ajatuksia

PARI SANAA PALAUTUMISESTA


Olen pistänyt 26 vuoden aikana kroppani koville useaan otteeseen. Se on toipunut murtumista, venähdyksistä, jumeista, aivotärähdyksistä, stressistä, erilaisista haavoista ja palovammoista useita kertoja. Se on kasvanut minun mukanani ja muuttunut vuosien saatossa. Sanotaan, että arvet kertovat eletystä elämästä. Minun kohdallani se todellakin pitää paikkansa. Villinä aikana otin kehooni suuren tatuoinnin ja lävistin sitä muutamastakin kohtaa.  Vino etusormi, murtuneet etuhampaat sekä arpi otsassa muistuttavat minua siitä, että en osaa ajaa pyörällä kovin hyvin. Palovamma-arvet käsivarsissani kertovat karua kieltään siitä, millaista on olla mukana pikaruokabisneksessä. Olen ehkä toisinaan vaatinut keholtani liikaakin. Tuijotellut peilistä epäkohtia ja miettinyt, että tuosta kohdasta voisin olla hieman timmimpi. Syönyt huonosti ja juonut liikaa alkoholia. Valvonut liikaa, nukkunut liian vähän. Paljon olemme kokeneet yhdessä ja paljon kehoni on joutunut minulta sietämään. Onneksi hän on hyvä antamaan anteeksi. Hän joustaa ja mukautuu tarpeisiini, vuodesta toiseen. Opin kunnioittamaan häntä viimeisen viiden vuoden aikana, kun havahduin elämäntapojeni rappiollisuuteen.  Nykyään haluan kuunnella häntä ja pitää hänestä huolta. Me olemme tiimi, kehoni ja minä. 

Pian tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun keksimme näkymättömän miehen kanssa asettaa keholleni aivan uudenlaisen haasteen: halusimme lapsen. Puoli vuotta hän sulatteli tätä ajatusta, kunnes Varpu ilmoitti itsestään. Kohtalo päätti silloin toisin, vaikka kehoni taisteli viimeiseen saakka pitääkseen tuosta pienestä elämästä kiinni. Silloin se ei vain riittänyt. Sen jälkeen se jaksoi kuitenkin toipua ja jo muutaman viikon päästä keho oli ennallaan, vaikka mieli olikin sirpaleina. Kului vain muutama kuukausi ja yksiössä oli jälleen vuokralainen: Ruusunen ilmoitti tulostaan. Kaksi raskautta vuoden sisään. Miten kehoni siihen reagoi? -Upeasti. En voisi olla kiitollisempi. Jälleen hän venyi "kohti ääretöntä ja sen yli". Viimeistään nyt arvostan kehoani enemmän kuin koskaan aikaisemmin. 


Ajalta ennen kahta raskautta, siskon kanssa kesähäissä, 2015 


Äärirajoilla. Baby in +15kg 


Viikko synnytyksen jälkeen, Baby out -7kg. Fiilis: olen vieras omassa kehossani.

"Jäiks sulla toinen vielä sinne sisälle". 

Muistanette varmaan ihmiskokeeni Vadelmanlehtiteen ja Bio Oilin tiimoilta. Pari sanaa niistä näin kehon näkökulmasta. Selvisin kuin selvisinkin läpi raskauden ilman ainuttakaan raskausarpea, huolimatta siitä, että geeniperimä ja aikaisemmat arvet takamuksessani teinivuosilta lupailivat muuta. Tiedä sitten, oliko se kokonaan Bio Oilin ansiota, mutta lämpimästi voin kyseistä ainetta suositella! Ei siitä varmasti haittaakaan ollut. Tämän osalta ihmiskoe voidaan todeta onnistuneeksi. Öljysin masun 1-2 päivässä. Olin aika kova lotrailemaan, joten tällä ajalla sain kulutettua melkein kaksi purnukkaa. Riittoisaa se oli silti, eikä käynyt kukkaron päälle. Väittäisin silti, että myös omalla ruokavaliolla ja runsaalla veden kittaamisella oli oma osuutensa tässä asiassa.

