arki

Ryysyistä rikkauksiin, prinsessa Ruusunen

Aivan kuin jokainen vanhempi, myös minä olen tietyllä tapaa alati huolissani lapseni tulevaisuudesta. On paljon asioita, mihin en pysty vaikuttamaan, vaikka yrittäisin mitä tahansa taikatemppuja. Odotusaikana vastasin usein kysymykseen: 

"Miten uskallatte tehdä lapsen tällaiseen maailmaan"? 

-Tärkein ensin: lapsia EI TEHDÄ. Lapsia saadaan. Ja sikstoisekseen: maailma on aina ollut enemmän tai vähemmän päin helvettiä. Entistä historian opettajaani R.Tenhusta lainatakseni: "those who forget the lessons of history are doomed to repeat it". Historia toistaa itseään. Aina on ollut sotia, köyhyyttä, nälkää ja sairauksia. Pelkoa huomisesta. Kautta aikojen on ollut hyvää ja pahaa ja pienen ihmisen elämä usein koostuukin näiden kahden välissä tasapainottelusta. Miksi en uskaltaisi saada lasta tällaiseen maailmaan? Minunkin vanhempani uskalsivat. Eikä maailma kovin ruusuinen ollut silloin 90luvullakaan. Kyllä harmittaisi, jos olisivat päättäneet jättää yrittämättä. 

Tietenkin maailman paino tuntuu hartioillani joka kerta, kun katson rauhassa nukkuvaa lastani. Kuinka pitkään hän saa nukkua unensa vailla pelkoa? Maailman meno voi muuttua aina vain hurjemmaksi ja hurjemmaksi. Yhtälailla on kuitenkin myös mahdollisuus siihen, että seuraava sukupolvi rakentaakin jotakin ehjää. Jotakin parempaa. Sitä ei voi tietää ennalta. En voi luvata lapselleni, että maailmanloppu ei koskaan tule tai että terrorismi katoaa maailmasta siihen mennessä, kun hän oppii puhumaan. Niin tuskin tulee tapahtumaan. Voin kuitenkin yrittää antaa hänelle mahdollisimman hyvät eväät täällä pärjäämiseen.Tähän liittyen laitoin kapuloita rattaisiin pari kuukautta sitten. Pistin Jopon pitkään iskuun ja polkaisin erittäin katu-uskottavana Osuuspankkiin, keskustelemaan lapseni tulevaisuudesta. En ehkä voi luvata, että maailmanloppu ei tule, mutta voin sentään pistää hänelle jotakin sukan varteen. 

Kerroin Teille jo ohimennen yhdessä postauksessa, miten edesmenneellä mummullani oli tapana säästää jokaiselle lapsenlapselleen pientä pesämunaa. Potin sai lunastaa itselleen sitten, kun mummu katsoi ajan olevan sopiva. Allekirjoittaneen kohdalla tämä tapahtui 15-vuotiaana. Jälkiviisaana voisi todeta, että aika ei todellakaan ollut sopiva. Voitte vain kuvitella, mitä rahoille tapahtui. Shhshshshshshhshshshshshshshuiiiiiiiiii ja ne muuttuivat materialismionneksi nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa. Siirtyessäni työelämään aloitin säästämisen ensimmäisen kerran puolitosissani. Samaiselle tilille päätyivät myös ylppärilahjarahat. Vaan Kuinkas sitten kävikään? Tuli välivuosia ja yhteenmuuttamisia silloisen poikaystävän kanssa. Viinanhuuruisia viikonloppuja, festarikesiä ja päämäärätöntä shoppailua. 2012 olin lähdössä opiskelemaan Tampereelle ja säästötilini saldo oli pyöreä 0. Tähän sukuun ei valitettavasti myöskään synnytä kultalusikka takapuolessa. Ei  ollut metsää selän takana tai sijoitusasuntoa odottamassa. Ja entäpä Herr Heikkonen? Juu, tässä perheessä Pappa betalar inte.  Oli  oltava oman onnensa seppä. Kesti kuitenkin vielä muutama vuosi, ennen kuin ymmärsin, että kädestä suuhun eläminen ei pidemmän päälle kannata, eikä raha kasva puussa. Raha ei tuo onnea, mutta kummasti se helpottaa asioita, kun ihan jokaista ostosta ei tarvitse budjetoida tai auton hajoaminen ei ole maailmanloppu. Ei tässä herroiksi eletä edelleenkään, etenkään näin mammalomalla, mutta enää säästötilin saldo ei ole jatkuvasti pakkasella. En koskaan unohda, miten minua sapetti, että aikaisempien vuosien säästöt näkyivät enää turhina DVDkokoelmina tai käyttämättöminä riepuina vaatekaapissa. Vannoin itselleni, että jos joskus saisin lapsen, aloittaisin säästämisen hänen puolestaan heti. Opettaisin alusta asti, miten materialismionni on laiha lohtu siinä kohtaa, kun ei ole mitään, mitä laittaa sen kalliin designlautasen päälle. 

