arki

MUKAVIRKEE RUUSUNEN

"Aamuneljä, eikä väsytä. Laita vielä yksi biisi soimaan"!


Tämän hetken alkamisaika on hieman liukuva, mutta kyseinen hetki tapahtuu lähestulkoon kaikkina aamuina. Herään viimeiselle "yöruokailulleni". Yleensä minä nukahdan heti syötyäni takaisin sikeään uneen, mutta en tähän aikaan. Katselen äitiä silmät pyöreänä. Tai tapettia. Sekin on kovin jännä. Sitten alkaa vaippa ärsyttää ja ilmoitan palvelusväelle, että se pitää vaihtaa. Oikeasti minä haluan vain hoitopöydälle moikkaamaan Bonanaamaa ja perhosia. Jokohan äiti sitten ymmärtäisi, että minua ei enää väsytä. Ei, se tuo minut takaisin sänkyyn ja yrittää nukkua. Muttakun minua ei väsytä! Hetken potkiskelen ympäriinsä ja ähisen kovaan ääneen. Se esittää, että sitä ei häiritse. Kiljahtelen vähän ja nyt se katsoo minua. Hymyilen sille söpösti. Ei toivottua tulosta. Miksi aina pitää suuttua, ennen kuin saa tahtonsa läpi! Alan huutaa ja se yrittää tarjota rintaa. ÄÄLIÖ, EI MINULLA OLE NÄLKÄ, MINÄ HALUAN TAPAHTUMIA! Silmät ristissä se mutisee, että minä olen mukavirkeä ja että kuitenkin nukahdan heti, jos hän nousee kanssani sängystä. HÖPÖNPÖPPÖÖ sanon minä! Alan huutaa kovempaa ja nyt iskäkin herää. Nyt alkaa tapahtua. Saan vaatteet päälle ja iskä leikkii minun kanssani sillä aikaa, kun äiti menee tekemään omia aamutoimia. Sitten minä pääsen sitteriin istumaan, kun siirrytään keittiöön. Ilmassa tuoksuu kahvi ja voileivät. Äiti juo smoothieta. MINÄKIN HALUAN MAISTAA. 

"Sää oot kuule vähän liian pieni viel maistelemaan. Saat sitä parin tunnin päästä tissistä sitten". 

MUTKUN MÄÄ HALUUN.  Äiti polkaisee sitteriin vauhtia ja hetkeksi minä unohdan, että mitäs minä äsken halusinkaan. Katselen sälekaihtimia ja mietin, että mitkäs härpäkkeet noiki on vissii. Sitterin pomputus laimenee ja äkkiä tunnen itseni kovin yksinäiseksi. MINÄ HALUAN SYLIIN. 

"Et sää ole yksin, äiti on täällä ja iskä tossa pöydän toisella puolella". 

NO SHIT SHERLOCK. EKSÄÄ YMMÄRRÄ että mä haluan syliin! NYTHETI. Taas pitää kiukutella, että saa sen, mitä haluaa. Iskä ottaa syliin ja hetken siinä on minusta ihan kivaa, kun se kertoo niitä höperöjä juttuja. Mutta oikeastaan minulla on vähän nälkäkin. RUOKAA JA HETIKI SIT VISSII.  Äiti kävelee olohuoneeseen ja tullaan iskän kanssa perässä. Se menee sohvalle tyynylinnaan ja lentokoneheilautuksella iskä tuo minut siihen rinnalle, maailman parhaaseen paikkaan. Sitten minä ruokailen. Samalla alkaa kuitenkin ihmeesti väsyttää, vaikka minä olin jo aivan hereillä. En halua nukkua, minähän olen jo nukkunut koko yön. Yritän taistella unta vastaan, mutta vähän väliä minä torkahdan. Säpsähdän hereille, kun äiti yrittää siirtää minua omaan sänkyyn. MINÄ EN HALUA NUKKUA, MINÄ OLEN VIRKEÄ. 

"Kyl vauvat voi nukkua välillä, vaikka ne olis jo heränny kerran. Vauvojen pitää nukkua, että ne kasvaa isoiksi". 

MUTTAKUN MINUA EI VÄSYTÄ, MINÄ HALUAN SYLIIN. Äiti sitoo kantoliinan ja nostaa minut kyytiin. Sitten se tanssahtelee ympäriinsä ja minä katselen, kun maisemat vaihtuu. Keinuva liike tuntuu aika kivalta ja taas minua väsyttää niin kovasti. Silmät painuvat väkisin kiinni ja minä yhtäkkiä minä olenkin hyvin väsynyt. Hyvin väsynyt vauva. Ja sitten minä nukahdan. 

Heräämisestäni on kulunut 30min tai 1h riippuen päivästä. Oi voi, mukavirkeä. Aivan niin kuin äiti sanoi. Se minä olen ja herätän vaikka koko talon, jos minua huvittaa. Hupsista sentään. Mutta se minulle sallittakoon, olenhan sentään tämän orkesterin kapellimestari. 


08:00 and Pipa is feeling very kinosted. 

Tänään vauva-arkea on takana kuusi viikkoa ja vaikka monessa paikkaa toitotetaan, että alle 3kk ikäisellä vauvalla ei ole mitään säännöllistä rytmiä, uskallan väittää toisin. Kotiutumisestamme lähtien prinsessa on ollut hyvin säännöllinen nukkumisen ja syömisen suhteen, jos tiheän imun kausia  tai masukipujen aiheuttamia muutoksia ei oteta lukuun. Kiteytettynä hänen tämänhetkinen rytminsä muistuttaa hyvin pitkälti hänen masuaikaista rytmiään. Hän on virkeimmillään juuri niihin aikoihin, kun masussakin oli vilkasta ja nukkuu pisimmät päiväunensa/yöunensa juuri siihen aikaan, jolloin aina raskausaikana havahduin vauvan hiljaisuuteen ja mietin, onko siellä masussa enää elämää. Myös ruokailu ajoittuu jännästi niin, että hänellä tuntuu olevan nälkä aina niihin aikoihin, jolloin entisessä elämässäni tapasin itse ruokailla. Voisiko vauvan kello tosiaan pysyä muuttumattomana masusta maailmaan siirryttäessä? Ainakin meillä vaikuttaisi hyvin vahvasti siltä, tällä hetkellä. 

Yksi erityinen hetki tässä Ruususen kellossa on nostanut päätään viimeisen kahden viikon aikana. Kutsun sitä mukavirkeeksi ajaksi. Hän herää viimeiselle yösyötölleen, eikä nukahda enää takaisin, vaikka on selvästi vielä unen tarpeessa. Välillä se tapahtuu jo 04, välillä vasta 08. Hän vaatimalla vaatii, että noustaan ylös ja aloitetaan uusi päivä. Ja sitten kun näin tapahtuu, hän nukahtaa lähes poikkeuksetta vielä tunniksi tai pariksi. Itsehän olen sitten siinä vaiheessa jo niin virkeä, ettei nukahtamisesta tule enää mitään. No, tuleepahan aloitettua päivä ajoissa. Johan sitä tässä onkin nukuttu 26 vuotta puoleen päivään, jossei mitään menoa ole. Niin, se on sitä mennyttä elämääää se. 
comments powered by Disqus