ajatuksia

MITEN MENI TOINEN RASKAUSKOLMANNES?


Toisen raskauskolmanneksen alussa aloin pikkuhiljaa tulla ulos raskauskaapista työpaikalla, sillä vatsaa oli enää vaikea peitellä. Uutiset otettiin uudessa työpaikassa vastaan todella hyvin ja tuntui helpottavalta, että asiaa ei tarvinnut enää siellä salailla. Myös suurin osa lähipiiristä tiesi raskaudesta tässä vaiheessa. Odottelin alussa liikkeiden tuntemista kuumeisesti. Olinhan edellisellä kerralla tuntenut ensimmäiset ”ilmakuplat” jo viikon 15 tienoilla ja kunnon potkut viikolla 17. Kun mitään ei kuulunut, aloin epäillä istukan sijaitsevan tällä kertaa etuseinämässä. Aavistukseni sai myöhemmin kontrolliultrassa varmistuksensa. Samoihin aikoihin aloin kuitenkin tuntea ensimmäisiä kunnon liikkeitä iltaisin sohvalla maatessani. Ei sitä tunnetta pysty sanoin kuvailemaan, niin ihanaa ja hurjaa se on samanaikaisesti. Minun sisälläni kasvaa ihminen. Ihan oikea ihminen. Mieletöntä. 

Pahoinvointi ja oikeastaan kaikki muutkin alkuraskauden oireet väistyivät heti toisen kolmanneksen alussa. Olo oli järkyttävän hyvä. Jaksoin töissä todella hyvin ja liikuin lähes päivittäin lenkkeillen tai kotona ”reenaillen”. Ruoka maistui paremmin kuin hyvin ja pystyin taas syömään lämmintä ruokaa normaaliin malliin. Paino nousi tasaisesti ja turvotusvatsa alkoi vaihtua enemmän raskausvatsan näköiseksi. Hassuja ruokahimoja alkoi ilmetä erityisesti toisen kolmanneksen loppuvaiheessa. Parhaiten upposi ihan perus kotiruoka, esimerkiksi perunamuusi ja erilaiset keitot maistuivat mukamas jotenkin paljon paremmalta kuin ennen. Hedelmät ja marjat maistuivat edelleen jotenkin taivaallisen hyviltä. Töissä huomasin himoitsevani asiakkaiden ostoksia kassalla niitä piippaillessani. Totesinkin työkavereille, että siinä vaiheessa kun tartun johonkin pakettiin ja alan syödä sen sisältöä, on heidän aika kehottaa minua jäämään äippälomalle.

Toisen kolmanneksen aikana myös närästys astui pikkuhiljaa kuvioihin. Erityisesti iltaisin ja öisin korvensi oikein huolella. Puolivälin ylityksen jälkeen myös kasvava maha alkoi aiheuttaa töissä liitoskipuja. Loman aikana maha ottikin hirveän kasvupyrähdyksen ja töihin paluu aiheutti pientä uuden opettelua. Tukivyö astui kuvioihin ja siitä onkin ollut suuri apu työssä jaksamisessa. Kivuttomat harjoitussupistukset ja Iskiaskivut lisääntyivät myös. Yksi supistusten täyteinen viikonloppu säikäytti minut pahasti, sillä supistuksia tuli myös levossa toistuvasti. Kävin neuvolan lääkärillä varmuudeksi tsekkaamassa tilanteen. Onneksi supistukset todettiin harmittomiksi. Jostain syystä niitä vain tuli runsaasti muutaman viikon aikana. Lääkäri kehotti tarkkailemaan supistuksia, mutta aihetta huoleen ei tällä hetkellä ollut. Jos ne muuttuisivat päivittäisiksi ja kivuliaiksi, tilanne tulisi tsekata uudelleen. Sulla on kyllä hirveen realistinen ja järkevä suhtautuminen tähän raskauteen ja sen tuomiin muutoksiin, hän totesi minulle. Jos aikuisille annettaisiin niitä rohkeustarroja, olisin varmasti saanut vähintään kaksi niitä. Niin ylpeä tohtori oli asenteestani. 

Vauvan liikkeille alkoi hiljalleen tulla tiettyä säännönmukaisuutta. Aloin myös tuntea liikkeet seisoma-asennossa. Edelleen hiljaiset päivät aiheuttivat järkyttävän huolen siitä, että onko kaikki kunnossa. Onko hän yhä siellä. Maltoin kuitenkin enimmäkseen olla ilman doppleria ja yritin olla stressaamatta liikaa asiasta. Kunhan liikkeitä tuntuu joka päivä, se riittää tässä vaiheessa, toistin itselleni. Ja tuntuivathan ne, kun lakkasi liiaksi kyttäämästä. 


