ajatuksia

MUISTOJEN LAATIKKO


Kaksi raskautta vuoden sisään. Se on ollut elämäni mullistavinta aikaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vaikka Varpun odotus sai tummat pilvet ympärilleen jo hyvin aikaisessa vaiheessa, otin silloinkin paljon masukuvia talteen. Hetkeen en ole pystynyt niitä katselemaan, mutta tiedän, että jonain päivänä olen itselleni kiitollinen siitä, että ne kuvat ovat olemassa. Niiden kautta pääsen palamaan takaisin niihin onnen hetkiin, joita tuokin odotus piti kaikesta huolimatta sisällään. 

Tämän raskauden alussa päätin jo kuitenkin, että mikäli pidemmälle päästään, haluan ottaa paljon kuvia muistoksi raskausajasta. Että muistaisin vielä vuosienkin päästä, millaisen duunin kroppani on tehnyt. Että muistaisin olla jatkossain armollinen itseäni ja kehoani kohtaan. Se pystyi tähän, joten se pystyy mihin tahansa! 

Olen aina ollut kovin huono poseeraamaan muille kuin itselleni. Tuntuu, etten pysty rentoutumaan, eikä kuviin saada napatuksi haluamaani tunnelmaa. Vaikka olen yllättävän sinut muuttuneen kehoni kanssa, tuntuisi silti erittäin epämukavalta ajatukselta keikistellä valokuvaajan edessä puolialasti. Usein kuulee myös surkuttelua ja jossittelua, että "olisi pitänyt ottaa enemmän kuvia" tai "olisi pitänyt käydä valokuvaamossa ikuistamassa masu". Monelle raskaus on hyvin epävarmaa aikaa ja tuntuu, että peilistä katsoo oman itsen sijasta valas takaisin. Siinä hetkessä ei tee mieli ottaa kuvia muistoksi. Sitten kuitenkin jälkikäteen vähän kaduttaa. Minä en halua katua. 

Masu on alkanut hieman laskeutua ja otti jälleen kunnon kasvupyrähdyksen kuluneen viikonlopun aikana. Ihmettelen suuresti, jos tässä päästään laskettuun aikaan asti ennen kuin pieni päättää jättää yksiönsä. Saattaa siis olla, että pian ei ole enää masua, mitä kuvailla. Päätinkin ryhtyä tuumasta toimeen ja räpsin eilen taas muutamia kuvia talteen. 

"Mitä sä touhuut oikee"? 
"Otan itestäni alastonkuvia ja laitan nettii". 
"Joo voit olla varma, että et laita". 

Ehkä arvaatte, että näkymätön mies ei oikein arvostanut taiteellisia näkemyksiäni. Kävi vain naureskelemassa touhuilleni ja palasi pleikkarinsa ääreen. Mokoma. Tästä huolimatta sain kuin sainkin muutamia ihan kelvollisia kuvia, joskin osa niistä on sen verran henkilökohtaisia, että niitä ei täällä blogissa tulla näkemään. 

Muistojen laatikosta puheen ollen. Kuten jokainen joskus raskaana ollut tai raskaana oleva tietää, masu tuntuu olevan vapaata riistaa ja raskaana oleva nainen on julkisen arvostelun kohde. Tuntuu siltä, että jokaisella on oikeus kommentoida siunattua tilaasi niin hyvässä kuin pahassa. Itse olen välttynyt pahimmilta arvosteluilta, joskin muutama hauskahko kommentti sekä keskustelut lasten kanssa ovat jääneet erityisen hyvin mieleen. 


"Jaa on se mies näemmä jotain muutaki tehny lauantai-iltaisin ku hakannu pleikkaa". 
(miehen työkaveri, johon törmäsimme kaupassa)

"Hihihi on sulle tonne pyllyn seudullekin hieman pyöreyttä tullut. Ja on noi tissitki vissii vähä kasvanu". 
(mamma) 

"Näytät siltä, et oisit pidättäny kaikki elämäs pierut tai juonu vähä liikaa kaljaa". 
(Sannah Montana) 

"Neiti on sitten varmaan kuskina tai raskaana, kun ei viini maistu. Jaa, näyttää olevan sitä jälkimmäistä laatua nyt, kun näin tarkemmin vilkaisee". 
(eräs mies seisoi Moro Sky Barissa takanani, eikä heti huomannut masua)

