ajatuksia

PARI SANAA LIIKKUMISESTA


Liikunta on aina ollut jossain muodossa osa elämääni. Keskeisimpänä urheilumuotona oli ala-asteiässä yleisurheilu. Se kuitenkin loppui yläasteelle siirryttäessä kuin seinään, en edes kunnolla muista, mistä syystä. Ainoastaan lumilautailu säilyi osana talven liikuntaa (kunnes loukkasin itseni ja sain ikuisen kammon). Myöhemmin yleisurheilun lopettaminen on jäänyt kaduttamaan. Koen, että juuri se sopi monipuolisuutensa ansiosta kaltaiselleni ”ADHD:lle” parhaiten. Olen kiitollinen siitä, että vanhempani kannustivat urheilun ja liikunnan pariin jo hyvin pienenä. Uskon vakaasti, että juuri noina aikoina luotiin pohja liikuntatottumuksille ja opin varhain yhdistämään liikunnan hyvään oloon sekä henkiseen hyvinvointiin. Yläasteella liikunta oli kuitenkin väkisinkin osa arkea, sillä kouluun oli poljettava 3km joka päivä, SATOI TAI PAISTOI. Meidän perheessä ei sitä ylellisyyttä ollut, että muksut olisi kuskattu kouluun joka aamu. Koulun jälkeen taas fillarilla kotiin ja illemmalla taas ”kylille”. Fillarilla, tietty. Mitä hirviövanhempia. Sietäisivät hävetä ;).


Lukioaikana innostuin ensimmäisen kerran kuntosalista ja lenkkeilystä. Silloin pienessä Harjavallassa taisi vallita ikäisteni nuorten naisten keskuudessa jonkinlainen fitnesshäröilyn ensiaalto, sillä muistan, että monet yrittivät laihduttaa kymmeniäkin kiloja ja alkoivat käydä salilla tai ryhmäliikuntatunneilla. Itselläni kamppailu painon kanssa on aina ollut siellä toisessa ääripäässä, joten en innostunut liikunnasta uudelleen laihdutustarkoituksissa. Halusin olla paremmassa kunnossa ja jaksaa paremmin. Ja tietty näyttää paremmalta, koska teiniangsti. Liikkumiseen sisältyi myös paljon ryhmäpainetta ja koska kaikki muutkin -ajattelua. Tekemisen intoa oli, tiedon ja taidon jäädessä vähän vähemmälle. Äitini alkoi tuohon aikaan käydä salilla olkapäänsä takia ja siitä tulikin meidän yhteinen juttu pitkäksi aikaa. Kävimme myös usein lukiodaamien kanssa pitkillä lenkeillä, parantaen maailmaa syksyn pimeissä illoissa. Niitä lenkkejä muistelen toisinaan edelleen kaiholla. Syyt liikkumiseen olivat tuolloin kuitenkin kovin pinnallisia ja turhamaisia, enkä siksi ikävöi sitä "liikuntaminää" ollenkaan. Työelämään siirtyminen (ja täysi-ikäisyys ajokortteineen ja kosteine iltoineen kröhömmm) tekivät jälleen oman notkahduksensa liikkumiseen. Ravintola-ala teki pian kuitenkin tehtävänsä. Selkä- ja niska/hartiaseudun ongelmat ajoivat minut väkisin takaisin liikunnan pariin. Restonomiopinnot toivat lisäksi kiinnostuksen ravitsemukseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin uudelleen. Kiinnostuin ihan toden teolla ruoasta ja sen vaikutuksesta omaan kehoon. Viime vuosina töiden, kaukosuhteen sekä opiskelun yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi söivät leijonanosan liikunnalta. Innostuin oman kehon painoilla tehtävistä harjoitteista ja ”kotijumpasta”, koska aikaa salille ei vain yksinkertaisesti ollut.  Nykyään liikunta on minulle henkireikä ja luonnollinen osa arkea. Työni on fyysisesti hyvin raskasta, enkä jaksaisi siellä tehokkaasti ilman lihaskunnon jatkuvaa ylläpitoa. Lenkkeily on myös parasta terapiaa. En saa missään päätä niin hyvin nollattua kuin lenkkipolulla joko seurassa tai yksin musiikin ympäröimänä. Kehtaankin myöntää ääneen, että vuosi sitten tähän aikaan olin elämäni kunnossa. Jopa näkymätön mies totesi tuolloin, että "kyl sul on hannu vähä kasvanu". Nyt olen kuitenkin ollut lähes vuoden putkeen enemmän tai vähemmän raskaana, joten liikuntaan on jälleen täytynyt ottaa uudenlaista näkökulmaa.


