äitiys

Emosusi: sä riität.

Naisten maailma rakentuu hyvin pitkälti kuppikuntien sekä me vs. ne -ajattelun pohjalta. Toisinaan minun on vaikeaa pärjätä tässä maailmassa. Olen aina ollut luonteeltani puhelias ja äkkipikainen. Innostuessani/vihastuessani jostakin asiasta saatan höpötellä mitä sylki suuhun tuo, sen kummemmin ajatuksiani filtteröimättä. Jos olen iloinen, olen sitä 100%. Jos olen surullinen, olen sitä 100%. Jos suutun, olen sitä 100%. Ja yhtä nopeasti kuin jokin tunne on tullut, yhtä nopeasti se on jo mennyt. Vain se, mitä olen sanonut tai kirjoittanut sinä aikana, jää vaikuttamaan. Ja perhosvaikutuksen lailla se leviää niin hyvässä kuin pahassa.

Joskus havahdun jo muutamassa sekunnissa siihen, että tuonkin olisi voinut sanoa tai kirjoittaa eri tavalla. Apua, nyt joku varmaan käsittää mut ihan väärin. Olisi ehkä pitänyt jättää sanomatta kokonaan. Joskus havahdun siihen vasta useamman tunnin tai päivän kuluttua. Toisinaan en havahdu koskaan. Tultuani äidiksi, olen havahtunut jälleen siihen, miten tiukassa tapa istuu ja miten paljon minun tulee sen kanssa vielä tehdä töitä. Huomaan pelkääväni, että alkujaan hyvää tarkoittamani kommentti tai mielipide kääntyy minua vastaan. En ole koskaan pärjännyt piilomerkitysten metsästämisessä, koska minusta ei saa korkkiruuvinkieroa valehtelijaa tekemälläkään. Tarkoitan aina sitä, mitä sanon, joten siksi minun on hyvin vaikea ymmärtää, että kaikki muut eivät ehkä tarkoitakaan. Olen mutkaton, voimakas, suorapuheinen, rehellinen ja itsevarma, eivätkä edellämainitut lukeudu aina naisten maailman hyveisiin. Ja jos jossain naisten maailma korostuu, niin vanhemmuudessa.

Tahtoi tai ei, äitiys on melkoista kilpailua ja vertailua. Mamma mammani lupus est, kun toinen äiti on toiselle äidille susi. Vauvojen kasvaessa ja yksilöllisten erojen korostuessa vertaistuki alkaa muuttua kuin lupaa kysymättä vertailuksi. Ja kaikkihan tietävät, mihin vertailu johtaa naisten maailmassa. Kuka on vittumainen akka. Kuka on maailman paras äiti ja kuka sen maailman parhaan äidin paras kaveri. Ja tämä on äärimmäisen kuluttavaa. Olen sivunnut aihetta jo aikaisemmin, kirjoittaessani Ruususen ruokailuista. Totesin, että ei pitäisi lukea rivien välistä sellaista, mitä siellä ei ole. Että äitien pitäisi luottaa enemmän itseensä ja omaan tekemiseen. Pitäisi keskittyä omaan äitiyteen sen sijaan, että kyseenalaistaa ja vertaa valintojaan jatkuvasti muiden tekemisiin. Pitäisi kokea toisen arki mahdollisuutena, ei uhkana tai nokitteluna. Antaa vertaisTUEN olla todellakin vain vertaisTUKEA. Pitäisi olla aidosti onnellinen toisen onnistumisista sen sijaan, että vertaa automaattisesti toisen vauvaa omaansa tai etsii toisen tekemisestä virheitä, kokeakseen itsensä paremmaksi. Mammakamuni Marja-Tuulia totesi tähän, että

ei me olla vastuussa muiden reaktioista jos tiedetään ettei olla mitään väärää tehty, muttei voi toiselta niitä reaktioita kieltääkään. Kun on epävarma itsestään, syyllistyy. Tässä tapauksessa se, olenko tarpeeksi hyvä äiti, on varmasti kaikkien äitien suurin huoli. Toisten on helppo luottaa itseensä, toisten ei. Mä kuulun just tähän ryhmään, kenellä on tarve sanoa jokaselle, et kyl sä riität. Jos sen voisi itse valita, niin varmasti kaikki olis itsevarmoja omissa valinnoissaan ja tekemisissään. Mut tunteille ei voi mitään, ne ei tottele järkeä. Ja uskon, ettei kukaan tuntisi oloaan epävarmaksi, jos saisi valita.

Viisas nainen, vai mitä? Marja-Tuulia herätti minut ajattelemaan, että ehkä pelkän ilmiön arvostelun ja taivastelemisen sijaan, minun pitäisi yrittää tehdä sille jotakin. Siksi haluankin haastaa itseni ja lukijani nostamaan tuntosarvet pystyyn niin Somessa kuin arkielämässäkin. Haluan haastaa itseni ja sinut tsemppaamaan epävarmaa. Sanotaan sille: kyllä sä riität. Sillä joskus voi käydä niinkin, että epävarma katsookin aamulla peilistä. Ja silloin, jos koskaan, pitää olla tarkkana. Nostaa korvista selkä suoraan ja vetää keuhkot täyteen ilmaa. Hymyillä silmäpusseille, väsyneille silmille ja hapsottavalle tukalle. Ja sanoa ääneen: kyllä sä riität. Ja sitten, kun siitä on täysin varma, voi avata Somen ja katsella, mitä muiden äitien päivään kuuluu.

Emosusi pyrkii syömään muut elävältä loistaakseen. Hän haluaa alistaa, ei alistua. Ja hän asuu meissä jokaisessa, enemmän tai vähemmän. Susi on kuitenkin laumaeläin ja puutteistaan huolimatta, emosusikin kaipaa lauman luomaa turvaa. Siks mä haastan itseni ja sut: ota susi hallintaan. Annetaan hyvän kiertää, niin positiivisuus ruokkii positiivisuutta. Sä osaat, sä tiedät ja ennen kaikkea: sä riität.