ajatuksia

MINÄHÄN LUPASIN SINULLE, VIIVI

Olen rakentanut tyynyistä mukavan linnan sohvan nurkkaan ja asettautunut mukavasti makoilemaan, läppäri sylissäni. Katselen tyhjää arkkia näytöllä ja koen ahdistusta: nyt se pitäisi aloittaa. Keksiä jokin tajunnanräjäyttävä ensimmäinen teksti, joka koukuttaisi lukijansa siltä istumalta ja pakottaisi palaamaan takaisin. Lisää, lisää, kerro minulle lisää. Naurattaa, ehkä vähän jännittääkin. Pieni potku tuntuu oikealla alhaalla. 

”Nytkö sä sen teet? Laitat meidät nettiin”, se kuiskaa. 





Olen tulossa uudenlaiseen käännekohtaan elämässäni ja ensimmäistä kertaa koen, että kirjoittamisesta voisi olla apua kaiken jo tapahtuneen ja tulevan prosessoimisessa. Sain viime syksyn ja kevään ajan kokea, millaista tämän uuden käännekohdan odotus on. Elämä päätti silloin kuitenkin toisin ja silloin tarina sai surun sävyt. Puoliväliin ehtinyt odotuksemme päättyi pienen enkelityttäremme syntymään. Pieni pala minusta jäi sinne jonnekin hänen mukanaan. En jäänytkään suunnitellulle äitiyslomalle kesän alussa. Minusta ei tulisikaan äitiä elävälle lapselle, vaan olinkin äiti enkelille. Oli mietittävä moni asia uudelleen. Kerättävä elämä kasaan sirpaleista. Vaan kuten aina, elämällä oli suunnitelma jo valmiina. Kevään edetessä luteet valtasivat asuntoni Tampereella ja oli aika vaihtaa maisemaa. Kolmen vuoden kaukosuhde muuttui avoliitoksi, kun kesän alussa palasin takaisin kotikuntaani Harjavaltaan, viimein saman katon alle näkymättömän mieheni luo. Uudet työkuviot alkoivat myös Satakunnan suunnalla kesäkuussa.  Samoihin aikoihin uusi alku ilmoitti olevansa tulossa. Uusi raskaus, vain kaksi kuukautta "Varpun" menetyksen jälkeen. Palasin taas lähtöpisteeseen. Tätä kaikkea mennyttä ja tulevaa matkaa lähden pohtimaan tämän blogin kautta. Todennäköisesti myös asiaa tulee paljon aiheen vierestäkin, onhan se minulle tyypillistä. 


Toivon, että tästä blogista tulee itselleni uusi ja antoisa harrastus. Jotain omaa kaiken tämän häsläämisen keskelle. Haluan blogin avulla elvyttää uinuvan rakkauden kirjoittamiseen ja sanojen kanssa leikkimiseen. Haaveilen, että se antaa vertaistukea niille, jotka ovat olleet samassa tilanteessa tai käyvät parhaillaan samoja asioita läpi. Kulunut vuosi on opettanut minulle, että juuri vertaistuen voimin kahlataan sumusta takaisin elävien kirjoihin.


Heikkosen tukipalvelu on todellinen oikeassakin elämässä. Se sai alkunsa Prisma Linnainmaan ravintolamaailmassa, missä eräs Heikkonen oli aina suuna päänä besserwisseröimässä ja tarjoamassa ratkaisua mihin tahansa ongelmaan. Siksi se saa kunnian seistä blogin nimen paikalla, sillä siinä työporukassa ja meidän tekemisessämme oli jotain aivan erityistä. Niiden burgereiden äärellä on oivallettu paljon. Toivon, että onnistuisin vangitsemaan aavistuksen samaa taikaa näiden sivujen ympärille. Ehkä löydät ratkaisun mieltäsi askarruttavaan ongelmaan juuri täältä. Tukipalvelussa antoisinta on vuorovaikutus muiden kanssa. Palautteen antaminen ja sen vastaanottaminen. Ilman sitä, näitäkään rivejä ei koskaan olisi aloitettu. Sillä katso nyt Viivi, minä pidän lupaukseni sinulle. Annoit minulle muistikirjan läksiäislahjaksi, minkä omistuskirjoituksessa lukee: ”Rakkaalle Janikalle Viiviltä. Muista toteuttaa unelmia <3”.  Nyt minä otan aikaa kirjoittamiselle ja annan sanoille siivet. Tästä alkaa yksi minun unelmani, muista sinäkin toteuttaa omaasi. Tänään on uuden elämäni ensimmäinen päivä. 




comments powered by Disqus