vauva2017

Sister from another mother

”Mistä sinä pidät kaikista eniten maailmassa?”

”Kaikista eniten”, sanoi Puh ja sitten hänen täytyi pysähtyä ajattelemaan. Sillä vaikka hunajan syöminen oli todella mukavaa, sitä ennen oli hetki joka oli vielä parempi, mutta hän ei tiennyt, miksi sitä sanottiin. Ja sitten hän ajatteli että Risto Reippaan kanssa oli hyvin mukava olla, ja se että Nasu oli lähellä tuntui hyvältä, ja ajateltuaan kaikkea tätä hän sanoi:

”Kaikista eniten pidän siitä kun Minä ja Nasu tulemme tapaamaan sinua ja sinä sanot ”ottaisitko jotakin pientä” ja minä sanon ”jotakin pientä voisimme varmaan ottaa, vai mitä Nasu". Ja ulkona on hyräilevä päivä ja linnut laulavat.”

(A.A Milne, Nalle Puh.)

Alkuviikosta meillä oli tällainen hyräilevä päivä, kun nautiskelimme Sarin ja Nupun seurassa synttäriherkuista. Arvoisa Nuppu Runeberg on sairastellut tovin ja nyt viimein tervehdyttyään hän saapui välittömästi tarkastelemaan toveri Runebergin uusinta asumusta. Sen verran vauhdikkaaksi meno yltyi, että uskallan todeta: Nuppu approves. 

Toisensa nähdessään he hihkuivat innostuksesta. Ruusunen ei malttanut odottaa, että toinen kuoriutuisi ulkovaatteistaan, vaan halusi heti päästä rutistelemaan ja halimaan. Huomasin jääväni kakkoseksi. Näiden kahden välille on kehittymässä jotain aivan omaa ja ainutlaatuista. 

Katselimme Sarin kanssa jälleen paraatipaikalta, miten kaksi samasta syntymäpäivästä veistettyä opettelivat yhdessä leikkimisen saloja. Miten konttaaminen sai aivan uudenlaisia ulottuvuuksia, kun sitä sai tehdä toisen kanssa kilpaa. Miten kävelyharjoituksia uskalsi tehdä ihan eri tavalla, kun voi katsoa toiselta mallia. Kuinka molemmat lietsovat toinen toistaan aina vain riehakkaampiin yrityksiin. Olen myös aina pitänyt Ruususen lelumärää hyvin maltillisena, mutta yllättävän laajalle nekin vähät saatiin leviteltyä, kun inventoijia oli kaksi yhden sijaan. 

Note to self: jos yhden Runebergin tyttären valokuvaaminen on haasteellista, kahden valokuvaaminen on mahdoton tehtävä. 

Olen vauvavuoden aikana saanut itseni toisinaan kiinni surullisuuden tunteesta, liittyen esikoisena/ainoana lapsena olemiseen. Itsehän en voi tietää siitä mitään. Minulla on aina ollut isosisko vain 2,5v ikäerolla ja olemme muutamia teiniangstisia vuosia lukuun ottamatta olleet aina erottamattomat. Tämän lisäksi paras ystäväni asui lapsuutensa naapurissa, pihaojan toisella puolen. En osaisi kuvitella elämää ilman sisarusta tai lähes omanikäistäni ystävää, koska he ovat keskeinen osa kaikkia rakkaimpia muistojani. Ja ehkä juuri tästä syystä olen toisinaan tuntenut itseni surulliseksi Ruususen puolesta. Pelkään hänen jäävän jostain paitsi, kun hän viettää valtaosan ajastaan vain aikuisten keskuudessa.

Erityisesti silloin, kun näen hänen hihkuvan innostuksesta puistossa tai mammatreffeillä, muita lapsia nähdessään, tunnen piston sydämessäni. Pelkään, että en pysty tarjoamaan hänelle seuraa, jota hän kaipaisi, koska olen aikuinen. Pelkään, että vaikka keksisin miten hulvattomia leikkejä tahansa tai vaikka yrittäisin heittäytyä kaikin tavoin hänen maailmaansa, en todennäköisesti koskaan pysty tarjoamaan hänelle täysin samanlaista leikkiseuraa kuin toinen lapsi. Se ovi sulkeutui minulta jo vuosikausia sitten, vaikka onnistuinkin jättämään sen raolleen. En pysty tavoittamaan kaikkia hänen maailmansa rikkauksia, vaikka kurottelisin miten kovasti tahansa. Siksi koen velvollisuudekseni tarjota hänelle tavallisen arkemme rinnalle myös toisenlaisia kohtaamisia, ikäistensä seurassa. Jokainen pienten lasten parissa aikaansa viettävä tietää, mitä tällä tarkoitan. Siksi olen äärimmäisen onnellinen siitä, että nykyisin Nuppu Runeberg asuu vain muutaman kilometrin päässä. Lupaan tehdä kaikkeni sen eteen, että vuosienkin päästä heillä olisi aina toisensa. Sillä oikein hyvä ystävä voi korvata biologisen suhteen osittain. Joskus jopa kokonaan. Sister from another mother, tiedättehän. 

Pidemmän tauon jälkeen oli ihana päästä jälleen näkemään tytöt yhdessä. Heidän leikkinsä alkavat hiljalleen kehittyä ja muuttua yhteisiksi, leluista riitelemisen sijaan. He kikattelevat toistensa toilailuille, kujeilevat, halailevat ja jakavat lattialta löytämänsä aarteet. Nakkaavat typerät päähärpäkkeet yhteistuumin menemään ja kiipeävät kuin yhdestä päätöksestä äitien syliin kello kuuden tissille. Ja kotiinlähdön hetkellä katselevat äitejä kummissaan, että miksi ihmeessä nyt Nupulle puetaan vaatteita päälle kesken kaiken. Miksi pitää yhtäkkiä sanoa heippa, kun vastahan te tulitte? Ruusunen katseli minua ja Saria tuimana kulmiensa alta. Hän tarttui Nuppua haalariin sullovaa Saria käsivarresta ja katsoi tätä pitkään, kuin sanoakseen: 

"Sä voit mennä. Nuppu jää tänne. (H)eippa". 

Kuin kaksi marjaa. Äkkiseltään melko samanlaisia, mutta jos katsoo oikein läheltä, huomaa ne sittenkin hieman erilaisiksi. Harakanmarja ja variksenmarja. Siinä he nyt opettelevat toisiaan. Tuoreet taaperot. 

comments powered by Disqus