arki

PIISAMIROTAN AAMU

Piisamirotta

Kastiketta. Niin paljon kastiketta. Lihapaloja kanakastikkeella. Tonnikalaa kastikkeessa. Tonnikalaa ja katkarapuja kastikkeessa. Ankkaa ja kanaa kastikkeessa. Niin monta kulhollista: kaikki minulle. Piisamirotta maistelee jokaista vuorotellen. Ja hammasnapuja, lemppareita. 


*RAAAAAPS RAAAAAPS KUOPS KUOPS RAAPS RAAPS RAAAAAAAAAAAAAPS* 

Hetkinen. Nyt tässä on jotain outoa. Muistan kun mentiin nukkumaan, eikä kipoissa ollut kuin tavallisia napuja. 

*RAAAAPS RAAAAPS RAAAPS KUOPS KUOPS KUOPS RAAPS* 

Mietitäänpä hetki. Jos illalla tarjolla oli vain tavallisia napuja, tämän on siis oltava unta. Jos jatkan unia, minulla on kastiketta. Jos herään, kippo on tyhjä ja minulla on nälkä. Mutta tuo ääni. Voi luoja, että voi olla raivostuttava. Unet eivät ole raivostuttavia, olen siis hereillä. Kastikekipot alkavat haalistua ja unimaailma kadota. Piisamirotta avaa silmänsä ja havaitsee ensimmäisenä velipojan kuoputtamassa ja raapimassa suljettua ovea. 



”Ja mitähän vitteä sitä ovea raavit. Montako kertaa pitää raapia sitä, ennen kuin ymmärrät, että se ei sillä aukene. Ääliö”. 

”Minä kuulin ääniä! Aivan varmasti kuulin! Mieshooman on hereillä, tunnen askeleista. Se hiipii”! 

”Niin. Eli kello on jotain vitte viis aamulla. Ihanku se meille ovea avais, saati antais aamupalaa. Kitupiikki”. 

”Antaa se jos mä näytän söpöltä ja PYYDÄN. Kyllä se mulle antaa, musta se tykkää”. 

”Haista vitte”. 

Ovi aukenee ja sen takana seisoo kuin seisookin mieshooman tukka pystyssä. Piisamirotta venyttelee hitaasti ja päättää kokeilla onneaan. Hän asettuu ruokakippojen eteen dramaattisesti huojuen, luoden katseensa mieshoomaniin. Parhaimman kerjäyskatseensa. 

”Anna kastiketta, hooman”. 

Mieshooman katsoo hetken kissaa epäuskoinen ilme kasvoillaan. Velipoika tekee idioottiliikkeen ja menee pyörimäänhyörimään hoomanin jalkoihin. Piisamirotta tietää, mitä tästä seuraa. Hyvästi kastike. 

”Mene ny siitä, te tähän aikaa mitää vielä saa”. 

Piisamirotta huokaisee. Saatanan tonttu. Eikö se ikinä opi. Hän seuraa mieshoomania olohuoneeseen. Hän hyppää sohvalle pehmoisen vilttinsä päälle. Parempi sitten nukkua siihen saakka, että mama herää. Kello on nyt näemmä kuusi, siis vielä noin kolme tuntia maman heräämiseen. Pikkuveli on tarpeillaan ja vessasta kuuluu kauhea älämölö. Yritä nyt tässä silmäsi ummistaa. Mikä ääliö. Ei hetken rauhaa. Pikkuveli saa asiansa valmiiksi ja marssii kovaa huutaen olohuoneeseen 

”VELI, kävin PASKELLA. Mieshooman! Kävin paskella laatikossa”. 

”Hieno homma Pipa”, mieshooman toteaa pleikkarinsa äärestä. 

Piisamirotta kääntää kylkeä. Pitääkö paskestakin noin iso numero tehdä. Hän miettii erilaisia tapoja lavastaa pikkuveli johonkin rangaistavaan tekoon. Hän vilkaisee peliin keskittynyttä mieshoomania. Nyt jos koskaan on jekkujen aika. Piisamirotta käy paskella ja pudottelee muutaman ohi laatikon. Olisit antanut sitä kastiketta, orja. Piisamirotta palaa sohvan pehmoisuuteen ja ummistaa silmänsä. Unissaan hän palaa hetkeksi takaisin kukkurallisten kastikekippojensa äärelle. Täydellistä. Muutaman tunnin kuluttua kuitenkin nälkä alkaa tuntua kouriintuntuvalta. Piisamirotta raottaa silmiään ja vilkaisee kelloon. TASAN YHDEKSÄN. MÄ NÄÄNNYN. Missä mama on? Kastikkeen pitäis olla kipossa jo. Piisamirotta luo silmänsä mieshoomaniin. Pelaa pleikkaa. Pakko yrittää. Hän menee pyörimään jalkoihin. 

