neuvola

MYSTEERIHEMOGLOBIINI ja muita neuvolakuulumisia

Ettei tämä nyt vallan menisi vetistelyn ja synkistelyn puolelle, niin kerrotaan välillä jotain iloisempaa. Vaikka uusi raskaus on ollut välillä kuormittavaa henkisesti, olen päässyt samalla kuitenkin fyysisesti helpolla puoliväliin raskautta. En täysin oireetta, mutta kokonaiskuvaa katsellessa olen pystynyt jatkamaan pitkälti elämää aivan normaalisti. Edellisestä raskaudesta oli kulunut myös niin vähän aikaa, että uskon kehon muistaneen, millaista se kaikki on. Tällä kertaa olen myös osannut jostain syystä olla armollisempi itselleni. En ole kytännyt maanisesti oireita tai tutkiskellut jokaista olotilaa raskauden näkökulmasta. Olemme myös kevään tapahtumista johtuen olleet alusta saakka neuvolassa tarkemmassa seurannassa, mikä on ollut omiaan lievittämään pelkotiloja ja ahdistusta.  

Tänään neuvolassa selvisi seuraavaa

Verenpaine 115/60

”Jaha, laskee vaan entistä matalammalle, no hyvä se silti vielä on”.

Painon muutos/viikko +400g

”Oikein kauniisti ja tasaisesti nousee. Tosin sulla sais olla vaikka vähän reippaampaakin kun olet niin hoikka muutenkin”.

U-prot. ja U-gluk. (aka pissanäyte) puhdas.
Turvotus, niente

Sikiön liikkeet ja sydämen syke +140, ++
Kohdunpohjan korkeus ja lapsiveden määrä 19, normaali

Hemoglobiini 122

”Siis miten voi olla mahdollista, että sulla on kolmatta kertaa putkeen täysin sama hemoglobiini?! En tiedä ketään, kenellä olis ollu tällä tavalla. Yleensä pelkkä tuo ottotekniikka aiheuttaa heittoa siihen. Syötkö sä jotain monivitamiinia”

”En. D-vitamiinikin loppui viime viikolla”.

”On kyllä erikoista, ei sitä nyt sitten varmaan ihan hetkeen tarvitse mittailla”.


Harjavallan neuvolasta minulla ei ole tähän asti muuta kuin hyvää sanottavaa. Henkilökunta on ystävällistä ja empaattista ja odottajan yksilöllisyyden huomioivaa. Koen, että odotukseeni suhtaudutaan siihen kuuluvalla huolella ja ammattitaidolla. Tälläkin kertaa juttelimme pitkään rakenneultran tapahtumista ja sen jälkeisistä fiiliksistä. Kotitehtäväksi sain mukaani voimavaramittarin ja synnyttäjän esitietolomakkeen. KÄÄK. Enää alle 20 viikkoa ja pieni on valmis syntymään, kenties jo ennen sitä. Kipaisin kotiin apteekin kautta, tuli huono omatunto niistä puuttuvista D-vitamiineista.

Ensimmäinen "pylpyrä"

Kaikki siis kunnossa niin äidillä kuin vauvallakin. Saimme ensimmäisen ”pylpyrän” myös kohdunpohjan korkeus -kohtaan. Eräänlainen merkkipaalu tämäkin. Masu kasvaa toistaiseksi yläkäyrällä, mikä on neuvolatädin mukaan yleistä ”toisessa raskaudessa”. Vauvan painoarvio oli kuitenkin normaali rakenneultrassa, joten aihetta huolestumiseen ei siltäkään osin ole. Tulevat viikot näyttävät, mihin suuntaan masun kasvu eskaloituu.


Näkymätön miesmiten meni?
Janika: hyvin, mä olen lihava.
Näkymätön mies: hahha, selvä.
Janika: ens kerralla sun olis hyvä tulla mukaan, saat täyttää sitä ennen tälläsen kivan lapun niin voidaan sitten yhdessä keskustella :D :D :D :D.
Näkymätön mies: VOIMAVARAMITTARI? Ei hyvää päivää…..



Seuraavana ohjelmassa olisi lenkille lähtö kera isosiskon ja koiruuksien, ihanaa viikonloppua!  
comments powered by Disqus