Kävi ilmi, että lapselle ei niin vain tiliä avatakaan. Tarvittin näkymättömän miehen suostumus netissä ja toinen pankkireissu ennen kuin prinsessalle saatiin ihan ikioma tili. Päätimme avata prinsessalle tavallisen tilin, johon meillä kummallakin olisi käyttöoikeudet. Sinne isovanhemmat / kuka tahansa halukas meidän lisäksemme, saisi laittaa rahaa esimerkiksi jouluna tai syntymäpäivänä. Tämän lisäksi halusimme aloittaa rinnalle rahastosäästämisen, joka nimenomaan tähtäisi prinsessan tulevaisuuteen, kun taas käyttötili saisi olla vapaammassa käytössä, esimerkiksi äkillisiä hankintoja varten. Voitte varmaan kuvitella ilmeeni, kun pankkineiti kertoi, että nyt pitäisi tehdä prinsessan sijoittajakuvan kartoitus ennen kuin voisimme tehdä minkäänlaista säästösopimusta. 

"Hän on 2kk" , vastasin naurahtaen. 

"Niin, mutta minulle täytetään tämä vähän niinkuin hänen puolestaan, vaikka näillä äidin tiedoilla". 

Usein ajatellaan, että säästäminen, erityisesti sijoittaminen, on vain rikkaiden hommaa. "Raha menee aina rahan luokse, eikä köyhä koskaan köyhtymästä lakkaa". Ei se helppoa ole ei, mutta omasta kokemuksesta tiedän, että yllättävän pienellä pääsee alkuun. Kun nipistää euron sieltä ja toisen täältä, löytyy säästöön laitettavaksi kymppi jos toinenkin. Ja kyllä: se on jostain pois. Paitsi jos on se kultalusikka perseessä tai metsää selän takana. Rohkenen kuitenkin väittää, että ihan jokaisen arjessa löytyy jokin tekjiä, mistä on varaa nipistää. Voi vaihtaa vähän halvempaan vaihtoehtoon tai luopua kokonaan. Koska itselläni on tällä haavaa kokemusta vain rahastosäästämisestä, koin sen parhaaksi vaihtoehdoksi myös Ruususelle. Sovimme, että joka kuukausi prinsessan tililtä lähtisi tietty summa kuukaudessa rahastoon, kymmenen vuoden sopimuksella. Katsotaan sitten, mikä tilanne silloin on ja minkälaisena säästäminen sitten jatkuu. Kymmenen vuotta kuulostaa kovin pitkältä sitoutumiselta, mutta kun säästösummaa pystyy mukauttamaan omaan taloudelliseen tilanteeseen sopivaksi netissä ja esimerkiksi tauot säästämisessä ovat mahdollisia, koin sen hyväksi vaihtoehdoksi. Ajatuksena on kuitenkin, että jonkinlaista pesämunan kartuttamista jatketaan niin kauan, kunnes koemme näkymättömän miehen kanssa, että prinsessa on riittävän kypsä ottamaan ohjat omasta taloudestaan. Aika näyttää, onko hän äitiään viisaampi vai polttelevatko setelit taskussa yhtä paljon kuin allekirjoittaneella. Toivoa sopii, että onnistuisin jollain lailla opettamaan hänelle, että kaikkea ei kannata pistää menemään sen siliän tien. 

Lahjana tilin avaamisesta prinsessa sai myös ikioman säästöpossun ja marimekon ruokalapun. Possu kainalossa ja ruokalappu taskussa polkaisin tyytyväisenä kotiin. Kotiin saapuessani ilmoitin Ruususelle: 

"Rakas lapseni: tänään susta on tullut maltillinen sijoittaja". 

Nyt prinsessa on säästänyt onnistuneesti jo muutaman kuukauden. Ryysyistä rikkauksiin, rakas lapseni. Äiti auttaa. 

comments powered by Disqus