äitiys

Ruususen unikoulu, part 1

Moni on udellut minulta, miten unikoulun kanssa kävi. En halunnut lähteä tuulettelemaan ennen kuin voisin olla varma siitä, että suunta on oikea. Nyt, nukuttuani 12 kokonaista yötä, uskallan varovasti päästää sen suustani: MEILLÄ NUKUTAAN. VIHDOINKIN. Minulla on tästä sana jos toinenkin sanottavaa, joten siksi jaan postauksen kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa avaan vielä hieman päätöstä unikoulun taustalla ja pohdin unikoulua muutosjohtamisen näkökulmasta. Palaan soveltamaani pistäytymisunikouluun omassa postauksessa myöhemmin. 

Kuten arvata saattaa, sain Somessa muutamia negatiivisia kommentteja unikouluun liittyen. Kauhisteltiin kirjasta blogiin nostamiani kappaleita ja sen kautta tyrmättiin koko teos kirjailijoineen. "Aivan kauheaa, aivan kauheaa. Tämäkö on sitä KUULUISAA HUUDATUSUNIKOULUA". Haluan palata tähän vielä vähän. Haluan painottaa, että postaukseni ei ollut kirja-arvostelu. Unihiekkaa etsimässä on miltei 300 sivun mittainen teos, missä käsitellään vauvojen sekä taaperoiden yleisimpiä unihäiriöitä ja vanhempien uupumusta. Lisäksi tarjotaan ratkaisuja edellämainittuihin, unikoulujen ollessa vain YKSI OSA kokonaisuudesta. Mielestäni on hieman lyhytnäköistä vetää johtopäätöksiä kirjasta vain blogipostausta tukemaan nostettujen kappaleiden perusteella. Unihiekkaa etsimässä on erittäin käyttökelpoinen opas, erityisesti esikoisen vanhemmille. Jos voisin palata ajassa, lukisin tuon kirjan jo odotusaikana. Uskon, että olisimme välttyneet unikoululta kokonaan, jos olisin perehtynyt näihin uniasioihin ennakkoon, enkä vain luottanut siihen, että kyllä elämä opettaa. Opettaahan se. Jos ei muuta, niin hiljaa kävelemään. Osasin aavistaa, että postaukseni herättää voimakkaita tunteita. Erityisesti kiintymysvanhemmuuden nimeen vannovien keskuudessa. Enkä ollut väärässä. 

"Sitä valvomista se vauvavuosi nyt vain on. Minunkin esikoiseni valvoi ensimmäiset 1,5v elämästään. Kannoin häntä yöt läpeensä ja imetin tai silittelin uneen. Vauvavuosi meni ihan sumussa, mutta kyllä siitäkin selvittiin".

"Minua vain hirvittää ajatus, että tälläisissä isoissa vauvaryhmissä jaetaan vinkkejä tällaisiin kamaliin unikouluihin".

"Aina on muita vaihtoehtoja kuin unikoulu. Nuku perhepedissä. Pyydä apua, siivoa vähemmän ja syö noutoruokaa. Olkaa armollisia itsellenne äidit". 

"Ihan kauhea ajatus, että sinne se vauva sitten vain hylätään yhtäkkiä omaan sänkyyn. Ei vauva ymmärrä, että minne se äiti nyt meni ja että nyt pitäisi nukkua. Vauvan itkuun pitää vastata, eikä vauvaa saa itkettää, että hän oppisi. Sitä kutsutaan myös ÄIDINVAISTOKSI, kun vastaa vauvan itkuun. Eikö vauvaa voisi opettaa nukahtamaan itse niin, että äiti tai isä on vierellä ja saatavilla". 

KIVAvanhempien olisi hyvä muistaa, että vanhemmuutta on monenlaista. KIVAvanhemmuus on vain yksi vanhemmuuden osa-alue ja tapa toimia. Perheet ja erityisesti vauvat taustoineen ovat erilaisia. Emme ole valinneet mieheni kanssa yhtä ainoaa vanhemmuuden polkua teorioineen, millä kulkea. Jos kulkee laput silmillä, ei aina näe metsää puilta. Haluamme pitää ovet avoinna kaikille vaihtoehdoille ja punnitsemme jokaista tekemäämme päätöstä aina pitkään, erilaisia vaihtoehtoja kartoittaen. Näin toimimme myös unikoulun suhteen. 

