ajatuksia

SOMEMUTSI


Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun sohaisen muurahaispesää Ruususen syntymän jälkeen. Aion tänään avata ajatuksiani sosiaalisen median roolista vauva-arjessamme. Haluan nyt tähän kärkeen terävöittää, että kyseessä on toki vain minun mielipiteeni ja minun tapani toimia. Se, mitä joku muu tekee, ei kutittele omaa takapuoltani millään lailla. Sanottakoon jälleen kerran: ei ole yhtä oikeaa tapaa toimia. Jokainen tekee varmasti päätökset oman perheensä ja sen hyvinvoinnin parhaaksi. Näin. 

Erityisesti Tampereella asuessani kiinnitin julkisilla liikkuessani huomiota lapsiperheiden Somekäyttäytymiseen. Sydämeni särkyi joka kerta, kun näin, miten selvästi ympäristöstään kiinnostunut lapsi yritti ottaa kontaktia vanhempaansa, tämän plärätessä puhelinta taukoamatta. Saattoi kulua useita pysäkinvälejä niin, ettei lapselle puhuttu sanaakaan ennen kuin lapsi turhautui ja alkoi kiukutella. 

"Oles nätisti nyt". Ja katse pysyy tiiviisti puhelimessa.

Eniten minua harmitti niiden lasten puolesta, jotka jo osasivat puhua ja selvästi kaipasivat keskustelua vanhemman kanssa. 

"Äiti, tuolla ulkona oli joku setä ja sillä oli ihan hassu hattu päässä". 

"Mmmmhhhmmjjaaa", vanhempi vastaa katse tiivisti puhelimessa.

"Sillon ku me viimeks oltiin bussissa, niin sillon bussissa oli paljon enemmän ihmisiä kuin nyt". 

"Mmmmmmmjoo". 
 
Lapsi katselee mietteliäänä vanhempaansa ja kääntää katseensa takaisin ikkunaan. Keskustelu on päättynyt. Toisaalta näin paljon myös perheitä, missä vastaavassa tilanteessa lapsen kanssa jutusteltiin, vaikka hän ei vielä kovin paljoa ymmärtäisikään. 

"Katso, tuossa on se talo, missä äiti asui opiskeluaikana". 

"Vielä muutama pysäkki ja sitten me jäädään pois".

"Kohta äiti/isä/mummi/vaari painaa nappia. Sitten bussikuski tietää, että me jäädään pois". 

Jäin usein miettimään näissä tilanteissa, miltä minusta tuntuisi, jos keskustelutilanteissa tulisin toistuvasti torjutuksi. Jos aikuinen pahoittaa mielensä siitä, että ei saa toiselta vastakaikua, miltä se tuntuu lapsesta, joka vasta opettelee vuorovaikutustatoja. Itselleni oli sanomattakin selvää, kumpi vanhempi haluaisin tulevaisuudessa omalle lapselleni olla. 

Toki ymmärrän, että asiat eivät ole näin mustavalkoisia. Ennen Ruususen syntymää asenteeni oli kovin jyrkkä ja tuomitseva näissä tilanteissa. Nyt, kun tiedän, millaista arki pienen vauvan kanssa on, en uskalla tehdä kovinkaan jyrkkiä johtopäätöksiä muiden vanhempien toiminnasta. En voi parhaalla tahdollakaan tietää minulle tuntemattomien perheiden taustoja. Esimerkiksi väsymys ja jatkuva valvominen tai yksinhuoltajuus voivat asettaa todellisia haasteita arjessa jaksamiseen. Voihan olla, että bussimatka on kyseisen vanhemman ainoa hetki, jolloin hän saa pienen hengähdystauon kiireisessä arjessaan tai aikaa käydä läpi tärkeitä sähköposteja ja niin edelleen. Ehkä tavallisesti hän hassuttelee yhdessä lapsensa kanssa, mutta juuri tuolloin takana olikin valvottu yö tai hankala aamu. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven, sillä tuskin kukaan pystyy tarjoamaan lapselleen jakamattoman huomionsa vuorokauden ympäri, päivästä toiseen. Tuskin kenenkään voimavarat riittävät taukoamattomaan leikkiin, jutusteluun ja vuorovaikutukseen. Tuskin itsekään pystyn tulevaisuudessa siihen sitten, kun Ruusunen kasvaa isommaksi. Mutta silti, lapsi on kuitenkin vain kerran pieni. Hänelle se arkinen bussimatka saattaa olla mieletön seikkailu. Itse yritän vanhemmuudessa pyrkiä siihen, että hyppään mukaan näihin arkisiin seikkailuihin sen sijaan, että selaisin Facebookin uutisvirtaa. Käytän sanaa pyrkiä siitä syystä, koska tiedän, että en tule aina onnistumaan tässä. Joskus äitiä varmasti vain vähän väsyttää liikaa, eikä aina jaksa. Toisille nämä someasiat ovat itsestäänselviä: tietenkin lapsi menee somen edelle. Itselleni somesta ja etenkin puhelimen näpräämisestä on kuitenkin muodostunut niin paha tapa, että joudun jo nyt toistuvasti kiinnittämään tähän asiaan huomiota. Siksi tarvitsen muutaman pelisäännön.

