ajatuksia

SEITSEMÄN RASKAUSSYNTIÄ


Elämä on täynnä valintoja. Osa niistä on helppoja ja osa sitten hieman vaikeitakin. Haasteellista päätöksenteosta tekee usein se, että omaa valintaa täytyy usein perustella. Ja valitsitpa niin tai näin, aina löytyy vähintään yksi, joka on sitä mieltä, että "et sinä sitä noin tee, sinä teet sen tällä tavalla". Aina löytyy joku, joka on valmis kertomaan sinulle joko kysymättä tai kysyttäessä, että miten sinun olisi kannattanut tehdä. Muiden arvostelu sekä minä olen oikeassa ja kaikki muut väärässä -asenne kuuluvat ihmisluonteeseen voimakkaasti. Itselläni erityisesti tuo jälkimmäinen tuottaa haasteita niin työelämässä kuin muissakin ihmissuhteissa. Oikeassa oleminen on niin perhanan kivaa. Ja sen kertominen muille, sekös vasta kivaa onkin. 

Olen joutunut elämäni aikana harvoin perustelemaan tekemiäni päätöksiä ja valintoja. Nyt raskauden aikana onkin tullut hieman puskista, miten paljon on perusteltavaa ja selitettävää. Ei riitä, että ilmoitusluontoisesti kerron tekeväni jonkin asian tietyllä tavalla. Enää tekemäni ratkaisut eivät kosketa vain itseäni: kaikki liittyy vauvaan. Miten paljon löytyy niitä, jotka tietävät minua paremmin ja ovat valmiita sen kyllä kertomaan, vaikka en aina niin välittäisi kuunnella. Vaikka olen melko kiltisti noudattanut raskausajalle tehtyjä ohjeita ja suosituksia, syntilistani on kasvanut pitkäksi. Haluankin nyt tunnustaa kaikki synnit, joista minulle on annettu paska mutsi -leima otsaan jo ennen lapsen syntymää


1. Synti: RASKAUTUMINEN
"Oliko tää ihan suunniteltu raskaus"? 
"Aika äkkiä te pääsitte sen tapahtuneen yli, kun uusi vauvakin jo tulossa". 

Varpun menehtymisen jälkeen kului vain muutamia kuukausia, kun olin uudelleen raskaana. Pääsääntöisesti olemme saaneet asian tiimoilta ymmärrystä ja positiivisia kommentteja, mutta joukkoon on myös mahtunut niitä, keiden mielestä meidän olisi ilmeisesti pitänyt odottaa aika X ennen uutta yritystä ja kenelle on jouduttu perustelemaan, miksi uudelle raskaudelle annettiin mahdollisuus. On ollut myös erikoista huomata, miten mustavalkoisesti voidaan suhtautua suruun ja menetykseen. Elämä ei ole mustavalkoista. Ihmiset ovat. 

2. Synti: KISSAT
"Kai te nyt laitatte kissat pois, ku oot raskaana tai viimeistään sit ku vauva syntyy"? 
"Kai sä tiedät, että kissoista voi saada toksoplasmatartunnan".
"Kissa voi mennä vauvan tarvikkeisiin ja sitten se voi mennä nukkumaan vauvan päälle ja vauva tukehtuu". 

Kissojen tai ylipäätään lemmikkien omistaminen raskausaikana: erittäin paha. Kissat ovat vaarallisia. Mutta ei, en ole luopunut lemmikeistäni, koska olen raskaana ja koska meille tulee vauva. En ole myöskään rakentanut vauvan sängyn päälle kanaverkosta suojaa. Shame on me. 

3. Synti: SYÖMINEN
"Siis ihan hyvin voit syödä graavikalaa. Munkin äidinmummonserkunkaimansisko söi pienen palan graavia ja ihan terveitä lapsia tuli". 
"Ihan mitä vaan voi syödä ku käyttää MAALAISJÄRKEÄ".
"Etkai sä vaan juo kahvia". 
"Nyt sä saat syödä kahden edestä". 