Lapsentahtisuus on meille hyvin tärkeää monessakin suhteessa, mutta aivan yhtä tärkeää on koko perheen hyvinvointi ja jaksaminen. Minä en halua kulkea vauvani arkea sumussa ja tuulettaa sitten muutaman vuoden päästä, että: woop woop bitches, kaikesta sitä hengissä selviääkin. Tehkääpäs perässä. Jotakuta saattaa hirvittää ajatus siitä, että jaan blogissani vinkkejä unikouluun liittyvään kirjallisuuteen ja kerron omasta kokemuksestani. Aivan yhtä lailla minua kuitenkin hirvittää ajatus siitä, että tälläkin hetkellä joku äiti saattaa elää perheineen aivan jaksamisen äärirajoilla, mutta pelkää kokeilla unikoulua joko tiedonpuutteen, väärien uskomusten tai arvostelluksi tulemisen pelon johdosta. "Kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat", niinkö? -Eppäilen, kuule. Olen nimittäin joskus kuullut sellaisenkin lauseen, että "sinun arkesi on hänen lapsuutensa". Ja minä olen parempi äiti lapselleni, kun saan nukkua enemmän kuin 2-4h yössä. Ja sen myöntäminen ääneen, on ollut ensimmäinen askel kohti parempaa arkea. Vaikka supermutseja löytyy jokaisesta mammaryhmästä sekä kadun kulmasta, minä en ole sellainen. Eikä minun sellaiseksi tarvitse tullakaan. Riittää, että olen paras mahdollinen äiti omalle lapselleni. Ja uskon, että yhdessä mieheni kanssa olen paras mahdollinen ihminen arvioimaan, mikä on parasta sekä Ruususelle että koko perheelle. Siksi toivon, että tähän asiaan ei tarvitse palata enää näissä merkeissä. On tärkeää seisoa omien arvojensa ja päätöstensä takana, mutta aivan yhtä tärkeää on ymmärtää, että on ihan OK toimia toisellakin tapaa. On myös ihan OK muuttaa arvojaan, ajatteluaan tai toimintaansa. Tärkeintä on, että lopputuloksena on tasapainoinen sekä onnellinen arki. Siis hyvinvoiva perhe. 

Saamani palautteen pohjalta tulin siihen tulokseen, että jonkinlainen velvollisuus tässä kuitenkin on lukijoita kohtaan. Tiedän, että teidän joukossanne on muutamia äärimmäisen väsyneitä äitejä, jotka puntaroivat unikoulun aloituksen mahdollisia hyötyjä ja haittoja. Kannustan ehdottomasti etsimään ratkaisun perheen parempien yöunien saavuttamiseksi. Mikäli vastaus voisi löytyä unikoulusta,  haluan vielä nostaa esiin muutamia asioita sen aloitukseen liittyen, sekä kirjan että muutosjohtamisen näkökulmasta. 

Unihekkaa etsimässä teoksessa mainittiin muutamia asioita, joiden tulisi olla/olisi hyvä olla kunnossa ennen minkäänlaisen unikoulun aloittamista: 

  1. vauvan yöheräily ei johdu terveydellisistä syistä (allergia, hampaat, muu sairaus) -CHECK
  2. vauva nukkuu yönsä omassa sängyssään ja/tai omassa huoneessaan -CHECK
  3. vauva ei ruokaile öisin -CHECK 
  4. odotettavissa ei ole muita isoja muutoksia vauvan arjessa (matkustelu, kyläilyt jne) -CHECK 
  5. illassa on toistuva ja säännöllinen iltarutiini, mistä lähdetään muuttamaan sitä osaa, joka oletettavasti aiheuttaa vauvan toistuvan yöheräilyn (uniassosiaatiot esimerkiksi tissille/pullolle/liikkeeseen/vanhemman läsnäoloon nukahtamiseen). -CHECK. 

Opinnäytetyöprojektini (muutosjohtaminen) sekä työelämässä johtamieni muutosten näkökulmasta katsottuna, allekirjoitan kaikki edellämainitut seikat. Olisi hulluutta kuvitella unikoulun avulla vieroittavansa vauva perhepedistä, yötissistä sekä samalla saada tämä nukkumaan yöt läpeensä tuosta noin vaan. Sen verran liputan lapsentahtisuuden sekä kivavanhemmuuden puolesta, että mikäli valtaosa/kaikki edellämainituista ehdoista eivät toteudu, en voi suositella unikoulua vaihtohtona. Tällöin kannustan aloittamaan jostakin pienemmästä muutoksesta. On eri asia muuttaa yhtä asiaa kuin vaatia vauvaa hyväksymään, että koko hänen tähänastinen todellisuutensa muuttuu muutamassa illassa aivan toiseksi. Toki niinkin voi tehdä, mutta toteutus ja lopputulos tuskin tällöin vastaa vanhemman mielikuvaa.

