ajatuksia

PÄIVIEN VIEMÄÄ

Viimeisten raskausviikkojen aikana aika tuntui välillä pysähtyneen kokonaan. Ja sitten kun se eteni, se teki sen etanan nopeudella. Hitaasti valuen. Tik tak tik tak. Mutta sitten, kolme viikkoa sitten, joku painoi ajan kohdalla BOOST-toiminnon päälle. 

Sun syntymän jälkeen päivät ovat alkaneet sekoittua, enkä enää muista, mitä tapahtui eilen tai edellisenä päivänä. Katson aamulla kelloa: se on kahdeksan. Seuraavan kerran, kun katson sitä: se on kahdeksan. Illalla. Mietin, että mihin tää päivä on oikein taas kulunut. Ihan huomaamatta. Aina sunnuntaina havahdun siihen, että viikko on kulunut ja sä oot jälleen viikon vanhempi. Katselen sua ja huomaan sun kasvaneen aavistuksen verran isommaksi. Vielä niin pieni, mutta ei enää niin hauras. EI ei ei ei ei ei. Oo vielä hetken pieni. Vielä hetken mun pienen pieni vauva. Pysäyttäkää aika tai antakaa edes laatikollinen lasipurkkeja, että voisin laittaa tämän kaiken talteen. Hänen ihonsa pehmeyden, vauvan tuoksun ja nämä tunteet. Hyvät ja pahatkin. 


En enää tiedä sellaista termiä kuin OMA AIKA. Aluksi se ehkä vähän ahdisti mua ja hämmensi. Kolmen viikon aikana mun omaa aikaa on ollut kaksi 15min kauppareissua. Tai se, kun nukut pidemmät päiväunet tai kun iskä viihdyttää sua, että mä pääsen suihkuun tai saan syödä rauhassa. Ei se mua silti enää haittaa, vaikka sä tarvitset mua niin paljon. Hetken mulla kesti, mutta sitten mä sen tajusin: mä olen sua varten. Ja nyt mä salaa jo pelkään sitä päivää, kun sä et enää tarvitse mua niin paljon kuin nyt. 

Musta on tullut oman elämäni multitaskaaja. Olin mä ennenkin tehokas, mutta nyt oon pistänyt kutosen silmään. Silloin kun sä nukut, mä teen kaikkea sitä, mihin mä ennen saatoin kuluttaa koko päivän. Ja välillä mä en tee yhtään mitään. Katselen vain sua, kun sä nukut. Oon aina miettinyt, että miks osaan käyttää molempia käsiä yhtä hyvin, vaikka periaatteessa oon oikeakätinen. Nyt mä tiedän. Siks, että silloin kun sä illalla tankkaat useita tunteja rinnalla, mä pystyn syömään iltapalaa samaan aikaan, vaikka se pitäis tehdä vasemmalla kädellä. Eikä yhtään lusikallista putoa sohvalle tai mene ohi suun. Tiedätkös, siihen ei moni pysty. Mutta sun äiti pystyy. Niin taitava se on. 

Mä huomaan, että mun on vaikea jättää sua yksin tai antaa vieraiden syliin. Sä oot MUN vauva. Yhtenä aamuna halusin jatkaa unia, kun sä jo heräsit. Sait vatsan täyteen ja sitten iskä otti sut olohuoneeseen. Meni tosi pitkään, että sain unen päästä kiinni. Musta tuntui, että jotain puuttuu, kun sä et ollut sinä mun vieressä. Vaikka tiesin, että oot vain seinän toisella puolella, turvassa iskän kanssa. Sanotaan, että vauvat elää syntymänsä jälkeen kohtuelämää vielä pitkään. Kyllä tässä talossa sitä taitaa elää joku muukin kuin sä. 

These are the days of our lives. Jos ennen yritin elää hetkessä, nyt yritän vieläkin kovemmin. Silloinkin, kun takana on haasteellinen hetki. Mä ajattelen sen vähän niin, että aivan kuin sateen jälkeen paistaa aurinko, niin jokaista sun itkua seuraa hymy tai tyytyväinen jokellus. Ennemmin tai myöhemmin. Ja se pyyhkäisee sitä edeltäneen kaaoksen mennessään. Sä kasvat niin nopeasti, että jos mä en tarkkaan keskity, tää aika valuu mun sormien läpi, enkä mä edes huomaa sitä. Siks mä oon päättänyt nauttia jokaisesta hetkestä, niistä vaikeistakin. Vaikka vähän vinkuisin ja valittaisinkin välillä. Vaikka tänään täällä huutais äiti, isi, vauva ja kissat, huomenna viimeistään jo nauran sille. Vaikka musta välillä tuntuis, että mä en jaksa tai mä en osaa: 
päivääkään en vaihtais pois. 

Kun sä synnyit, mä olin jo sun äiti. Ihan uusi, vielä ihan raakile. Sä huomasit heti, että mä olin ihan hämilläni. Yhdessä katseltiin toisiamme silmästä silmään ja mietittiin: tuleeks tästä mitään? Kerro mulle, millaisen äidin sä haluat, mä anelin. Näytä mulle, millainen mun pitää olla. Opeta mua kultapieni, äidin rakas. Nyt kolmen viikon jälkeen, mä osaan jo vähän. En enää kaikesta pelästy, en enää kaikesta pillahda itkuun. Oon varmempi, rohkeampi, aavistuksen verran parempi sulle. Mut se ei riitä: mä haluan olla paras. Maailman paras äiti, just sulle. 

Onneks sä opetat mua lisää, ihan joka ikinen päivä. 
comments powered by Disqus