. Isompi huoli olisi, jos se paino ei nousisi”.

U-prot. ja U-gluk. puhdas.
Turvotus, niente

Sokerirasitus, normaali (5.1/7.2/5.8)
Sikiön liikkeet ja sydämen syke +135, ++

Kohdunpohjan korkeus ja lapsiveden määrä 28, normaali
Sikiön tarjonta, RT
”Pää tuntuu alhaalla, selkä pyöristyy tuonne vasemmalle ja kaikki raajat sitten jää tuonne, missä sä ne liikkeetkin oot tunenu useimmiten”.

Hemoglobiini 126
”Siis tieksää, tää on parempi kuin viimeks. On tää sun hemoglobiini kyllä aika käsittämätön. Harvoin näkee näin hyvää vielä näillä viikoilla”.
Influenssarokote, TSEK.

Äidillä ei todellakaan ole mitään pahaa sanottavaa Harjavallan neuvolasta. On ollut harmillista lukea muutamasta vauvaryhmästä, miten joidenkin odottajien kohdalle on osunut todella huonoja kokemuksia. Usein kyse on henkilökemioista. Äidille on pienestä pitäen iskostettu päähän, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa on pystyttävä tulemaan toimeen. Sinäkin tulet oppimaan saman, jonakin päivänä. Mielestäni sosiaalialalla työskenteleville tämän pitäisi olla itsestäänselvyys ja vaikka odottava äiti olisi haastava persoona tai kemiat eivät vain jostain syystä kohtaa millään tasolla, tulee hänen kanssaan silti pyrkiä toimimaan asiakaslähtöisesti. Näin ei kuitenkaan aina ole ja on tosi ikävä lukea, millaista kohtelua osa odottajista on saanut neuvolassa osakseen hoitohenkilökunnan suunnalta, liittyen esimerkiksi painon kehitykseen tai raskausajan vaivoihin. Toki neuvolan velvollisuus on ohjata ja valistaa, mutta mielestäni keskustelutilanteessa on erittäin keskeistä ottaa myös huomioon odottajan tausta sekä persoona.

Uskon, että omalla kohdallani onni on myös, että Harjavalta on pieni paikkakunta. Odottajia, toisin sanoen asiakkaita, on vähemmän kuin esimerkiksi Tampereella. Näin ollen neuvolatädillä on ehkä enemmän aikaa (ja kiinnostusta) tutustua odottajiin paremmin ja suhde muodostuu jo tästä syystä erilaiseksi kuin isossa kaupungissa, jossa aina ei välttämättä edes pääse samalle hoitajalle. Olen todellakin kokenut, että meidät on Harjavallan neuvolassa otettu vastaan yksilönä, ei vain jonkinlaisena osana odottajien massaa. Esimerkiksi enkelisiskon tarina, äidin alipaino ennen sinua, sekä haasteet työssä jaksamisen näkökulmasta on huomioitu pitkin raskautta erittäin hienosti ja yksilöllisesti. Neuvolatätimme aikoo kuulemma kasata myös kaikki ensi vuoden odottajat tavalla tai toisella yhteen, vaikka heiltä oli se ilmeisesti alkujaan kielletty, kuulemma säästösyistä. Aivan mahtavaa! Oman äitini ”vauvaklubi” kokoontuu edelleen säännöllisin väliajoin, vaikka me ”vauvat” olemmekin kaikki jo aikuisia. Perinne on saanut alkunsa juurikin neuvolan toiminnasta. Tällaisena somettamisen kulta-aikana on mielestäni todella hienoa, että neuvolassamme halutaan kasata odottajat yhteen, kohtaamaan toisensa myös ihan kasvokkain. Ajattele vauva, kolmisenkymmentä odottajaa ja me päästään tapaamaan ainakin osaa niistä!