Ruoka ja syöminen raskausaikana. Lempiaiheitani. Verenpaineeni nousee kattoon ja verisuoni meinaa katketa päästä joka kerta, kun kuulen jonkun vähättelevän esimerkiksi listeriariskiä tai kehoittaa minua käyttämään MAALAISJÄRKEÄ. Olenkin kirjoittanut aiheesta aikaisemmin TÄSSÄ tekstissä, joten jätetään vaahtoaminen vähemmälle tällä kertaa. Mikäli noudatat raskausajan ruokavalio-ohjeita: olet paha ihminen. Hysteerinen. Mikäli et noudata: olet paha ihminen. Itsekäs ja välinpitämätön. Tässä kyseisessä casessa et pääse odotuksesi loppuun ilman, että et joutuisi perustelemaan tekemiäsi ruoka- ja raaka-ainevalintoja jossain muodossa. Itse olen aika tarkka siitä, mitä pistän suuhuni. Olen saanut tästä todella paljon naureskelua osakseni niin suoraan kuin epäsuorastikin. Syntinen olen kuitenkin minäkin, sillä olen muun muassa pitänyt kiinni aamukahvista, syönyt muutaman palan salmiakkia ja lakua, käyttänyt chiasiemeniä sekä juonut silloin tällöin ALKOHOLITTOMAN siiderin tai oluen. Erityisesti tämä jälkimmäinen on aiheuttanut paheksuntaa. Alkoholitonta olutta: soittakaa poliisit. 

4. Synti: LIIKUNTA JA KEHONKUVA
"Et sää ny enää missään lenkillä voi tos vaihees käydä". 
"Siis saako raskausaikana muka harrastaa tollai". 
"Älä nyt vaan nostele mitään raskasta enää, kun maha on noin iso". 
"Tarviiks sitä mahaa ny joka päivä kuvailla". 

Liikunta raskausaikana menee samaan kategoriaan äskeisen kanssa. Jos et liiku: olet laiska ja saamaton. Jos jatkat liikuntaa niin kuin ennen raskautta: olet itsekeskeinen ja vaarannat vauvan hyvinvoinnin. Olen raskauden aikana joutunut perustelemaan liikkumista tai liikkumatta jättämistä lukuisia kertoja: miksi olen jatkanut liikkumista, millaista liikuntaa harrastan, miten liikunta mahdollisesti vaikuttaa vauvaan ja raskauden kulkuun. Erityisesti nyt viimeisimpien viikkojen aikana liikkumiseni on tuntunut aiheuttavan päänsärkyä ja ihmetystä kanssaeläjissä. Tässä vaiheessa tulisi kai sitten vain liikkua sohvalta jääkaapille ja on erittäin syntistä käydä lenkillä tai venytellä aamuisin. Myös masun kuvaileminen on hyvin narsistista ja huomionhakuista. Omaa kehoa täytyy vihata raskausaikana, eikä kasvavasta masusta saa tykätä. Sitä ei saa korostaa, eikä sitä pidä esitellä julkisesti. On syntiä viihtyä omassa kehossa raskausaikana. 

5. Synti: SOSIAALINEN ELÄMÄ 
"Mitä sä täällä teet, eiks sun pitäis olla kotona". 
"Et kai sää ny enää mihinkää kotoo lähde, ku synnytys voi käynnistyä milloin tahansa". 

 Tässä aiheeseen liittyen yksi tilanne, mistä kerroin henkilökohtaisessa Facepäivityksessäni: 

"Törmäsin äsken yhteen keskusteluun, missä arvosteltiin M. Hintikkaa, kun herranjumala oli juhlimassa aamun pikkutunneille asti Venlagaalassa, vaikka on viimeisillään raskaana. Törmäsin itse tähän samaan joulupäivänä, kun olin KUSKINA paremmalle puoliskolle ja muille. "Mitä sä tääl teet", "Eiks sun pitäis olla kotona". Eräät eivät edes sanoneet mitään, mutta ilme kyllä kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Siis. Perustelkaa nyt tää mulle, että jos ihminen on elämänsä kunnossa raskaudesta huolimatta, niin minkä ihmeen takia sen pitäis juhlahetkellä/juhlapyhinä jäädä yksin kotiin hautomaan mahaa ja laulaa jotain gumbajjjjjjjaaaata? Parhaimmillaan sitä valvoo täällä kotonakin ihan niille aamun pikkutunneille asti, niin miks sitä aikaa ei hyödyntäisi sosiaaliseen kanssakäymiseen vielä, kun se on mahdollista? Hauskaa tästä tekee sen, että esim. Karmarockissa raskaudesta tienneet eivät kokeneet mun läsnäoloa silloin kummallisena, mutta nyt mahan ollessa selkeästi havaittavissa asia olikin täysin eri. Miksi? Ilmeisesti mun päässä on ruuvit vähän löysällä, kun mä en ymmärrä tätä yhtälöä. Miks ei sais juhlistaa voittoa Venlagaalassa työkamujen kanssa tai ihan sitten vaikka mennä tapaamaan joulupäivänä tuttuja pitkästä aikaa paikalliseen? Emmääääkäsitä".

Kokemukseni mukaan mitä isompi raskausvatsa on, sitä enemmän pitää muhia kotona. Ulkona käyminen siunatussa tilassa=syntiä. 

