ajatuksia

Pärjäämisen lyhyt historia

1990

Reipas pärjääjä päättää saapua maailmaan. Vai että tällänen paikka, hän toteaa. Ei ihan sitä, mitä olin ajatellut, mutta takaisin masuun ei ilmeisesti ole enää asiaa. Ei auta ku PÄRJÄTÄ. 

1991 

Pärjääjä on menossa päiväkotiin. Hän tönii äitiä lantiosta ulko-oven suuntaan ja sanoo samalla pontevasti: mee sit jo, HEIPPA. 

1997 

"Et sit tuu sinne pihaan asti. Tien päähän saakka voit tulla. Ei sinne muittenka äidit tuu", Pärjääjä sanoo äidilleen ensimmäisenä koulupäivänään. Äiti tottelee. Hän saattaa vain tien päähän asti. Pärjääjä tepsuttelee reippaana koulun pihaan ja ihmettelee, kun piha on täynnä äiti-ihmisiä. Jaajaa. 

2006

Pärjääjä on nokakkain kuoleman kanssa ensimmäistä kertaa, kun perheen uskollinen ystävä ei aamulla jaksa enää nousta. Vielä edellisenä iltana hän on heitellyt ystävälleen palloa. Pärjääjä katselee nurmikolla makoilevaa ystäväänsä ja nieleskelee. Pukee vaatteet päälle, hyppää pyörän selkään ja ajaa kouluun. Eikä katso taakseen. 

Samaisen vuoden syksynä Pärjääjä saa elämänsä ensimmäisen paniikkikohtauksen. Niitä tulee kahden viikon sisään taajasti ja ravataan tutkimuksissa. Diagnoosi: paniikkihäiriö. "Otatko lääkkeet". En ota. Pärjää tässä ilmankin. Niin pärjää, mutta kauan se vie, ennen kuin Pärjääjä oppii ihan oikeasti pärjäämään uuden ystävänsä kanssa. 

2012 

Pärjääjä seisoo entisen elämänsä raunioilla ja katselee tuhkan seassa hehkuvia kekäleitä. Vain kivijalka on enää jäljellä. Pärjääjä miettii, että mitäs jos antas olla vaan. Mutta kun on joskus päättänyt pärjätä, niin ei se auta. Pärjääjä painaa leuan rintaan ja lähtee hirsimetsään. Kaataa muutaman puun ja alkaa rakentaa uutta alkua. Eikä tartte auttaa, on tässä pärjätty ennenki. Ja aivan kuin huomaamatta, rakennus kohoaa entistäkin eheämpänä. Pärjääjä katselee aikaansaannostaan tyytyväisenä. Kaikesta sitä hengissä selviääkin, jos päättää pärjätä.

2013 

Kuolema vierailee jälleen. Ei odottamatta, mutta silti yllättäen. Pärjääjä itkee itkunsa ja menee muutaman päivän päästä tekemään tentin niin kuin oli ennalta sovittu. Ei se auta saatana. 

2016 

Kuolema vierailee jälleen. Ensimmäistä kertaa Pärjääjä ajattelee, että nyt ei pysty enää. Nyt ei enää pärjää. Ei millään. Mutta pärjääjän rakentama uusi elämä kantaa sittenkin. Ja sen avulla, hän pärjää kuin pärjääkin. Katse on entistäkin päättäväisempi ja hän sanoo itselleen: jos tästä selviän, selviän mistä tahansa. Ja miksi ei selviäisi, onhan hän pärjääjä. 

2017 

Pärjääjästä on tullut äiti. Hän on reilut kolme kuukautta opetellut pärjäämään tämän uuden tehtävänsä kanssa. Haasteet on tehty voitettavaksi, säännöt rikottaviksi ja aidat poistettaviksi. Tätä hän soveltaa tässä uudessa tehtävässään ja pärjää hienosti, etenkin omasta mielestään. Ei tartte auttaa, hän röyhistää rintaansa ja pärjääPuolitoista viikkoa sitten pärjääjän prinsessa päätti, että nyt riittää äiti. Tämä peli ei vetele. Jos sinä et opi olemaan armollinen itsellesi, minä opetan väkisin. Ja niin pärjääjä valvoo prinsessan kanssa yöt läpeensä, eikä siltikään ymmärrä, että enää ei ehkä pärjää. 

Pärjääjä on lähdössä mammakerhon tapaamiseen. Takana on keskivertoisesti ihan OK yö, mutta silti silmät tuntuvat hyvin raskailta. Hän ei jaksaisi millään lähteä, mutta on päättänyt mennä. Ja sen minkä pärjääjä päättää, sen hän myös tekee. Vaikka pää kainalossa. Pärjääjä kampaa hiukset ja naaman. Pukee prinsessan ja päättää ottaa hänet mukaan, vaikka meinasi ensin jättää tämän isän kanssa kaksin ja ottaa omaa aikaa. "Ootko nyt ihan varma", mies kysyy. Mikä mammakerho se sellainen on, mihin mennään ilman vauvaa. Johan ne ajattelis, että mitä tuo oikein meinaa. "Miksen ois, kyllähän tässä ny PÄRJÄTÄÄN ku hänel on niin hyvä aamu". Prinsessa katselee äitiä salaa kulmiensa alta. Eikö se nyt millään opi. Taas pitää vääntää rautalangasta. Ehkäpä ratakiskosta. 