Hän nääntyy.


”Ruokaa, hooman. Kello on ruoka. Mä näännyn”. 

"Ai kerjäysoperaatio, joo, joo, mäkin osaan"

Pikuveli alkaa huutaa ja maukua kovaan ääneen. Ei helvetti, Piisamirotta huokaa.

”Nyt Pipa turpa kiinni”, ärähtää mieshooman. 

Ei kastiketta. Vitte mitä porukkaa. Sitten hoomanien makkarin ovi aukeaa. MAMA ON HERÄNNYT. Nopeammin kuin salama Piisamirotta pinkaisee makuuhuoneeseen, pikkuveli kannoillaan. 

”MAMA, IHANAA SÄ OLET HERÄNNYT, TÄÄLÄ KUOLEE NÄLKÄÄN”. 

Piisamirotta puskee itseään Mamaa vasten. Mama marssii vessaan. Väärä suunta, ei sieltä saa kastiketta. Pikkuveli seuraa Mamaa vessaan. 

”Kyl sä varmaan saat, mene nyt pois siitä”. 

Piisamirotta odottaa asemissa keittiön ovella. Mama menee hakemaan ruokakippoja. Piisamirotta seuraa, eikä anna ilmeenkään värähtää. Mama tarttuu kippoihin. 

”NIIN, TYHJÄ. MÄHÄN YRITIN SANOA”. 

”Eiks kissat oo saanu ruokaa”, Mama tiuskaisee mieshoomanille. 

”HYVÄ Mama, näytä sille puoskarille”. 

”No ei kun napuja oli aamulla vielä vaik kui paljo”, mieshooman toteaa. 

”Ne on ihan paskoja napuja mama”, Piisamirotta mutisee partaansa. 

Mama huokaisee ja marssii kippojen kanssa ruokakaapille. Pikkuveli seuraa. 

”Anna ruokaa, anna ruokaa. Mä rakastan sua. Papsuta mua ja anna ruokaa. Ihanat jalat sulla. Onks kukaan sanonu, miten ihanat sääret sulla on. Ihana kastikkeen tuoksu. Anna mulle. Mä rakastan sua”. 

”PIPA MENE ODOTTAMAAN TUONNE, MISSÄ JALO ON. On se nyt saatana ku joka aamu saa samasta asiasta sanoa miljoona kertaa”. 

”Mikä ääliö”, Piisamirotta mutisee. 

Mama astelee ruokapaikalle, kipot täynnä kastiketta. Tuoksu on huumaava. Vesi herahtaa Piisamirotan kielelle. Vihdoin nokan eteen ojennetaan kanaa kastikkeessa. Pikkuveli saa oman kipon. 

”Mitä sulla on”, Piisamirotta tivaa. 

”Kanaa, kastikkeessa”, Pikkuveli toteaa. 

”Sama. Ei tartte vaihtaa”, Piisamirotta nuolaisee. 

Tyhjennettyään kastikkeen Piisamirottaa väsyttää. Hän hyppää sohvalle takaisin makoilemaan ja Pikkuveli tulee pesemään häntä. Palvelu todellakin pelaa. 

”JALO, kenen paskea täällä on lattialla”. Ai niin. Se paskejekku. O-ou. Piisamirotta liukenee paikalta ja piiloutuu makuuhuoneen sängyn alle. Täältä se ei minua osaa etsiä. Pikkuveli ei tajua mistään mitään ja jää hölmönä rikospaikalle. 

”Pipa, kenen pasket on lattialla”, mama tivaa vihaisena. 

”Pipa kyl mourus tossa vähä aika sitte et kai se kävi siellä”, mieshooman toteaa. 

”Pipa, laatikko on sitä varten, että sinne paskennetaan”. 

En ymmärre

Pikkuveli miettii tosissaan. Meniköhän joku ohi laatikon. En muiste. Piisamirotta nauraa sängyn alla partaansa.

Kirotut idiootit. Mistään ei saa enää kunnon palvelusväkeä.


comments powered by Disqus