perhe

Simppeleitä ilonlähteitä

Lapseni maailma on niin kaunis ja ehjä. Hänen päivittäiset innostuksen sekä naurun kohteensa ovat ihailtavan yksinkertaisia ja arkisia. Pieni onnistuminen jossain uudessa taidossa. Uusi maku tai haju. Uusi tunne tai tuntemus, kun pieni käsi tunnustelee uudenlaista pintaa.

kun löytää nenän. Joko oman, äidin, isän tai kissan. "Ne-nä". Miten hieno. 

kun uskaltaa ottaa haparoivia askelia haalarissa ja ulkokengissä. Ja vaikka pyllähtää, niin "ei aittaa"

kun on nuha ja oppii hakemaan vessapaperirullasta palan paperia ja puhisee siihen ihan itse. "Niiiiiiiiiiiitttttäääääääääää". 

kun lusikkaa naputtaa lautasta vasten ja siitä kuuluu kiva kilahdus. 

kun puurolautasen pohjasta paljastuu muumihahmoja sitä mukaa, kun puuro hupenee. "HAAAAAaaaaaa AAAAa!!! Mmmmmmmm----uuuuuuuummmmmm-i". 

kun hampaita harjatessa saa irvistellä omalle peilikuvalle. 

kun onnistuu saamaan puupalikat laatikkoon oikeista aukoista ja sitten saa taputtaa itselleen. 

kun onnistuu kasaamaan puu-ukkelin alusta loppuun ilman äidin ja iskän apua. Ja taas taputetaan. 

kun telkkarista tulee muumit ja tunnari tanssitaan äidin kanssa sylikkäin. 

kun jumppapallo on niin iso, että sen taakse pääsee äitiä piiloon. 

kun saa laskea liukumäestä niin, että äiti esittää, ettei se pidä kunnolla kiinni. 

kun heippailee moikkauslapasilla kaupassa muille asiakkaille ja saa neljä moikkausta takaisin. 

kun iskä pistää Tubesta Hubba bubban soimaan. Hubba bubba, hubba bubba bubba. Ladidi ladidi ladidi daaaaa. 

kun kissaa silittää nätisti ja se alkaa pöristä. 

kun saa soittaa äidin rikkinäisellä puhelimella tärkeitä puheluita. 

Hänen innostuksensa, hymynsä ja naurunsa tarttuvat minuunkin automaattisesti. Samalla huomaan kuitenkin miettiväni, miksi en osaa enää innostua spontaanisti yhtä pienistä asioista kuin hän? Minne tuo taito on kadonnut? Koska hukkasin sen? Milloin puhdas maailmani löysi harmaan sävyt? Voisinko saada sen puhtaaksi uudelleen? -Hänen avullaan, kenties.

Samalla kun seurailen prinsessani tutkimusmatkoja uusien asioiden äärellä, tunnen maailman painon jälleen kerran laskeutuvan harteilleni. Mee too -kampanja on saanut minut viimeaikoina pohtimaan hyvin paljon prinsessani tulevaisuutta tässä maailmassa ja sitä, miten voisin valmistaa hänet kohtaamaan sen tummia sävyjä.

Erityisesti yhden suosikkiohjaajani nostaminen kampanjan keskiöön veti tällä viikolla mieleni mustaksi. Se sai minut poistamaan uusinta Tuntematonta sotilasta käsittelevän postaukseni. Ei siksi, että postaus tai elokuva olisi ollut huono. Vaan siksi, koska minua harmitti suunnattomasti. Harmitti, että postauksessani kehuin Louhimiestä nimenomaan voimakkaiden naisroolien kuvaamisesta (mm. Irtiottoja, Vuosaari, Käsky, Tuntematon sotilas). Tulin näin tiedostamattani ylistäneeksi metodeja, joiden tarkastelu ei tahdo kestää päivänvaloa. Nyt kun tiedän, mikä näiden roolien hinta on ollut ja millä keinoilla ne on valkokankaalle taltioitu, voin pahoin. Ja kun ajattelen, että jonakin päivänä juuri Louhimiehen kaltaiset persoonat metodeineen voisivat olla heitä, jotka rikkovat Ruususeni ehjän ja kauniin maailman, minua puistattaa. Ajatus siitä, että joku polkisi hänet harrastustoiminnassa, työelämässä tai ihmissuhteissa maan rakoon loistaakseen itse, saa minut raivon valtaan. Olen iloinen siitä, että jälleen yksi totuus on noussut esiin pinnan alta. Sillä maailma ei ole vielä läheskään valmis. Maailman on muututtava. Sen on muuttutava meidän itsemme vuoksi, mutta ennen kaikkea lastemme tähden. 

Luon Mee too -kampanjalle suuria odotuksia. Toivon, että kampanja luo muutoksen, joka pyyhkäisee mädäntyneiden valtarakenteiden läpi, romuttaen ne pysyvästi. Kaikilla aloilla elokuvateollisuuden lisäksi. Jotta tulevaisuudessa voisimme elää niin avoimessa ja turvallisessa ympäristössä, että vääryyttä kohdatessamme voimme, saamme ja uskallamme sanoa epäkohdat ääneen. Pelkäämättä, että rehellisyytemme kääntyy meitä vastaan. 

Minä niin toivoisin, että vielä jonakin päivänä me aikuisetkin oppisimme katsomaan maailmaa edes hetkittäin lastemme silmin. Puhtaasti, ennakkoluulottomasti, positiivisesti, tasa-arvoisesti ja innostuneesti. Toistemme erilaisuudesta inspiraatiota ja seikkailuja etsien. Loisimme uutta toisiamme kunnioittaen, emmekä pyrkisi loistamaan muiden kustannuksella tai saamaan haluamaamme, hinalla millä hyvänsä. Kunnioittaisimme toistemme henkilökohtaisia rajoja ja herkistyisimme tulkitsemaan ja aistimaan sitä, mitä ei välttämättä uskalleta tai osata sanota ääneen. Pitäisimme heikomman puolta. Uskaltaisimme sanoa, milloin jokin asia tuntuu meistä pahalta. Kohtaisimme toisemme avoimesti, emmekä huomioisi toiminnassamme liiaksi sukupuolta, asemaa, varallisuutta, seksuaalista suuntautumista, uskontoa tai poliittista vakaumusta. Emmekä antaisi vallan tai egon sumentaa todellisuudentajuamme. 

Valtaosa edellä mainituista asioista kuuluu periaatteisiin, joiden perusteella kasvatamme ja ohjaamme jälkikasvuamme. Voi kunpa vaan oppisimme vielä noudattamaan oppejamme itse. Practise what you preach. Ehkä silloin, meidänkin maailmamme voisi tulla puhtaaksi, ehjäksi ja kauniiksi taas. 

Loppuvuodesta ennustin, että Louhimies Tuntemattomineen tulee putsaamaan Jussipöydän pysteistä. Enää en olisi siitä niin varma. Odotan iltaa ja sen puheenvuoroja suurella mielenkiinnolla. Kuulen jo muutoksen tuulet. Kuuletko sä, miten ne kuiskaa sulle?