Mammakerhossa prinsessa päättää järjestää kunnon shown likaamalla kaikki vaatteensa. Hoitopöydältä kantautuvat äänet kuulostavat ulkopuolisten korvaan todennäköisesti teurastukselta. Pärjääjä puree hammasta ja hyssyttää, rauhoittelee. Väsymys painaa silmissä ja prinsessan itku tuntuu luissa ja ytimissä asti. Prinsessalle saadaan vaatteet päälle, mutta oppitunti on vielä kesken. Kahvipöytä kutsuu, mutta prinsessa ei malta nukahtaa. Äidin syli ei kelpaa, mutta muuallakaan ei oikein ole hyvä. Pärjääjä tuntee niin suurta väsymystä, että haluaisi vain laittaa lapsen turvakaukaloon ja ajaa takaisin kotiin. Hän tietää seisseensä tämän reunan äärellä jo niin monta kertaa aikaisemminkin. Jaksajaksajaksajaksa vielä vähän. Kyllä hän kohta rauhoittuu ja nukahtaa. Mutta EI RAUHOITU. EI NUKAHDA. Marja-Tuulia hiipii makuuhuoneeseen ja katsoo hetken pärjääjää lempeästi. 

"Mitä jos mä koittaisin saada hänet nukkumaan, niin sä pääsisit juomaan kahvia rauhassa"? 

Pärjääjä katsoo hetken Marja-Tuuliaa silmiin ja miettii, mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Mutta väsymys vie voiton.  Pärjääjä päättää luovuttaa ja antaa prinsessan Marja-Tuulialle. Hetkeksi hän jää puntaroimaan päätöstään ja kun huomaa tytön rauhoittuvan toisen äidin syliin, hän painelee luovuttaneena keittiöön. Makuuhuoneesta kuuluu hyräilyä. 

"Missäs talon emäntä on"?, joku kysyy. 

"Nukuttaa mun lastani tuol makuuhuoneessa", Pärjääjä vastaa ujosti, pettymys äänessään. Ne varmaan ajattelee, että eikö toi nyt saa edes itse omaa lastaan päiväunille. Millainen äiti. 

"Ajattele, näin hyvä palvelu mein mammakerhos on", Riikka hymyilee Pärjääjälle rohkaisevasti. Pärjääjä tajuaa ajatustensa typeryyden ja malttaa rauhoittua juomaan kahvia. 

Hetken päästä Marja-Tuulia saapuu keittiöön. Makuuhuoneessa on hiljaista. Ruusunen on nukahtanut tyytyväisenä turvakaukaloonsa. Pärjääjä on juuri oppinut, että joskus on OK myöntää, että nyt ei jaksa. Nyt ei pärjää. Reilun tunnin kuluttua prinsessa herää ja äidin syli kelpaa taas. "Aina sitä pitää näpäyttää oikein kunnolla ennen kuin menee jakeluun", prinsessa myhäilee tyytyväisenä. Vasta kotimatkalla Pärjääjä käy tapahtumaketjua läpi ja ymmärtää, miten isoon tarpeeseen tuo pieni kahvihetki on tullut. Oma-aika. Vaikka vain kahvikupillisen verran. 

Pärjääjän rooli on joskus raskas taakka kantaa. Pärjääjän lähipiiri ajattelee helposti, että kyllä se pärjää. Ainahan se on pärjännyt. Kyllä se jaksaa, ainahan se on jaksanut. Se näyttääkin niin pirteältä. Ikinä se ei valita tai kitise, eikä varsinkaan pyydä apua. Niin reipas se on. Usein kaikki kehuvat pärjääjälle, miten se selviää mistä tahansa. Koska se on niin reipas ja rohkea. Niin hän on. Ja tähän ansaan hän kompastuu elämässään kerta toisensa jälkeen. Kyllä kaikesta selviää, kun päättää selvitä. Ja kun joku vielä vähän kehaisee, hän päättää pärjätä sitäkin paremmin. 

Äitiys on Pärjääjän tähänastisen elämän suurin haaste. Joka päivä prinsessa opettaa jotain uutta. Eilen hän näytti, miten opetellaan antautumaan autettavaksi. Joskus jonkun toisen syli, on hetken aikaa parempi. Eikä se tee Pärjääjästä huonompaa äitiä. Ei kukaan ajattele, että hän on huono, jos hän pyytää apua ja myöntää olevansa aivan piipussa. Pärjääjä: missä menee oman jaksamisen raja? Milloin on aiheellista pyytää apua ja myöntää, että nyt en jaksa. Koska kannattaa mieluummin niellä oma ego ja antautua autettavaksi? Mutta kuka uskaltaa tarjota apuaan sellaiselle, joka tuntuu selviävän mistä tahansa? Se, ken uskaltaa, on kaikkein rohkein.

"Musta sä näytit niin väsyneeltä kun sä tulit, että mä ajattelin, että jos mä kokeilisin niin sä saisit hetken aikaa olla vaan". 

Joskus hänkin, joka aina pärjää, saattaa kaivata juuri eniten apua tai olkapäätä. Hän ei pyydä, ei vaadi. Hän yrittää viimeiseen asti, että kukaan ei huomaa.

Onneksi on myös toisenlaista rohkeutta. Se on rohkeutta nähdä toisen kuoren alle. Rohkeutta luottaa omaan intuitioon. Rohkeutta tarjota apua, vaikka ei olisikaan niin varma lopputuloksesta. Rohkeutta sanoa pärjääjälle: anna mä kokeilen. Anna kun mä jatkan tästä. Lepää hetki. 

Minä tapasin tällaisen rohkean ihmisen, vain muutamia kuukausia sitten. Eilen hän pelasti minun aamupäiväni, vaikka minä niin olin pättänyt pärjätä. Ei aina tarvitse. Kiitos Marja-Tuulia, että laitoit prinsessani nukkumaan. Kiitos, että olen saanut tavata sinut: rohkea äiti <3. 

comments powered by Disqus