Pentesaastetta

Edellisillä tammikuisten mammatreffeillämme Maikki kertoi, että heille saapuisi pian pienen pieniä koiranpentuja. PENNELEITÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ, mää en kestä. 

"Seuraavat treffit onki sit teillä", minä ja Ida totesimme yhteen ääneen. 

"Nii, tai voidaan me jättää lapset kotiinki ja tulla vaan papsuttaa pentejä", minä lisäsin. 

Eilinen vierähtikin sitten näitä pieniä pallukoita rapsutellessa. Kyllä kaikki huolet ja murheet haihtuu, kun saa hetken pitää tällaista pientä karvalasta sylissä. Eikä oma pikkuvauva-arki tunnu ollenkaan niin raskaalta, kun miettii, että koiramama imettää ja hoitaa kuusi yhdellä kertaa. ARVOSTAN.

"Tääl tuoksuuki iha pente. Mu sydän pakahtuu. Näitä onki sopivasti kuus. Yks jokaiselle. Kattokaa ny tätä. Saaks mää Maikki laittaa yhden hoitolaukkuu ja viedä kotii. Mä palautan sen sit ku se on iso".

KYLLÄ. Eläinlapset ovat allekirjoittaneen heikko kohta. Erityisesti koironpennet. 

Mammatreffeillä puhuttiin vauvoista, työelämään paluusta, kiinteiden aloituksesta ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Mietittiin yhdessä ratkaisuja uniongelmista kärsiville ja annettiin tsemppihaleja, kun yksi oli joutunut luopumaan rakkaasta eläinystävästä yllättäen. Nukutettiin vuorollaan vauvoja päikkäreille. Syliteltiin omia ja toisten vauvoja. Sosiaalistettiin koiranpentuja ja naureskeltiin lattialla pyörivien eläin- ja ihmispentejen sekamelskaa. Esteltiin pieniä tutkimusmatkailijoita tekemästä pahojaan. Tissiteltiin ja maisteltiin soseita.

Brunssipöytä tyhjeni jälleen, kun croissantit, karjalanpiirakat, pizza, italiansalaatti, ruissipsit ja marenkikakku katosivat parempiin suihin. Niin nopeasti aika kuluu, kun on hauskaa. Tapahtuipa sellainenkin ihme, että Oreosuklaata jäi jäljelle. Selityskin löytyi, sillä Ida oli epähuomiossaan ostanut VÄÄRÄÄ laatua. Ei ollut keksipohjaa ja kuorrutetta, vain sattumia suklaan seassa. Joskin, eipä allekirjoittaneen mahaan olisi kyllä enää mahtunut ainuttakaan palaa. 

"Ajatelkaa. Viimeks ku me nähtii ni me puhuttiin siitä, et millasia mein treffit mahtaa sit olla ku nää lähtee liikkeelle". 

"Niinpä. Ja nyt se päivä jo tuli".  

En voisi olla kiitollisempi, että Julia (http://agirlwiththestripes.blogspot.fi/) ehdotti aikanaan tammikuisten FBryhmässä tapaamista pienemmän porukan kesken. FBryhmä on osalle porukasta jo historiaa, koska noh, tiedättehän: Facebook ja naiset. Omassa porukassamme juttu on kuitenkin jatkunut aktiivisena. Onkin onni, että olemme niin samanhenkisiä keskenämme. Tässä porukassa jokainen saa olla oma itsensä ja juttua tulee aiheesta kuin aiheesta. 

Toivon, että treffailumme jatkuu aktiivisena sittenkin, kun työelämä kutsuu ja todellinen lapsiperhearki alkaa. On niin mielettömän hienoa päästä näkemään läheltä, miten pienet tutustuvat toisiinsa ja kenties solmivat ensimmäisiä ystävyyssuhteitaan. Sillä onko mitään ihanampaa kuin ystävä, jonka housuihin saa pyyhkiä sotkuisen suun ja kenen paita on aina yhtä likainen kuin omasikin? 

Voi suttuiset Runebergit ja kumppanit: jo puolikas yhteinen vuosi takana. Toivottavasti vielä lukematon määrä edessä! 

comments powered by Disqus