Kerroin neuvolassa, että jatkaisimme vapaapäivää ylimääräisellä ultrakäynnillä Porissa. Juttelimme pitkään tuntemuksistani asiaan liittyen. Totesin ääneen sen, mitä olen miettinyt jo useita viikkoja: pelkään edelleen. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Odotan, että koska ne huonot uutiset annetaan. Ne, mitä olen odottanut jollain lailla siitä asti, kun sain tietää odottavani sinua. Kaikki on sujunut niin hienosti ja vaivattomasti, että en saata uskoa tämän nousukiidon lopullisuuteen. Jotain menee vielä pieleen, on mentävä. Kun sen sanoo ääneen, ymmärtää ajatuksen mielettömyyden. Tiedän, että todennäköisempää on, että kaikki sujuu hyvin. Se on normaalia. Miksi siihen on niin vaikeaa uskoa? Neuvolatäti sanoi saman, mitä olen itselleni yrittänyt vakuutella: kaikki menee nyt hyvin, koska on hyvin epätodennäköistä, että sama tragedia toistuu samalle ihmiselle uudelleen. Yritä ajatella, että pääset nyt helpolla, koska olet jo kerran kokenut rankemman kautta. Enkelisisko pitää meistä nyt huolta. Eikä se matka nytkään henkisesti ole kevyt ollut, vaikka fyysinen puoli onkin ollut kevyempi. Niin. Hyvinä päivinä pääsen kiinni tästä ajatuksesta. Tuudittaudun siihen. Mutta huonoja päiviä on myös. Erityisesti nämä neuvola- ja lääkärikäyntejä edeltävät päivät. Suhtautumiseni ultraan ei ole muuttunut miksikään sitten tämän Throwback -tekstin. Edelleen tuntuu siltä kuin ultran tarkoitus olisi paljastaa kaikille, mikä kaikki voi olla pielessä. Pidän sinut pahalta piilossa. Jos annat heidän katsoa, sinut viedään pois.

Kävin kotona pikaisesti kääntymässä. Sitten matkamme jatkui näkymättömän miehen kanssa kohti Poria ja äitiyspoliklinikkaa. Jännitti jälleen kerran ihan mielettömän paljon. Jos en olisi päässyt purkamaan ammattilaisen kanssa ajatuksiani ja pelkoani ultraan liittyen, sekä kaupan päälle kuullut pienen sydämesi vahvoja sykkeitä, olisin ollut huomattavasti levottomampi. Matkan aikana aloitit kunnon aamujamittelut. Vielä on tilaa temmeltää. Nyt mennään katsomaan, miten isoksi sinä olet kasvanut rakenneultran jälkeen. Ei ole mitään syytä huoleen, äiti vaan taas turhia murehtii, hölmö kun on. Myös näkymätön mies pääsi tällä kertaa tutustumaan tähän np-ultran topakkaan lääkäriin: taas unohtui pelko, kun piti pelätä itse tohtoria. Toisaalta tykkään hänen tyylistään: asiat asioina, ei turhaa lätinää tai ylenpalttista empatiaa. Juttelimme hetken raskauden kulusta. Kerroin harjoitussupistuksista ja tsekkasimme ensimmäisenä kohdunsuun tilanteen. Kaikki kunnossa, ei siis mitään aihetta huoleen. Sutjakkaasti jatkoimme ultrausta. Ja siinä sinä sitten olit,niin isoksi kasvaneena. Lääkäri mittaili sinua pitkään. Katsottiin napanuoran virtauksia ja sydämen sykettä. Kuunneltiin tarkasti. Hän mittasi reisiluusi, pääsi ja vartalosi. Kaikki on niin kuin pitääkin olla. Kasvu on tasaista, ei liikaa, ei liian vähän. Lapsivettä normaali määrä. Normaali, normaali, normaali. Miten yksi sana voikin merkitä niin paljon. Naureskelimme isolle pottuvarpaallesi. Kysyin arasti, oliko sukupuoliveikkaus lääkärin mielestään sama kuin rakenneultran tehneellä lääkärillä. Kyllä minäkin samaa veikkaisin, mutta aina ne vain arvauksia on. Älkää nyt ihan kaikkia vaatteita tämän perusteella ostako, hän naureskeli. Ja sitten hän näytti meille sinun kasvosi. Pidit ensin käsiä kasvojesi suojana. Minua ette kyttää, vakoojat. Lääkäri hieman sinua härnäsi ja maltoit siirtää kätesi pois edestä. Onpa hän suloinen, lääkäri sanoi. Tuijotin sinua mykistyneenä. Suloinen. Se sinä olet. Näkymätönkin mies hymyilee. Hän on pian mennyttä miestä. Myyty jollekin toiselle. Sinulle


Miten joku noin pieni, voi jo olla niin kaunis. Täydellinen. Sinä olet täydellinen. 
Oi, tyttöni mun.
comments powered by Disqus