"Ehkäisy kannattaa aina, joskin näemmä sun tapauksessas se taitaa olla jo hieman myöhäistä". (keskustelimme asiakkaan kanssa kondomeista)

"Sun napa näyttää ihan räjähtäneeltä persreiältä". 
(isosisko)

"Onpa hassun näköinen ku sä oot muuten niin pieni ihminen. Voi suoliraukkoja, ne on ihan lytyssä jossain". 
(Jokinen)

"Miltä tuntuu olla kerranki noin iso"?
(serkkuni, Riina)

"Jaa sä ootki vähä lihonu sitte viime näkemästä".
(miehen kaveri uuden vuoden aattona)


"Vauva syö aina kaikesta puolet, mitä mäkin syön". 
"Ai niinku millai". 
"No sillä on sellainen napanuora, mitä kautta se saa ne ravinteet sitten sinne masuun".
"No nii nii, MUT MILLAI" ?!?!?!?!?
"........ ööööööö". 

***
"Koska se vauva syntyy"?
"Keväällä"?
"Millai"? 
"Se tulee sieltä masusta sitten itse pois, kun se on siihen valmis". 
"Aijaa". 
"Äiti voi kertoa sulle siitä sitten vähän enemmän". 

***
"Mulla on vauva täällä masussa ja se potkii kauheesti". 
*Katsoo silmät pyöreänä* "Voinks mä nähdä sen"?
"Ei sitä vielä voi nähdä, pitää odottaa, että se syntyy". 
"Osaaks se sit kävellä ku se syntyy"?
"Ei se ihan heti osaa, kyllä siihen menee monta kuukautta, että se oppii kävelee". 
"Jaa. Mä olin tosi pieni ku mä synnyin". 
"Niin, kaikki me ollaan oltu tosi pieniä silloin, kun me ollaan synnytty". 


Aavistin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että sinä olet siellä. Jo muutamien viikkojen kuluttua olin siitä varma. Myös kehoni huomasi, että jälleen olemme tämän tärkeän tehtävän äärellä. Se alkoi heti valmistella tilaa sinulle. Pelkäsin, että turvotus paljaistaisi sinut kaikille ennen kuin olisin siihen itse valmis. Yllättävän pitkään sain sinut kuitenkin pidettyä piilossa muiden katseilta. Minun pieni salaisuuteni. Kunnes sitten kuin varkain, sinut huomasivatkin jo kaikki. Kuvittelin jo silloin, että maha on aivan valtava. Miten väärässä olinkaan. Kun nyt katselen niitä ihan ensimmäisiä kuvia, en voi kuin nauraa. Pikkiriikkinen, sellainen sinä olit. Miten pienestä kaikki saakaan alkunsa. Ja miten nopeasti se aika on ohi. Olet edelleen pieni, mutta silti jo niin suuri. Kohta valmis jättämään yksiösi. 

Olet vallannut itsellesi paraatipaikan. Kaikki näkevät sinut ja haluavat keskustella kanssasi. Kaikki haluavat paijata sinua ja ottaa sinuun yhteyttä. "Saaks sun masua koskea". Tietenkin saa. Minua se ei haittaa. Kaikki rakkaus, se kuulukoon sinulle. 

Odotan jo kovasti, että saan sinut syliini. Että pääsen tutustumaan sinuun vieläkin paremmin. Samalla odotan, että saan kehoni jälleen kokonaan itselleni. Vaikka olet päästänyt minut todella helpolla nämä kuukaudet, haaveilen jo ajasta, jolloin liikkuminen on taas helpompaa. Silti tiedän, että tulen ikävöimään tätä aikaa. Omia pieniä hetkiämme, jolloin keskustelemme masun läpi toisillemme. Kun herätät minut yöllä karateharjoituksilla. Kun harjoittelet hengittelemään ja saat hikan. Kun tuntemattomat hymyilevät lämpimästi minulle sinut huomatessaan. Vedät huomion itseesi kaikkialla, eikä se haittaa minua yhtään. 

Minä talletan nämä kaikki muistojen laatikkoon. Ja silloin, kun pelkään jo unohtaneeni, minä kaivan laatikon esiin. Levitän muistot eteeni viuhkaksi ja palaan takaisin tähän hetkeen. Hetken minä katselen niitä ja laitan sitten takaisin säilöön. Etten koskaan unohtaisi. Etten koskaan lakkaisi olemasta onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut kokea jotain näin suurenmoista. 
comments powered by Disqus