Haluan muistuttaa, että meidän tapauksessamme Ruusunen on siirtynyt lapsentahtisesti ensin perhepedistä omaan sänkyyn ja siitä omaan huoneeseen, samalla tottuen nukahtamaan ilman rintaa tai pulloa. Muutoksia on tehty hiljalleen, Ruususen tahtiin. Jos summaisin kaikkien edellämainittujen muutosten läpiviemiseen kuluneen ajan yhteen, lopputulemana olisi varmasti useampi kuukausi muutosprosessia takapakkeineen ja breikkeineen, ennen sen onnistunutta toteutumista. Olemme miltei alusta alkaen noudattaneet samaa ja muuttumatonta iltarutiinia, josta lähdettiin nyt poistamaan yhtä asiaa: vanhemman osuutta nukahtamisessa. Ruususelle oma huone sänkyineen on jo pitkään ollut tuttu ja turvallinen paikka rauhoittua sekä nukahtaa. Hän todellakin tietää, että hädän hetkellä äiti tai isä tulee aina hänen luokseen. Hän on nukkunut ennen ensimmäisten hampaiden puhkeamista sekä uniassosiaation pahenemista kokonaisia öitä huoneessaan, joten tiesin hänen olevan tähän muutokseen valmis.Tästä näkökulmata katsottuna kyse ei siis ollut loppujen lopuksi kovinkaan suuresta muutoksesta. Nyt totuteltaisiin iltaisin (ja yöllä) nukahtamaan ilman äidin tai isän apua. 

Muutoksenjohtaminen työelämässä eroaa yllättävän vähän muutoksen johtamisesta kotioloissa. Siksi haluan nostaa tässä esiin yhden keskeisen muutosjohtamisen ongelman. Yksi muutosjohtamisen suurimmista haasteista on nimittäin se, että usein muutoksen toteuttaja, tässä tapauksessa äiti, on jo mielessään tehnyt koko muutoksen alusta loppuun. Hän ymmärtää, että muutos on väistämättä edessä, haluaa itse muuttua ja muuttaa, näkee mahdolliset haasteet ratkaisuineen sekä sen, mitä hyvää vaakakuppiin napsahtaa muutoksen toteuduttua. Siksi hänen saattaa olla vaikeaa ymmärtää, miksi muutoksen kokija, tässä tapauksessa vauva, ei halua tai osaa muuttua hänen kanssaan, vaan pistää hanttiin kaikin keinoin. Vauva pelkää, ahdistuu, kaipailee entiseen, eikä näe, että muutoksen päässä odottaa valoisampi tulevaisuus (tässä tapauksessa paremmat yöunet koko perheelle).Toinen keskeinen syy on, että muutosta aletaan toteuttaa sitten, kun tilanne on jo eskaloitunut todella pahaksi. Rohkenen väittää, että tästä syystä valtaosa kotioloissa joko tiedostetusti tai tiedostamatta toteutetuista muutoksista epäonnistuu. Vanhempi on jo mielessään muutosmatkan päässä, vauvan ollessa vasta sen alussa. Eikä kärsivällisyys tahdo riittää siihen, että kulkisi matkan vastahankaisen vauvan kanssa uudelleen. Varsinkaan väsymyksen painaessa silmänurkkia. Sitten, kun viimein antaa itselleen luvan olla väsynyt, haluaisi vain päästä nukkumaan heti, eikä viikon päästä. 

Kyky sietää eriasteisia muutoksia on yksilöllinen ja usein esimerkiksi temperamentista riippuvainen. Joskin varhaiset muutoskokemukset vaikuttavat siihen olennaisesti myös. Mitä isommasta muutoksesta on kyse, sitä kauemmin sen toteuttaminen vie. Ja vauvan keinot ajatustensa jakamiseen ovat kovin rajalliset. Itku on usein ainoa keino äärimmäisten tunteiden ilmaisemiseen ja muutosjohtamisen näkökulmasta se on täysin luonnollinen reaktio. Tästä syystä muutosjohtajalta, siis vanhemmalta, vaaditaan 

  • päättäväisyyttä 
  • johdonmukaisuutta 
  • kärsivällisyyttä 
  • lempeyttä ja empatiaa 
  • kykyä sietää, vastaanottaa ja käsitellä muutosvastarintaa, toisin sanoen itkua 

Ja nyt vetäkäämme happea. Kyllä: vauva saattaa itkeä unikoulun aikana. Se on äärimmäisen todennäköistä. Hän saattaa itkeä paljon tai vähän, mutta asia ei selviä kuin kokeilemalla. Harva kuitenkaan esimeriksi jättää vauvaansa pukematta, vaikka osa vauvoista inhoaa kyseistä toimenpidettä ja itkee sen aikana. Olisi hulluutta jättää unikoulukortti kääntämättä vain siksi, että pelkää vauvan itkevän. Erityisesti kun otetaan huomioon, että tutkimusten mukaan unikoulut (jopa huudatusunikoulu) ovat todettu turvallisiksi, eivätkä tutkitusti vaaranna kiintymyssuhdetta, toisin kuin esimeriksi äidin pitkään jatkuva väsymys ja siitä johtuva masennus (Unihiekkaa etsimässä, 2015).