Kumpikin raskaus on asettanut omat rajoitteensa liikunnalle. Vaikka olen asennoitunut siihen, että "raskaus ei ole sairaus" ja lähes kaikkea voi tehdä omaa kehoaan kuunnellen, huomaan silti varovani tietyissä asioissa. Kasvava maha asettaa myös omat rajansa liikkeiden tekemiselle. Väsymys ja väsyminen työssä on voimakkaampaa kuin tavallisesti, enkä yksinkertaisesti ole vapaapäivinä jaksanut harrastaa entiseen malliin. Olen kuitenkin pyrkinyt tekemään 1-2 lihaskuntoharjoitetta viikkoon ja tämän lisäksi käyn säännöllisesti lenkillä. Youtube on ollut hyvä väline vinkkien metsästämiseen. Olenkin löytänyt esimerkiksi venyttelyyn muutamia hyviä ohjeita, mitä pyrin tekemään säännöllisen epäsäännöllisesti aamulla tai illalla. Löysin myös todella hyvän oppaan aiheeseen liittyen: Raskausliikuntaopas.


”Give space to your baby”. Jep, näin tehdään. 

Liikunta raskausaikana herättää paljon keskustelua ja tunteita. Mikä on oikea määrä liikuntaa? Mitä saa ja ei saa tehdä? Kuinka pian PITÄÄ mahtua omiin vaatteisiin? Kauhunsekaisin tuntein katselen Instassa ja muualla Somessa viliseviä päivä/viikko synnytyksen jälkeen ja tikissä -kuvia. Paine päästä takaisin "kireeseen kuntoon" ja näyttää hyvältä on joka puolella. Olen päättänyt, että en ota raskauden aikana stressiä liikkumisesta tai liikkumattomuudesta. Raskaus on naisen keholle mullistavaa aikaa ja se tekee ison duunin: se kasvattaa sisällään uuden elämän! Aion kuunnella kehoani ja teen sitä, mikä milläkin hetkellä tuntuu hyvältä. Ehtii sitä myöhemminkin. Olen kuitenkin huomannut, että kevyt liikunta on oman jaksamiseni kannalta se järkevin tapa. Olen liikkumisen suhteen niin kaikki tai ei mitään -tyyppi, että raskauden takia ”himmailu” esimerkiksi salilla aiheuttaa enemmän mielipahaa kuin hyvää oloa. Täysin liikkumatta en kuitenkaan voi olla.  Muutaman ”sohvapäivän” jälkeen on niin tukkoinen, että on pakko lähteä liikkeelle. Huononakin päivänä olen huomannut, että lenkin jälkeen olen huomattavasti virkeämpi ja paremmalla tuulella. Uskon myös, että hyvä peruskunto takaa hyvät edellytykset synnytyksen etenemiseen ja raskaudesta toipumiseen.

Raskaudesta palautuminen ja elämä raskauden jälkeen ylipäätään jännittää ehkä enemmän kuin itse liikunta tässä raskauden aikana. Sain tästä esimakua Varpun odotuksen päätyttyä. Palauduin tuolloin todella nopeasti ja palasinkin pian takaisin normaaliin liikuntarytmiini. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että matka jatkuu loppuun asti. Ensi keväänä saatan olla tuplasti isompi kuin Varpusta palautuessa. Miten nopeasti keho palautuu tällä kertaa? Maltanko antaa sille aikaa toipua? Mitä jos vatsalihaksiin jää erkauma? Jaksanko enää liikkua, kun arki pyörii vauvan ympärillä? Malttamattomana haluaisin vastauksen näihin HETI. Vaan sepäs ei selviä kuin elämällä.



comments powered by Disqus