arki

MINÄ OLEN kuukauden


MINÄ PIDÄN: Äidistä ja isistä. Kummastakin yhtä paljon. Välillä joudun kertomaan niille, ettei minusta huolehtiminen ole mikään kilpailu. Yhtä hyviä ne on molemmat ja yhtä paljon kummallakin on vielä opittavaa. Heidän lisäkseen pidän myös hoitopöydän yläpuolella olevista perhosista ja seinässä olevasta, keltaisesta, Bonanaamasta, Kovasti yritän niille jutella, mutta ei ne ikinä vastaa. Ihme tyyppejä! Minä pidän kylpemisestä, vaippasilleen hengailusta, kantoliinasta, sylittelystä ja heijaamisesta, silittelystä ja masujumpasta, lämpimistä käsistä, Antti Tuiskun Keinutaan -biisistä ja Suvi Teräsniskasta, vaunuilusta ja autoilusta, Pidän siitä, kun iskä hassuttelee tai kun äiti kuiskailee korvaan ja pusuttelee. 

MINÄ PIDÄN SIITÄ, KUN MINUA HOIDETAAN illalla ja öisin. Saan yöpuvun päälle ja pääsen äidin ja isin viereen nukkumaan. Hämärässä ne hoitaa minua, hiiren hiljaa. Se tuntuu ihan siltä kuin kyseessä olisi jokin hyvin salainen operaatio. 

MINÄ EN PIDÄ: tuteista. En sitten minkäänlaisista. Usein olen asiasta kyllä maininnut, mutta ihmeen sitkeästi yrittävät niitä minulle tarjota. En myöskään pidä pukemisesta. Erityisesti inhoan toppahaalaria. En pidä masukivuista, enkä nälän tunteesta. En pidä siitä, että kylvystä pitää tulla pois. En pidä Suomiräpistä, enkä Dvitamiineista. 

MINÄ OLEN: voimakastahtoinen. Tiedän, mitä haluan ja sen minkä haluan, minä haluan heti. Olen hurmaava ja suloinen. Tiedän jo, miten ihmiset kiedotaan pikkusormen ympärille. Olen seurallinen ja tykkään siitä, että minulle höpötellään. 

Tänään minä olen kuukauden ikäinen. Äiti ihmettelee ajan kulumista: vastahan me oltiin synnärillä. Vielä minun maailmani on melko pieni, mutta päivä päivältä minä kiinnostun sen laajentamisesta yhä enemmän ja enemmän. Katselen ympärilleni silmät suurina ja rekisteröin kaiken, mitä ympärilläni tapahtuu. Kuuntelen tarkkaan ja katson vieraita syvälle silmiin, kun ne ottavat syliin. Onneksi aina silloin kun jännittää liikaa, minä pääsen takaisin äidin tai isin syliin. Siellä minä aina rauhoitun.

Meidän päivät ei juuri toisistaan eroa ja minusta se on kivaa, kun asioilla on oma rytminsä. En minä niin perusta sellaisesta kaikenlaisesta hääräämisestä ja häsläämisestä. Me herätään, syödään, vaihdetaan vaippaa, tehdään masujumppaa, nukutaan, vaunuillaan, syödään, vaihdetaan vaippaa, masujumpataan ja niin edelleen. Ja siinä sivussa höpötellään ja lauleskellaan. Itketään ja nauretaan. Hymyillään ja suukotellaan. Ja siinä sivussa minä kasvan koko ajan hieman isommaksi, ihan salaa. Sillä tavalla, että äiti ja isi ei sitä ihan heti huomaakaan. Samalla minä niitä koulutan. Välillä ihan hellästi ja hiljaa, joskus vähän rankemmalla kädellä. Ihan hyviä niistä on jo tulossa kovaa vauhtia. 

Sellainen minä olen, nyt jo kuukauden ikäinen prinsessa Ruusunen: 

äidin pieni silkkiapina, iskän tyttö ja koko suvun lellikki. 

comments powered by Disqus