Kohti viimeistä kolmannesta 



Muutamien viime viikkojen aikana yöt ovat alkaneet muuttua levottomiksi. Jos en heräile vähän väliä vessaan, herään vauvan liikkeisiin tai sitten säpsähdän kesken unien tsekkailemaan hänen liikkeitään unenpöpperöisenä. Myös asentojen vaihtaminen alkaa olla työläämpää kasvaneen mahan kanssa. Pääsääntöisesti olen kuitenkin saanut nukuttua vielä ihan hyvissä pätkissä, vaikka 9-10h katkeamattomat yöunet alkavat olla historiaa. Viime viikkoina suonenvedot ja lihaskrampit ovat tulleet osaksi yöelämää. Erityisesti aamuyöstä saatan herätä huutamaan kivusta, kun pohkeet alkavat krampata parhaillaan samanaikaisesti. Etenkin pitkän työpäivän jälkeen lihaskrampit tuntuvat vaivaavan eniten, vaikka kuinka venyttelen, juon vettä ja otan magnesiumia. Iskias vaivaa, enkä varmaan pääsisi sängystä ylös aamuisin ilman säännöllistä venyttelyä. Sen verran työ vie mehuja, että liikunta vapaa-ajalla on alkanut jäädä vähemmälle. Olen tietoisesti alkanut himmata tahtia sekä työssä että vapaalla. Suhtaudun kaikkiin kipuihin ja kolotuksiin "asiaan kuuluvina". Olisihan se nyt kertakaikkisen outoa, jos uuden elämän kasvattaminen kehoni sisällä ei aiheuttaisi minkäänlaisia ongelmia.

Kaiken kaikkiaan koen kuitenkin edelleen päässeeni fyysisesti todella helpolla pitkin raskautta. Ei tosiaan ole niin sanotusti varaa valittaa, koska tiedän useita, joilla on tässä vaiheessa ollut jo todella raskasta. Edelleenkin suurimmat taistelut käydään henkisellä puolella. Toisen kolmanneksen aikana pelko oli voimakkaana läsnä edelleen. Oikeastaan vasta rakenneultran hyvien uutisten ja Yhtenä aamuna -tekstin työstämisen jälkeen tuntui, että aloin päästä pelon kanssa jotenkin sinuiksi. Ylipäätään tämän blogin aloittaminen sekä erityisesti Throwback -tekstien työstäminen julkaisukelpoiseen muotoon auttoi pelon kanssa pärjäämisessä. Mitä enemmän asiaa käsittelin, mitä enemmän siitä puhuin, sitä pienemmäksi tuo mörkö sisälläni kutistui. Jatkuvasti huomasin silti olevani hieman varpaillaan kuin odottaen, että milloin jotain menee vikaan. Tunsin (ja tunnen ajoittain edelleen) huonoa omaatuntoa onnellisuuden hetkistä ja tunteista. Ajattelin (ja ajattelen), että jos hetkeksikin hellitän ja lakkaan pelkäämästä, jotain pahaa tapahtuu. Aivan kuin odottaisin rangaistusta siitä, että koen onnellisuutta raskaudesta ja vauvasta. Niin kuin siinä olisi jotain väärää. Hullu on ihmisen mieliVaikka koen, että pelko on alkanut helpottaa erityisesti toisen kolmanneksen loppupuolella, se kulkee alituisena seuralaisenani päivästä toiseen. Välillä taustalla hiljaa kuiskien, välillä äänekkäästi korvaani huutaen. Pelko on oikeastaan juuri öisin voimakkaimmillaan, joko painajaisten tai sitten näiden ”tsekkausherätysten” muodossa. Uskon sen olevan kytköksissä paniikkihäiriööni, joka myös nykyisellään oireilee pääsääntöisesti vain öisin stressin purkautuessa. Paniikkihäiriön kohdistuessa enemmänkin itseeni, nämä pelot kohdistuvat vauvaan ja menetykseen. Pelkään, että herään aamulla, enkä enää tunne hänen liikkeitään. 

Toinen kolmannes on alkanut vaihtua viimeiseksi kolmannekseksi. Jokaisena aamuna oloni on kuin voittajalla, kun hän napakoilla potkuilla ilmoittaa olemassaolostaan. Taas ollaan yksi päivä pidemmällä. Taas hän on yhden päivän vanhempi ja valmiimpi elämään kohdun ulkopuolella. Viikot ovat menneet kuin yhdessä hujauksessa. Tuntuu hullulta ajatella, että odotusta on jäljellä enää osapuilleen 12 viikkoa. Jos kaikki menee hyvin, sitten saamme hänet syliin. Ja sinä päivänä en halua päästää irti, en ikinä.
comments powered by Disqus