Entäpäs sitten Vadelmanlehtitee? F*ck that shit. Join sitä orjallisen säännöllisesti loppuraskauden. Juupajuu ja jaapajaa. Kuten synnytyskertomuksesta kävi ilmi: eipä paljon teen lipittelyt auttaneet. Synnytys oli pitkä kuin nälkävuosi ja supistustenkin väli oli kohtalaisen pitkä alusta loppuun. Voimakkaita ne tosin olivat, joten EHKÄ teen juominen OLISI saattanut vaikuttaa siinä kohtaa. En kyllä jaksa uskoa. Vadelmanlehtiteen on kuitenkin puhuttu nopeuttavan palautumista. Menetin synnytyksessä todella vähän verta, vain 100ml. Sain vain kaksi tikkiä, joten senkin osalta pääsin "helpolla". 10min vauvan syntymästä jaksoin jo vitsailla ja hetken kuluttua kävelin suihkuun omin jaloin. Tunsin olevani erittäin hyvässä hapessa, vaikka takana oli todella uuvuttava suoritus. Jos vertaan tätä Varpun pikkusynnytyksestä palautumiseen, ero on kuin yöllä ja päivällä. Silloin menetin verta todella paljon. Näkymätön mies talutti minut autoon ja toipuminen lääketokkurasta vei useita päiviä. Myös fyysisesti olo oli erittäin heikko viikon ajan. En jaksanut edes kauppaan kävellä. Tämän synnytyksen jälkeen olo oli jo seuraavana aamuna fyysisesti todella hyvä; mitä nyt kävely ja istuminen oli aika mielenkiintoista, joskaan ei silti mahdotonta. SAATTAISI siis olla, että Vadelmanlehtitee EHKÄ helpotti synnytyksestä palautumista positiivisessa mielessä. Ehhehhhee ja hohhoijaa: uskokoon ken tahtoo. Summa summarum: this myth is busted. 

Masu pienentyi huomattavasti vauvan ja istukan syntymän jälkeen. Muutaman päivän olo oli todella kummallinen keskivartalon osalta. Aivan kuin kaikki elimet olisivat olleet aivan väärillä paikoilla ja koko masu vain hyllyi tyhjänä sinne tänne. Huomasin myös jatkuvasti olevani aivan lysyssä ja seisoin hassussa asennossa. Kropan painopiste muuttui niin yllättäen, että piti todellakin keskittyä asennon ja ryhdin jatkuvaan korjaamiseen. Komensinkin näkymätöntä miestä sanomaan minulle vähän väliä, että "selkä suoraan". Viikko synnytyksen jälkeen olimme kontrollissa sairaalalla. Siellä oli perhehuoneessa vaaka ja käväisin siinä ihan mielenkiinnosta. Raskauskiloja oli pudonnut noin seitsemän. 

Sairaalassaoloaikana ei tullut pahemmin liikuttua, enkä kiinnittänyt omaan oloon hirveästi huomiota. Kotona huomasin kuitenkin nopeasti, että vatsalihakset ovat todellakin vielä kaukana oikeasta lokaatiostaan. Hieman pidempi puuhastelu kotona aiheutti heti selkäkipuja ja jouduin todella keskittymään ryhtiin. Tuntui, ettei keskivartalossa ollut minkäänlaista tukea. Olin vieras omassa kehossani. 


Kaksi viikkoa synnytyksestä, vaa'an lukemasta ei tietoa. Fiilis: älyttömän hyvä. 

"Millainen olo sulla on synnytyksen jälkeen. Tai no, sen verran rennosti sä siinä istuskelet sohvalla, että vissiin ihan hyvin jakselet jo".  (neuvolatäti)

Nämä kuvat on otettu eilen: kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen. Olo on alkanut jo normalisoitua ja kroppa alkaa tuntua hiljalleen taas omalta. Keskivartalo tuntuu edelleen siltä, että lihakset ovat väärissä paikoissa, mutta selkäkipua ei enää onneksi esiinny ja liikkuminen on todella vaivatonta.  Masu on imetyksen seurauksena pienentynyt itsellään, sillä kotipuuhastelua ja kahta pientä vaunulenkkiä lukuun ottamatta en ole tehnyt mitään liikunnallista. Onhan se myös pehmoinen ja täysin erilainen kuin ennen. En silti mitään muuta odottanutkaan. Kaikki muutokset ovat tähän asti olleet pelkästään positiivisia. Olenkin nimennyt masun röllykäksi. Erityisesti selällään maatessa se tuntuu todella veikeältä ja naureskelemme sille yhdessä miehen kanssa. Vatsalihasten kanssa yritän olla todella kärsivällinen ja varovainen. Nousen edelleen kyljen kautta ylös ja pyrin välttelemään raskaita liikkeitä vatsan alueella. Vaunulenkit tulevat aluksi olemaan pitkään ainoa liikuntamuoto, joskin venyttely pitäisi hiljalleen yrittää mahduttaa takaisin arjen rytmiin. Tällä hetkellä en laiskuuttani ole kyllä saanut aikaiseksi paneutua kehonhuoltoon. 

Vaakaa en omista edelleenkään, enkä haluakaan omistaa. Luotan siihen, että hiljaa hyvä tulee. Eikä tässä tarvetta ole edes entisiin mittoihin päästä. Fokus on nyt täysillä Ruususessa ja haluan antaa keholleni aikaa toipua rauhassa. Se on tehnyt aivan mielettömän työn. Ensin Varpun odotus ja sitten Ruusunen melkein heti perään. Yhdeksän kuukautta se jaksoi suojella pientä ihmisen tainta ja kasvattaa hänet niin valmiiksi kuin se vain ikinä on mahdollista. Sitten vielä synnytys ja siitä toipuminen. Siihen päälle hullun naisen hormonimyrskyt. Ja nyt sillä vasta tärkeä tehtävä onkin: 


Kiitos mun keho. Sä olet mieletön. 
comments powered by Disqus