ajatuksia

MEKKOKRIISEILYÄ

Otsikosta voisi päätellä, että olen jälleen tutustunut vaatekaappini sisältöön ja sen seurauksena vaipunut synkkyyteen. Eheeiii kuulkaas, vaikka läheltä liippaa, niin tämä kriisi koskee kuitenkin tulevia ristiäisiä. Ne kun alkavat kolkutella ihan oven takana, enkä ole tehnyt seurakuntatalon varaamista sekä vieraiden kutsumista lukuun ottamatta niiden eteen vielä MITÄÄN. Oho, nyt vähän valehtelin. Olen nimittäin kuluttanut lähes kaiken "oman aikani" pohtimalla, mitä minä ja Ruusunen laitamme päälle. Tätä omaa aikaa on lähiaikoina ollut kovin vähän, sillä ikävät masukipristelyt kiusaavat sitkeästi Ruususta ja aika pitkälti päivä kuluu hänen olonsa helpottamisen merkeissä, sekä tietenkin muissa vauvahömpötyksissä. Sen verran olen kuitenkin ehtinyt tätä asiaa pohtia, että nyt alkaa hieman kriisiä pukata. 

En ole edes avannut vaatekaappiani. Tiedän, että yksikään mekko, mikä siellä roikkuu, ei joko 

a. mahdu päälle 
b. sovellu imetykseen tai
c. ole riittävän sovelias papin läsnäololle. 

Olen selannut nettikauppoja tuloksetta. En tiedä, mitä kummaa mekkomuodille on tapahtunut viimeisen 9kk aikana, koska tuntuu siltä, että en löydä MITÄÄN mieleistä. Ja silloin, kun löydän niin 

a. tämä tuote on loppuunmyyty
b. ei oikeaa kokoa jäljellä 
c. hinta alkaa kolminumeroisella luvulla 

Siis oikeasti, AINA se, mistä minä pidän, on loppu tai liian kallis. Okei, en välttämättä edes täysin tiedä millaisen haluaisin. Ei liian juhlava, mutta ei liian pliisu ja arkinen. Ei liian pitkä, mutta ei liian lyhyt. Ehkä hihat? Joku sellainen leikkaus, mikä peittää masuröllykän hahhah. Haluaisin myös, että mekon kanssa pystyisi imettämään helposti tarpeen vaatiessa. Ei viitsisi aina pukeutua mustaan, joten ehkä jotain värikästä tai jokin nätti kuosi? Mutta toisaalta, pitäisikö sittenkin laittaa housut ja jokin kaunis toppi? Ehkä sittenkin joku juhlava haalari? ÄEÄÄEÄEÄEÄEÄAÄASÄAÄSASDksjdklfljkflskjflskdjlakjdaklsdlkdjldjkds. Mekot ei oo kyllä yhtään mun juttu. Eikä hameet. Eikä juhlavaatteet. Miksi tämän pitää olla niin VAIKEAA? 

Tuskastelin tätä mekko-ongelmaa näkymättömän miehen siskollekin. 

"Eiks voi vaan tulla verkkareissa, niissä mä muutenki oon 24/7"? 

Ja entäpä sitten Ruususen pukeutuminen? ÄEH, poikavauvalle tämä olisi niin paljon helpompaa. Tuntuu, että kaikki tyttövauvojen juhlamekot ovat jonkinlaisia pitsihörhelöpörhelöunelmia. Vaikka kutsunkin neitiä prinsessa Ruususeksi, niin sen verran voin paljastaa, että överit hörhelöpörhelöt eivät ole hänen juttunsa niin kauan, kun minulla on päätösvalta hänen pukeutumisestaan. Pidän kyllä tyttömäisistä jutuista, mutta kaikki prinsessakama ei vain miellytä omaa silmää. Mielestäni mekon ei myöskään tarvitsisi välttämättä olla vaalea sävyltään. Onhan kastemekko kuitenkin valkoinen. Jotain tyttömäistä ja sievää, mutta ei överiä. Vielä en ole hänellekään löytänyt "sitä oikeaa". 

