perhe

Mummin museo

Lähdimme perjantaina Ruususen kanssa extempore-yökylään mummilaan, Loimaan Kojonperään. Tiedättekös, se jos joku on mielenkiintoinen paikka. Sinne ei nimittäin niin vain löydäkään. Olemme siskoni kanssa eksyneet niille lukuisille pikkuteille ja traktoripoluille valehtelematta ainakin seitsemän kertaa, navigaattorista huolimatta. Puhumattakaan peurojen bongailusta. Olisi helpompaa laskea ne kerrat, jolloin tielle ei ole osunut yhtäkään peuraa tai muuta metsän eläintä. Siellä liikkuessaan saa todellakin olla valppaana. Nyt muutaman vuoden jälkeen olemme kumpikin oppineet yhden turvareitin, mitä pitkin löytää ainakin lähes aina perille. 

Kojonperä on mielenkiintoinen paikka siitäkin syystä, että äidilläni ja Pasilla on tällainen pienimutotoinen antiikkiharrastus. En nyt muista mikä tuotantokausi Huutokauppakeisarista se oli, missä Pasi pääsi oikein haastatteluun huutamiensa kiikareiden kanssa (ei ole kauaakaan, kun äitini laittoi whatsupviestiä uusinnoista: "Pasi jälleen teeveessä"). Vaikka me tyttäret aina kiusaamme näitä kahta tästä "antiikkiryönän" hamstraamisesta ja uhkailemme perinnönjaon koittaessa räjäyttää kaiken dynamiitilla taivaan tuuliin, oikeasti olen joistain löydöistä hieman kateellinen. Rakastan vanhoja esineitä ja sitä, että tavaroilla on tarina. Näkymätön mies taas ei arvosta pätkääkään tällaista "homeista ja mätänevää ryönää", joten olen omassa kodissamme joutunut vetämään kaiken kirppiskaman minimiiin. Siksi onkin ihana välillä päästä fiilistelemään Kojonperään kaikkia vanhoja tavaroita. Totesinkin Ruususelle, että 

eipä sitä ihan jokainen vauva saakaan viettää öitään museossa. 

Uskon, että mitä isommaksi prinsessa kasvaa, sitä suuremmalla innolla hän lähtee mukaani Kojonperään. Muistan itsekin lapsuudesta, miten ihana oli tutkia kaikkia mummulan erilaisia tavaroita ja laatikoita. Pienelle lapselle "antiikkinen ryönä" voi olla suuri seikkailu. En tiedä johtuuko tämä juurikin näistä vanhoista tavaroista ja paikan syrjäisestä sijainnista, mutta Kojonperässä mieli lepää. Olen itse melko taikauskoinen ja olen äitini kanssa samaa mieltä siitä, että talossa on fengsshuaaaat todellakin kohdillaan.

Ja entäpä ne metsän eläimet? Olin nukuttamassa Ruususta viimeisille päikkäreilleen ulkona, kun minulle tuli sellainen erikoinen TUNNE. Oli todella kova tuuli, mutta sen läpi kuulin takaani sellaista merkillistä öhkintääpöhkintää. Käännyin ja vain muutaman metrin päässä, meitä tuijotti peura ruskeilla silmillään, kovaan ääneen pöhisten. Ehkä olin hänen kulkureitillään. Hetken siinä katselimme toisiamme, miettien, että mitäs ny sitte. Olin juuri kaivamassa puhelinta taskusta ottaakseni kuvan, kun peura päättikin jatkaa matkaa ja katosi metsän siimekseen. Ei ilmeisesti kaivannut julkisuutta. Kunhan koki tarpeelliseksi ilmoittaa minulle, että "nää on mun maitani"

Olemme olleet mummilassa yökylässä kerran aikaisemminkin. Silloin prinsessa nukkui hulinoista huolimatta koko yön yhden pysähdyksen taktiikalla. Olinkin toiveikas, että sama tapahtuisi uudelleen. Ainahan sitä voi toivoa. Mummin kanssa kylpeminen oli niin jännittävää, että yöunille nukahtaminen venyi tunnilla. 00-03 herättiin tunnin välein ihmettelemään, että missä me oikein nukutaan. 06 hän päätti olla mukavirkeä. Käänsin hänet muutaman kerran vatsalta takaisin selälleen ja nukahdin käsi hänen jalkojensa päällä. 08 havahduin hereille ja näin vieressäni vatsallaan hiirenhiljaa etenemistä reenailevan Ruususen. Hän katsoi minua yliväsyneillä silmillään ja hymyili niin leveästi kuin osasi: "ai kato moro, hyvä ku heräsit, mä en oo nukkunu vielä yhtää". 

Extemporereissumme jatkui vielä eilen Ideaparkissa pyörähtämisen merkeissä. Minua hieman jännitti lähteä hulinamuijan kanssa isoon kauppakeskukseen, mutta kannustus prinsessan mukaan ottamiseen  tulikin yllättävältä taholta. Siskoni totesi, että "ei mua ainakaa haittaa, jos Ruusunen tulee mukaan. Mut jos se käyttäytyy huonosti ni iteppä hoidat mukulas".  Vähän väliä kummitäti kävi kuitenkin höpisemässä tytölle ja rauhoitteli hetkittäin protestoivaa prinsessaa. Ettei vain olisi käynyt niin, että neiti on saanut jo kummitädinkin kiedottua pikkusormensa ympäri. Prinsessa oli niin reipas tyttö ja jaksoi hienosti koko reissun. Mikäs siinä oli ollessa, kun rattaista sai ihmetellä kaikkia niitä lukuisia kattolamppuja. Minulla oli myös Tula mukanani ja loppuajan neiti viihtyikin siellä, välillä tissitellen ja välillä torkahtaen. Jälleen täytyy antaa Tula Free to Growlle iso peukku. Imetys sujui sen kanssa niin helposti ja pienissä liikkeissä asiointi oli huomattavasti mukavampaa repun kuin rattaiden kanssa. Alennusmyynnit olivat pieni pettymys. Prinsessalle löytyi kyllä muutama ihana juttu, mutta itselleni en ostanut mitään. Ettei vain olisi käymässä niin, että nykyään tulee vain enemmän katseltua lapselle, heh.

Kotimatkalla pysäsimme vielä Kojonperässä vaihtamaan mummin kyydistä kummitädin kyytiin. Vielä piti mummin käydä turvakaukalon luona heipattelemassa ja höpöttelemässä. 

Hei hei sitten, mummin kulta. Tuuthan taas pian yökylään mummin museoon.

comments powered by Disqus