perhe

Puolikkaat juhlat

Sain perjantaina erittäin vakavan, onneksi tilapäisen, mielenhäiriön. Päätin olla pullantuoksuinen äiti ja leipoa lapsen puolivuotispäivän kunniaksi jotakin. Muistanette varmaan, että en juuri perusta leipomisesta. Nyt vauva-arjen keskellä se kiinnostaa vielä vähemmän. Mutta päätin repäistä. Tuumasta toimeen ja Google auki. Jotain helppoa ja nopeaa. Kinuskikissan sivuilta valkkasin nopealta vaikuttavan smoothiekakun ja suolaisen poropiirakan. Piirakka oli todellakin helppo nakki. Erityisesti se olisi ollut sitä silloin, jos olisin muistanut voidella piirakkavuoan ennen kuin nakkasin taikinan keskelle vuokaa. Sattuu se moka joskus restonomillekin, koska äitiaivot. "Nooooo, kyllä se varmaan irtoaa". Voin kertoa, ei irronnut. Paitsi palasina. Smoothiekakkua väsäillessäni ihmettelin reseptiikkaa ja intuitio sanoi moneen kertaan, että ei saatana ei voi toimia. 

"Hienonna digestivekeksit ja sekoita joukkoon hedelmäsose. Painele seos vuoan pohjalle". 

"No selvä, mutta millä vitulla se  pohja pysyy kasassa, jos siihen ei tuu mitään muuta, kysynpä vaan". 

-No ei vittu millään. Voin kertoa. Mut hei: sai siitä pari nättiä kuvaa kuitenki! Jos kirjoittaisin siitä hattarasta, tässä kohtaa lukisi nyt, kuinka:"valmistin tällaisen superterveellisen mansikka-banaani smoothiekakun lapseni puolivuotissynttäreille. Kinuskikissan ohjeella, tietty! Koristelimme täydellisesti onnistuneen kakun yhdessä Ruususen kanssa ja linnut visersivät ikkunalaudalla auringon säteiden  valaistessa keittiön kauniilla luonnonvalollaan. Sydämeni resonoi rakkaudesta, kun ajattelin, miten tätä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla ilman, että se näkyisi välittömästi selluliittina takapuolessani. Onneksi sain nämä kuvat otettua, sillä niin kova kiire vierailla oli päästä tämän terveysherkun kimppuun". NOOOOOOOOOOOOOOOOOOOT. 

Epämääräisen pohjareseptin lisäksi myös ajatus liivatteesta smoothien seassa aiheutti puistatuksia ja oikeassa olin: ihan kiva ajatus, mutta ei toimi käytännössä. "Tätä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla". -Juu näin o. Taika perustuu ilmeisesti siihen, että lopputulos maistuu niin kaamealle, ettei kovin suuri pala päädy parhaalla tahdollakaan mahaan asti. Kakun koostumuksesta en viitsi edes kuvailla. Olen aina aikaisemmin voinut luottaa Kinuskikissaan tämän äkillisen leipomisaivovamman yllättäessä, mutta tällä kertaa oli ihan pakko todeta: ei jatkoon. Vaikka Herr Heikkonen, tuo nirsoilun kuningas, yritti kannustavana uskotella lapselleen, että "älä ny, ihan hyvää tää on", ei tälle kakulle ollut kuin yksi ainoa osoite: roskis. Tämän tarinan opetus on: kakut kakkuina ja smoothiet smoothieina + kaikki, mitä näet/luet Somessa ei todellakaan ole sitä, miltä näyttää. 

Piirakka oli kuitenkin menestys ja mikäli muistat voidella piirakkavuoan ennen kuin länttäät taikinan sinne, erittäin hyvä resepti löytyy tästä: http://www.kinuskikissa.fi/lapin-poro-kinkkupiiras/?hakusivu=1

Alkujaan tarkoitus ei siis ollut juhlia puolivuotispäivää mitenkään erityisesti. Tämän epämääräisen leivontakohtauksen seurauksena päätin kuitenkin kutsua muutamia läheisiä kylään. Toisaalta hyvä, että tuli leivottua. Soitin mammalle ja kysyin, tulisiko hän aamupäivästä kahvittelemaan. "Aijaa, no jaa jooo kyllähän mää voisin tulla kun.... kun..... mää olen ostanu lahjankin". Niin. Jokainen, joka ovesta astui sisään, toi mukanaan jotain pientä. Yritin kyllä sanoa, että nämä ovat epäviralliset kahvittelut, mutta yritä nyt näitä höpsähtäneitä estellä. Enkä minä valita. On rikkaus saada lapsensa ympärille näin suuri joukko läheisiä. On ihana nähdä, miten joku niin pieni, voi varastaa itselleen kaiken huomion. Kaikki haluavat hänet syliin. Kaikki haluavat leikittää ja höpsöttää. 

"Onpa sulla nätti mekko Ruusunen. Oleks vähä söpö Ruusunen. Tuu vähä tänne Ruusunen. Voi miten taitava sää oot Ruusunen". 

Neiti oli yllätysvieraista niin ihmeissään, että unohti vallan vierastaa. Sylistä syliin hän hyppelehti innoissaan ja tutki saamiaan lahjoja mietteliäänä. Yhdet päiväunet skipattiin kokonaan. Malttaisitko itse nukkua, jos tietäisit muiden pitävän sillä välin lystiä olohuoneessa? Tuskinpa vaan, niin. Onneksi uni maittoi kuitenkin illemmalla ja yöunille käytiin nukkumaan tavanomaiseen aikaan. 

Eilinen todisti jälleen, että näitä extemporekahvitteluja pitäisi harrastaa enemmänkin. Liian harvoin tulee kasattua porukka saman katon alle. Vaikka olemmekin umpihulluja kaikki tyynni, en yhtäkään vaihtaisi. Ja kummasti tällaiset yllätyskahvittelut piristävät arkea. Sittenkin, vaikka kakkua syötäisiin vain siksi, että voitaisiin nähdä, kenen naama vääntyy hassuimpaan irvistykseen. Ja hauskinta on aina huijata nirsoja sukulaisia syömään raaka-aineita, mistä he eivät muka pidä. Tällä kertaa jekutettiin tätini Sari syömään sipulia. Se oli piilotettu piirakkaan, mutta sitähän ei hänelle kerrottu. 

"Mää ainaki laitan Ruususelle mekon päälle".

"Etkä laita mitää epämukavaa turhakemekkoa". 

"Kyllä pistän. Tää on sitäpaitti enemmänki body, mis on tommone mekkohelma. Hänel on viimeks ollu mekko pääl ristiäisi et kyl mä ny varmaa voin kerra puoles vuodes hänel mekon pukee pääl". 

Ja puin. Eikä prinsessaa haitannut! Mekon helmaa oli kiva hypistellä ja tuntuuhan se nyt kivalta, kun kaikki kehuu: 

"OI OI miten nätti mekko sulla on päällä. Voi sentään meidän rinsessaa". 

Hän katsoo kehujaa silmiin ja suu leviää ilkikuriseen virneeseen. Mikä mussukka! Kaikki hän kietoo pikkusormensa ympärille. 

comments powered by Disqus