Itku unikoulun aikana ei ole yhtä kuin vauvan tahallinen huudattaminen tai hylkääminen.  Valtaosassa unikouluista vauvan itkuun saa ja pitää reagoida. Eikä se, että on päättänyt pitää unikoulun, estä etenemästä lapsentahtisesti. Aina on mahdollista soveltaa eri metodeja, palata takaisin lähtöruutuun tai tehdä uusi suunnitelma. Sekä kirjan että oman muutosjohtamiskokemukseni perusteella tärkeintä on tietää, mitä on tekemässä, miksi ja millä tavalla. Ei voi lähteä soitellen sotaan ja luovuttaa heti ensimmäisestä, toisesta tai kolmannesta vastoinkäymisestä. Tai kokeilla tänään tätä ja huomenna jotain toista. Kyllä: on tehtävä päätös ja pitäydyttävä siinä. Saatava vauva pelaamaan kanssasi samaan maaliin, tavalla tai toisella. On kuitenkin edettävä muuttujan, siis vauvan, tahtiin ja samalla pysyttävä määrätietoisena. Aina voi ottaa askeleen taakse, pitää taukoa ja kokeilla hetken päästä uudelleen. Maaliin kuitenkaan harvoin pääsee, jos poikkeaa polulta. Eikä oikotietä onneen usein ole, ilman isoja uhrauksia. Mitä isompaa muutosta yrittää viedä läpi, sitä enemmän se vaatii sekä vanhemmalta että vauvalta. 

Minulle oli tärkeää, että unikoulu voitaisiin toteuttaa mahdollisimman pehmeästi ja lapsentahtisesti. Unihiekkaa etsimässä tarjosi pienen testin, millä pystyi arvioimaan oman perheen tilannetta ja siihen parhaiten sopeutuvaa unikoulumetodia. Kyllä/ei -vastausten pohjalta tilanteeseemme sopi parhaiten pistäytymismenetelmä. Kirjassa kehotettiin soveltamaan menetelmä itselle sekä lapselle sopivaksi. Tärkeintä olisi tehdä suunnitelma ja pitäytyä siinä. Siispä tuumasta toimeen. Päätimme, että minä vetäisin unikoulun läpi, koska olin tähän asti vastannut 90% Ruususen iltanukutuksesta sekä yöheräilyistä. Isimies astuisi mukaan kuvioon sitten, kun näkisimme miten prinsessa unikouluun reagoisi. Laadin sotasuunnitelman ja kirjasin sen itselleni ylös, jotta minun olisi helpompi pysyä siinä. Sen jälkeen kysyin itseltäni:

  1. miksi unikouluun ryhdytään? Mitä sillä halutaan saavuttaa? Onko näitä asioita mahdollista saavuttaa jollakin toisella tavalla? Mistä on luovuttava, mitä saadaan tilalle? Ovatko hyödyt suurempia kuin menetykset? 
  2. olenko valmis hyväksymään, että onnistuminen saattaa viedä aikaa? 

Jälkiviisaana voisin todeta, että olisi pitänyt ryhtyä tähän jo aikaisemmin. Sekä äiti että lapsi olivat jo ensimmäisen kolmen nukutun yön jälkeen kuin uudesti syntyneitä. Olin ennen niin keskittynyt omaan väsymykseeni sekä koomailuuni, että en ymmärtänyt, miten väsymys paistoi myös prinsessan käytöksestä. Jo muutama päivä unikoulun aloituksesta ja aivan kuin joku olisi vaihtanut vauvani toiseen. Ei selittämättömiä kiukkukohtauksia, ei ruoka- tai päiväunilakkoilua. Tilalla energiaa, naurua ja hyvää ruoka- sekä päiväunihalua. Ja nyt, 12 nukutun yön jälkeen, äitikin alkaa palata takaisin entiselleen. Tulkoon vaikka sata hammasta ja miljoona uutta taitoa, nyt olemme risaisiin öihin taas valmiita! Ja mikä tärkeintä: olemme löytäneet perheellemme sopivat työkalut, millä viedä itsekseen nukahtamista eteenpäin. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? NO NIIN MINUSTAKIN, mutta uskottava se on! Mutta siihen, miten se kaikki oikein tapahtui, palaan toisella kertaa, koska tämäkin postaus lähti jo lapasesta! 

Ps. Kiinnostuitko muutosjohtamisesta enemmän? Lukaise ihmeessä opparini teoriaosuus ennen unikoulun tai muun suuren muutoksen aloittamista! Siihen pääset halutessasi tutustumaan tästä: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2015101215363

comments powered by Disqus