
Kaksi raskautta vuoden sisään. Se on ollut elämäni mullistavinta aikaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vaikka Varpun odotus sai tummat pilvet ympärilleen jo hyvin aikaisessa vaiheessa, otin silloinkin paljon masukuvia talteen. Hetkeen en ole pystynyt niitä katselemaan, mutta tiedän, että jonain päivänä olen itselleni kiitollinen siitä, että ne kuvat ovat olemassa. Niiden kautta pääsen palamaan takaisin niihin onnen hetkiin, joita tuokin odotus piti kaikesta huolimatta sisällään.
Tämän raskauden alussa päätin jo kuitenkin, että mikäli pidemmälle päästään, haluan ottaa paljon kuvia muistoksi raskausajasta. Että muistaisin vielä vuosienkin päästä, millaisen duunin kroppani on tehnyt. Että muistaisin olla jatkossain armollinen itseäni ja kehoani kohtaan. Se pystyi tähän, joten se pystyy mihin tahansa!
Olen aina ollut kovin huono poseeraamaan muille kuin itselleni. Tuntuu, etten pysty rentoutumaan, eikä kuviin saada napatuksi haluamaani tunnelmaa. Vaikka olen yllättävän sinut muuttuneen kehoni kanssa, tuntuisi silti erittäin epämukavalta ajatukselta keikistellä valokuvaajan edessä puolialasti. Usein kuulee myös surkuttelua ja jossittelua, että "olisi pitänyt ottaa enemmän kuvia" tai "olisi pitänyt käydä valokuvaamossa ikuistamassa masu". Monelle raskaus on hyvin epävarmaa aikaa ja tuntuu, että peilistä katsoo oman itsen sijasta valas takaisin. Siinä hetkessä ei tee mieli ottaa kuvia muistoksi. Sitten kuitenkin jälkikäteen vähän kaduttaa. Minä en halua katua.
Masu on alkanut hieman laskeutua ja otti jälleen kunnon kasvupyrähdyksen kuluneen viikonlopun aikana. Ihmettelen suuresti, jos tässä päästään laskettuun aikaan asti ennen kuin pieni päättää jättää yksiönsä. Saattaa siis olla, että pian ei ole enää masua, mitä kuvailla. Päätinkin ryhtyä tuumasta toimeen ja räpsin eilen taas muutamia kuvia talteen.



Aavistin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että sinä olet siellä. Jo muutamien viikkojen kuluttua olin siitä varma. Myös kehoni huomasi, että jälleen olemme tämän tärkeän tehtävän äärellä. Se alkoi heti valmistella tilaa sinulle. Pelkäsin, että turvotus paljaistaisi sinut kaikille ennen kuin olisin siihen itse valmis. Yllättävän pitkään sain sinut kuitenkin pidettyä piilossa muiden katseilta. Minun pieni salaisuuteni. Kunnes sitten kuin varkain, sinut huomasivatkin jo kaikki. Kuvittelin jo silloin, että maha on aivan valtava. Miten väärässä olinkaan. Kun nyt katselen niitä ihan ensimmäisiä kuvia, en voi kuin nauraa. Pikkiriikkinen, sellainen sinä olit. Miten pienestä kaikki saakaan alkunsa. Ja miten nopeasti se aika on ohi. Olet edelleen pieni, mutta silti jo niin suuri. Kohta valmis jättämään yksiösi.
Olet vallannut itsellesi paraatipaikan. Kaikki näkevät sinut ja haluavat keskustella kanssasi. Kaikki haluavat paijata sinua ja ottaa sinuun yhteyttä. "Saaks sun masua koskea". Tietenkin saa. Minua se ei haittaa. Kaikki rakkaus, se kuulukoon sinulle.
Odotan jo kovasti, että saan sinut syliini. Että pääsen tutustumaan sinuun vieläkin paremmin. Samalla odotan, että saan kehoni jälleen kokonaan itselleni. Vaikka olet päästänyt minut todella helpolla nämä kuukaudet, haaveilen jo ajasta, jolloin liikkuminen on taas helpompaa. Silti tiedän, että tulen ikävöimään tätä aikaa. Omia pieniä hetkiämme, jolloin keskustelemme masun läpi toisillemme. Kun herätät minut yöllä karateharjoituksilla. Kun harjoittelet hengittelemään ja saat hikan. Kun tuntemattomat hymyilevät lämpimästi minulle sinut huomatessaan. Vedät huomion itseesi kaikkialla, eikä se haittaa minua yhtään.