Nettishoppailun suhteen aika alkaa kuitenkin olla kortilla, joten saattaa olla, että minun täytyy kuin täytyykin irtaantua kotoa ja lähteä pyörähtämään Porissa. Tai sitten olen rohkea ja otan Ruususen mukaan. Julki-ilmetys onkin vielä korkaammatta. KÄÄK. Ihan näin out of topic, kannatan toki julki-imetystä. Mielestäni siinä ei ole mitään ihmeellistä. Itseäni se kuitekin vielä jännittää. Ongelmaa ei olisi, jos Ruusunen ruokailisi aina nätisti. Läheskään aina näin ei kuitenkaan ole ja kotonakin ollessa osa ruokailuista muistuttaa välillä sirkusesitystä. Vähän väliä pidetään palopuheita ja rintakumi, sukat sekä tumput lentelevät minne sattuu. Siksi en ehkä lähtisi esittämään tätä performanssitaidetta kauppakeskukseen. Ihan niin retee mutsi en vielä ole, mutta ehkä jonakin päivänä. Siispä, ehkäpä kuitenkin hyödynnän pakkaseen pumpattuja maitoja ja annan isimiehen hoitaa sillä aikaa, kun käyn mekonmetsästysreissulla. 

Mites ne ristiäiset muuten? Noh, jos tämä pukeutumisasia on vielä näin vaiheessa niin voitte vain arvata loput. En ole vielä päättänyt, mitä tarjotaan ja mistä tarjottavt hankitaan. Itse en ainakaan tee, koska nyt ei kykene. En edes pidä leipomisesta. Ristiäiset tulevat olemaan pienet; vain isovanhemmat, sisarukset, kummit ja muutama lähisukulainen, joiden kanssa olemme enemmän tekemisissä. Sen puolesta siis mitään kovin ihmeempää tarjottava ei tarvitse onneksi vääntää. Kakkukaffeet: sillaikai. Kastemekko on onneksi ollut valmiina jo liki kuusikymmentä vuotta. Se kun sattuu olemaan sukukalleus, mistä mamma on pitänyt tarkasti huolta. Mekko on aikanaan hankittu isälleni ja sen jälkeen siinä on kastettu yks sun toinen Heikkonen. Joskin Ruusunen tulee saamaan isänsä sukunimen ja tekee pienen poikkeuksen siinä mielessä tähän perinteeseen. Siis: no panic, onhan tässä vielä aikaa. Miksi tehdä mitään ajoissa, kun kaiken voi yhtä hyvin jättää viimetippaan? 

Niin ja se nimi. Sekin varmaan täytyisi valita. Hupsista. 


Hän herää jälleen 05.30. Neljännen kerran tänä yönä. Taistelen itseni hereille ja nostan hänet syliin. Masua kipristää ja on nälkäkin. Jumpataan. Syödään. Hetkeksi hän nukahtaa, mutta sitten kipristää taas. Isi ottaa syliin ja hieroo masua. Välillä vaihdetaan ja äiti hytkyttää. Uni vain ei enää tahdo tulla, kun niin kovasti harmittaa. Aika kuluu, mutta hän valvoo. Hieron unihiekkaa silmistäni. Ne meinaavat painua väkisin kiinni, kun keinun Ruusunen sylissäni. Taas kipristää. 

"Joo, ei oo kivaa. Äiti tietää. Kyllä se menee ohi". 


Nostan hänet hoitopöydälle. Hän katselee Bonanaamaa suurilla silmillään. Kipristää. Hieron ja vaihdan vaipan. Kuivaan kyyneleet, enkä pue enää yöpukua päälle. Hän saa olla vaippasiltaan, koska pitää siitä kaikkein eniten. Menemme hetkeksi sänkyyn makoilemaan ja taas ruokaillaan. Hetken hän naureskelee ja katselee minua syvälle silmiin. Sitten taas kipristää ja hymy vaihtuu hätään. Puen kantoliinan ja nostan hänet kyytiin. Kävelen pimeään olohuoneeseen ja pomputtelen jumppapallon päällä. Hän katselee olohuoneen tauluja ihmeissään. Pian silmät alkavat painua kiinni. Kovasti hän yrittää taistella pysyäkseen hereillä, mutta sitten uni vie voiton. Tanssahtelen keinuvin askelin keittöön. Hän on nukahtanut, eikä masuun koske enää. Kello on 08:00 ja minua väsyttää. Keitän kahvia ja päätän, että tästä tulee siltikin hyvä päivä. Ainakin hän saa nyt nukutuksi. 

Nyt kello on 10:30. Hän nukkuu edelleen, eikä masuun ole koskenut kuin muutaman kerran. 
Kantoliina: Ps. I love you. 
comments powered by Disqus