6. Synti: HELPPO RASKAUS 
"Sä oot kyllä ihmeen hyvinvoivan näköinen, vaikka oot viimeisilläs raskaana". 
"Sulla on kyllä erikoinen suhtautuminen ja asenne tohon raskauteen ja raskaana olemiseen". 

Minulla on ollut helppo raskaus, etenkin fyysisesti. Tämä on aiheuttanut paljon ihmetystä ja lieveilmiöitä. Koska en ole pahemmin kitissyt ja valitellut siunattua tilaani, olen jollain lailla omituinen. Suurin osa ihmettelevistä kommenteista on tullut miesten suusta. Tuomitsevia katseita ja rivien välistä luettavia kommentteja olen havainnut jo raskaana olleista tai parhaillaan raskaana olevien suusta. Näkymätön mies saisi olla siis kiitollinen, sillä ilmeisesti olen päästänyt hänet liian helpolla. Kuulemma raskaana ollessa pitäisi turvota jokaiseen ilmansuuntaan, muuttua aivan toiseksi persoonaksi ja olla jatkuvasti sairaslomalla. Vinkua ja valittaa, miten raskasta on olla raskaana. Kiusata miestä juoksuttamalla sitä milloin minkäkin mieliteon perässä. Syyllistää sitä, kun minä tässä uhraan kehoni ja mieleni ja kaiken vauvan takia. Olen syntinen, koska en ole tehnyt niin. Tein positiivisen raskaustestin ja jatkoin elämää lähes niin kuin ennenkin. Syntinen. Ja todellakin se luulee olevansa parempi kuin kaikki muut raskaana olevat, kuinkas muutenkaan. 

7. Synti: HANKINNAT
"Älä osta käytettyä". 
"Osta vain käytettyä". 
"Älä osta, et tarvitse sitä. 

Vauvalle tehtävät hankinnat. Ah, miten paljon vaihtoehtoja ja sitäkin enemmän mielipiteitä.  Mitkä rattaat, mitä makso, mistä ostit, uutena vai käytettynä aijjjaijjaijjai ei olis kannattanu. Olen tehnyt suurta syntiä, sillä olemme ostaneet paljon uutta, vähemmän käytettyä. En tiedä mistä tulee ajatus, että vauvalle ei saisi tehdä kalliita hankintoja tai että vauvaan ei saisi kuluttaa euroakan ennen syntymää. Olen kokenut eniten epävarmuuden tunteita juuri hankintoja tehdessä, sillä niiden puitteissa arvostelu ja tuomitseminen on ollut paikoitellen hyvin jyrkkää. Ja se besserwisseröinnin määrä, huhhuh. Olen niin perhanan onnellinen siitä, että kaikki hankinnat on viimein tehty. 

Älkää nyt sitten ottako kaikkea kirjoittamaani liian vakavasti: en ole tehnyt niin itsekään. Minulta tuppaa aina joskus unohtumaan, että sarkasmia ja ironiaa ei juoteta kaikille äidinmaidossa, toisin kuin meidän suvussa. Raskaus tuntuu olevan aihe, mihin jokaisella on mielipide. Niin miehillä kuin naisilla. Synnyttäneillä ja synnyttämättömillä. Hyviä neuvoja ja sitten vähemmän hyviä neuvoja. Toisaalta tämä kaikki palautetulva on ollut hyväkin asia, sillä paljon on tullut myös hyviä pointteja ja kommentteja. Mielestäni oleellista onkin oppia suodattamaan näistä kommenteista ne relevantit ja omaan odotukseen sopivat vinkit. Loput voi päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, samalla nätisti hymyillen. Kaikesta ei kannata ottaa itseensä, sillä loppujen lopuksi, valtaosa ihmisistä tarkoittaa vain hyvää. Valtaosa antaa kommentteja omien kokemustensa pohjalta, eikä aina tule ajatelleeksi sitä, että se mikä toimii itselle tai on tärkeää, ei välttämättä toiselle olekaan ihan yhtä tärkeää. Jokinen sekä entinen opiskelukaverini Tiina antoivat myös hyvän näkökulman tähän aiheeseen liittyen: raskausaikana saatu kritiikki toimii hyvänä puskurina vanhemmuuteen. Sillä vanhemmuus ja lapsen kasvatus, se jos joku on kuulemma taitolaji. Siinä sitä vasta suurennuslasin alle joutuukin. On siis hyvä totutella perustelemaan omia päätöksiä ja tapaa toimia, sillä sitä se tulee taatusti olemaan jatkossakin. 


Mitä syntejä sinun listaltasi löytyy? 
Mistä valinnoista olet saanut eniten kritiikkiä raskausaikana? 

Ps. Tunnustaneelle: kaikki synnit anteeksi. 
comments powered by Disqus