perhe

Mutsitucca

Havahduin tuossa reilu viikko sitten tukkaa aamulla harjatessani ajatukseen, että Ruusunen täyttää pian 6kk. Eli toisin sanoen siitä on myös melkein 6kk kun olen viimeksi käynyt kampaajalla. Ei hyvää päivää, taas tässä kävi näin! Jokaisen kampaamoreissun jälkeen vannotan, että nyt alan käydä useammin ja pidän tukan kuosissa. Ja sitten havahdun puolen vuoden tai jopa vuoden päästä joka suuntaan harottavan harakanpesäni kanssa. Että sillälailla sitte. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen. Äitini oli nimittäin juuri sopivasti varannut itselleen ajan koko suvun parturikampaajalle, tädilleen Sirpalle. Minäpä nokkelana tietenkin buukkasin itseni samalle reissulle ja torstaina hurauttelimme mummin ja Ruususen kanssa Kylmäkoskelle. 

Ilta hujahti äkkiä kuulumisia vaihdellessa ja prinsessaa höpsöttäessä. Kyläilemään saapuivat nimittäin myös mummin setä Hannu, sekä Sirpan tytär Lotta. Hetken aikaa Ruusunen vierasti, mutta päätti sitten, että nää tyypithän on ihan OKEI. Suostuipa jopa mussuttelemaan kurkkua Hannun sylissä.

"Aunemuori ku eläis ni se olis jo antanu sulle läskisoooossia. Ethä sää raukkaparka saa siittä mitää irtikää", Hannu nauroi.

Ruusunen nukahti täysin normaalisti yöunilleen. Menipä helposti, ehdin jo ajatella. Vähänpä tiesin. Niin jännää yökylässä oli, että neiti päätti herätä yöllä tunnin välein tarkistamaan, että missä me oikein ollaan. 05.30 hän yritti ensimmäisen kerran joko me ollaan hereillä -korttia. Seiskan pintaan sitten noustiin. Äidin olo oli melkoisen rapsakka. Onneksi sai kahden kahvikupillisen jälkeen istua suoraan kampaamotuoliin ja Sirpa taikoi harakanpesästä jälleen salonkikelpoisen mallin esiin. 

"Leikkaa sellane mutsitukka". Siis malli, minkä lähes jokainen tuntemani äiti on leikkauttanut esikoisensa saatuaan. Malli, minkä kuvittelee pitkää tukkaa helpommaksi. Aivopesua. Ei se ole. Ihan yhtä paljon sekin roikkuu naamalla, eikä sitä edes saa yhtä helposti kiinni kuin pitkää mallia. Miksi sitten itsekin sorruin tähän jo toistamiseen? Koska allekirjoittaneelle pitkä tukka on todennäköisesti ikuinen haave. Muutamien vuosien takaisten kotiparturileikkien seurauksena tukkani kasvaa nätisti maksimissaan olkapäille asti ja sen jälkeen se alkaa takkuuntua ja murtua, eikä lopputulos todellakaan näytä kivalta. Ruusunen on jo pitkään alkanut tissittelyn ohessa repiä hiuksiani, mikäli ne vain sattuvat olemaan auki. Raskaudenjälkeinen sulkasato ei ole vieläkään ottanut laantuakseen ja prinsessan nyrkit ovatkin aina tämän repimisen seurauksena täynnä äidin hiuksia. Kätevintä olisi kai leikkauttaa tukka ihan lyhyeksi, mutta näkymätön mies ei varmaan puhuisi minulle enää koskaan, jos menisin tekemään jotakin niin radikaalia. Ja vaikka salaa haaveilen joskus lyhyestä mallista, koen polkkamitan tai puolipitkän itselleni parhaimmaksi. Siksi yksi mutsitukka tänne, kiitoksia. 

Innostuin myös leikkauttamaan pitkästä aikaa otsatukan. Katsotaan miten pitkään jaksan fiilistellä sitä ennen kuin alkaa kaduttaa. Vaikka silmänaluset olivat mustaakin mustemmat, olo oli operaation jälkeen kuitenkin melkoisen freesi. Kyllä uusi tukka vaan kummasti piristää! Ja mikäs sen parempaa, kun pääsee samalla reissulla näkemään sukulaisia myös.

Väsymys painaa, kuten silmistä näkyy. En edes jaksanut laskea, montako kertaa heräsin viime yönä kertomaan Ruususelle, että yöllä nukutaan. Aamulla mukavirkee kukkui hereillä 07-11. 09 lähtien hän oli aivan valmis nukkumaan, mutta ei vain malttanut. Kaiken kokeiltuani sain hänet viimein sippaamaan sitteriin. Kerran hän jo taisteli itsensä hereille. No touch, no eye contact ja hän nukahti takaisin, kun tätä kirjoittaessani samalla keinuttelen. Kohta ajattelin mennä keittämään toisen satsin kahvia, sillä tyttönen rupsistuu, mutta ei auta muu. Mutta onneks: "Noi hiukset sopii kyl sulle tosi hyvin", totesi näkymätön mies aamulla tullessaan töistä kotiin. Sitten niiden on pakko olla todella hienot. Well done Sirpa, well done. 

comments powered by Disqus