resepti

PIZZAPERJANTAI


Pizza on näkymättömän miehen suurinta herkkua. Jos hän saisi päätää, sitä syötäisiin joka päivä. Ei ole väliä, onko se noudettu jostain, tehty valmispohjaan tai alusta saakka itse -kaikki kelpaa. Itse taas en ole kovinkaan suuri pizzan ystävä. Satunnaisesti joo, ihan ok, mutta "roskaruokakategoriasta" valitsen mieluummin burgerit ja ranut.  Lapsena söin pizzasta pelkät reunapalat ja uhosin, että en IKINÄ ala tykätä pizzasta. Nykyään pystyn laskemaan yhden käden sormilla ne kerrat, kun itse olen ehdottanut pizzaa päivän ateriaksi. Jos tähän päädytään, haluan mieluummin tehdä pizzan itse. Muutaman vuoden pizzoja työkseni pyörittäneenä olen löytänyt tavan tehdä tämänKIN mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti, kuitenkaan tuoreita raaka-aineita ja hyvää makua unohtamatta. Pizzaperjantain kunniaksi on aika jakaa tätä ilosanomaa myös muille. Siispä: helppo pizzapohja kastikkeineen, silvupleeeeee! 


Teen usein tämän ko. ohjeen tuplana, ettei toinen puolikas hiivasta jää pyörimään jääkaappiin. Pizzaakin tulee silloin tietysti enemmän, joten usein teemme näkymättömän miehen kanssa useita eri täytevariaatioita. Tuplaamalla ohjeen pizzaa saakin hyvin tarjottavaksi esimerkiksi illanistujaisiin tai seuraavan päivän evääksi/lounaaksi. 

Olen kokemuksen kautta oppinut, että pizzojen täytteiden valinta on pyhä asia. Vielä haasteellisempaa on yrittää suositella toiselle täytevaihtoehtoja. Kuuluuko juusto lisätä paistovaiheessa päälle vai alle? Valkosipuli uuniin vai paiston jälkeen? MAKUASIA. Itse tykkään ananaksesta tai muusta "makeasta" pizzassa. Ystäväni Sanna taas toteaisi tähän, että "se nyt on ihan sama ku söis lämmintä hedelmäsalaattia". Niin.  Ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Se, mikä kutittaa minun makunystyröitäni, ei välttämättä hetkauta sinua suuntaan tai toiseen.  Siksi en lähde tässä sen kummemmin nyt anaysloimaan, millainen on paras pizza. Omaa makuani miellyttää kuitenkin eniten maukas kastike, rapea ja ohut pohja sekä maltillinen määrä täytteitä. En yleensä valitse omaan pizzaani kuin 2-3 täytevaihtoehtoa. Poikkeuksena kuuluisa "mestaripizza" Harjavallan pizzamestareilla, mikä on parasta juurikin epämääräisten täytteidensä ansiosta. Yksi kombo on kuitenkin kestosuosikkini: kana-bbq-ananas-aurajuusto (+rucola paiston jälkeen). NAM. Ja juu hyyyyyyi, ananasta. Hyyyyyyi aurajuustoa. Shut up, hyvää se on. 


Siit sit pizzantekohommii! Ihanaa viikonloppua kaikille! 




Ps. Hyvää syntymäpäivää maailman parhaalle isosiskolleni! 



comments powered by Disqus