1. Ruususen ollessa hereillä ja virkeä, keskitytään hänen kanssaan touhuilemiseen. Olipa kyse sitten kotitöiden tekemisestä tai lattialla pelleilemisestä.

2. Blogia kirjoitetaan vain omalla ajalla. Toisin sanoen silloin, kun prinsessa nukkuu tai hän touhuilee isänsä kanssa. 

Usein imetys ja some herättävät keskustelua samassa asiayhteydessä. Joidenkin mielestä on ok touhuta mitä tahansa imetyksen aikana: katsoa Netflixiä, selata puhelinta tai mitä tahansa. Toiset taas ovat jyrkästi sitä mieltä, että imetyksen aikana pitäisi keskittyä vuorovaikutukseen vauvan kanssa. Sitten on näitä vastakkainasetteluja, missä esimerkiksi kirjan lukeminen imetyksen aikana on ok, mutta puhelimen näprääminen ei todellakaan ole ok. Miten minä toimin? Silloin, kun Ruusunen ruokailee nätisti ja selvästi ottaa kontaktia minuun ruokaillessaan, keskityn häneen ja rauhoitan imetyshetken täysin. Myös aamun ensimmäisen ja illan viimeisen imetyshetken pyrin pitämään täysin "somettomina/ilman häiriötekijöitä". Sitten taas, kun kyseessä saattaa olla 7-8h rintaraivarien siivittämä imetysmaratoni, kaikki on sallittua, jos se vain takaa sen, että jaksan jatkaa imetystä ja saan prinsessan samalla ruokailemaan edes jollain lailla nätisti. Ja toisaalta, toimii Some toisinaan turvallisen imetyshetken takaajanakin. Nimittäin usein yöllä imettäessäni meinaan nukahdella kesken kaiken. Siksi olen ottanut tavaksi selailla puhelinta silloin, kun silmät meinaavat mennä väkisin kiinni. Otan mieluummin sen riskin, että vuorovaikutus puolinukkuvan Ruususen kanssa kärsii kuin että nukahtaisin kesken imetyksen ja pudottaisin hänet sylistäni. 

Myös silloin, kun olemme koko perhe kotona, näissä säännöissä on joustamisen varaa. Jos näkymätön mies touhuilee Ruususen kanssa, mielestäni voin silloin ottaa omaa aikaa ja kirjoitella blogia tai selailla pää jäässä netin ihmeellistä maailmaa. Jos taas minä vietän aikaa prinsessan kanssa, mielestäni näkymätön mies voi pelailla pleikkaa kaikessa rauhassa. Joku on varmasti tästäkin asiasta eri mieltä, mutta meille tämä on toimiva ratkaisu ja takaa sen, että kaikki pysyvät järjissään. Oma aika on kuitenkin yksi keskeinen osa yksilön hyvinvointia ja siksi mielestäni sille pitää pyrkiä järjestämään tilaa myös hektisessä vauva-arjessa. Olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että vauvoja on yksi ja meitä on useimmiten kotona kaksi. Se luo melko paljon mahdollisuuksia.

Olen usein sanonut, että en halua olla missään asoissa ehdoton. Olipa kyse sitten pelkästään omasta elämästäni tai perheemme hyvinvoinnista. Niin toimin tämänkin asian suhteen. Some on voimakkaasti osa arkeani ja sillekin tulee löytää oma rakosensa. Mielestäni on kuitenkin keskeistä kiinnittää huomiota siihen, missä ja milloin antaa Somen viedä mennessään. Joskus on OK tehdä sääntöihin poikkeuksia, mutta mikäli havaitsen toistuvasti laiminlyöväni Ruususta somettamisen kustannuksella, on aika katsoa peiliin. Onneksi myös näkymätön mies on kova antamaan palautetta, mikäli meinaan toistuvasti luisua periaatteistani. Nyt nämä asiat ovat vielä kohtalaisen helppoja, sillä Ruusunen on vielä kovin pieni ja enimmäkseen ruokailee tai nukkuu. On kuitenkin hyvä herätellä jo ajatuksia ja miettiä tulevaa. Hän kasvaa päivä päivältä isommaksi ja alkaa kiinnostua yhä enemmän ympäristöstään. 

Valehtelisin jos väittäisin, että en saisi hyvää mieltä siitä, että saan välillä nollata aivoja katselemalla kissavideoita tai kuluttamalla aikaa tämän blogin parissa. Lukuisat whatsuptukikeskustelut imetyksen aikana ovat taanneet täysimetyksen jatkumisen silloinkin, kun mieleni tekisi laittaa piste koko touhulle. Some on itselleni yksi keino nollata aivoja ja päästää höyryjä ulos. Toisinaan kuitenkin pelkään, että tulen sokeaksi omalle käytökselleni ja olenkin huomaamattani vanhempi, jonka toimintaa joku salaa katseellaan paheksuu. Paljon puhuttu kultainen keskitie, sen löytäminen lienee kai paras ratkaisu tässäKIN asiassa. 
comments powered by Disqus