Makoillaan täällä karvakamun kanssa sohvalla ja pohdiskellaan syvällisiä. Olen pohtinut lähiaikoina paljon, millainen vanhempi haluan olla. Millainen roolimalli haluan olla lapselleni? Aihekokonaisuutena vanhemmuus on melko laaja käsite, joten olen lähtenyt liikkeelle ihan perusasioista. Tarkastellut meidän arkea kriittisillä silmälaseilla. Näkymätön mies on tässä erinomainen apu, sillä hän on aina välillä kova antamaan palautetta. Toisinaan kettuilen hänelle, että hän on tässä parisuhteessa se nalkuttava eukko. Olen kuitenkin yhtä mieltä hänen kanssaan siitä, että minulla on paljon ärsyttäviä tapoja. Tapoja, joille en osaa antaa selitystä. Ne ärsyttävät itseänikin, mutta silti toimin niin huomaamattani. Ennen vauvan syntymää haluaisin opetella pois ihan muutamasta jutusta, ennen kuin hän imee nämä pahat tavat osaksi omaa toimintaansa kuin sieni.
1. Jätän aina vessan peilikaapin toisen oven auki. Tästä tavasta minulle huomauttavat näkymättömän miehen lisäksi äiti ja ystäväni Sanna. AINA SE JÄÄ AUKI. ENKÄ TIEDÄ MIKSI. Kaiken lisäksi kolautan usein avonaiseen oveen pääni ja kimpaannun, kunnes tajuan, että olen itse jättänyt sen vaarallisesti auki. Ärsyttää myös, että vessaan mentäessä kaikki kamat näkyvät kaapista ensimmäisenä, koska ovi on auki. MIKSI SINÄ TEET NIIN HEIKKONEN?!?!?!?! Lopeta heti. Ehkä pitäisi ostaa sellainen kaappi, missä ei ole peiliovia. Mutta sitten ei näe laittaa tukkaa. 2. Valot palaa jokaisessa huoneessa AINA. Kun tulen kotiin, räpsyttelen valoja päälle sitä mukaa kun siirryn huoneesta toiseen. Loppujen lopuksi KAIKISSA huoneissa palaa valo, vaikka olisin viettänyt viimeiset viisi tuntia vain olohuoneessa. EPÄEKOLOGISTA JA VIE TURHAA SÄHKÖÄ. Raivostuttavaa Heikkonen.
3. Syön aina olohuoneessa, en koskaan keittiön pöydän ääressä. Tämä on oikeastaan yhteinen ongelma, sillä vaikka tykkäämme näkymättömän miehen kanssa syödä aina samaan aikaan, emme koskaan ruokaile keittiön pöydän ääressä. Viimeksi jouluna? Raivostuttava tapa, mitä en missään nimessä halua opettaa lapselleni. Olohuoneessa EI RUOKAILLA.
4. Jätän tavaroita lojumaan pitkin asuntoa Erityisesti vaatteita. Sellaisia puoliksi pidettyjä. Koska ne eivät ole likaisia, niitä ei voi laittaa pesuun. Koska ne eivät ole täysin puhtaita, en voi laittaa niitä vaatekaappiin takaisin. Ratkaisu: niitä lojuu tuoleilla, naulakossa, vessassa pyykkikopan päällä ja niin edelleen. Ja mies saa hebulen. ”Kyllä huomaa, että neiti on tullu kotiin ku tätä ryönää on pitkin kämppää”. TIEDÄN, IHAN SAIRAAN ÄRSYTTÄVÄÄ HEIKKONEN.
5. Kerään tyhjät WC-paperirullat patterin päälle rivistöön AIVAN ÄLYTÖNTÄ. Miksei sitä vaan voi viedä roskiin? MIKÄ JÄRKI? En tiedä. Mutta olen tehnyt näin AINA. Muistan etäisesti, että lapsuuden kodissani olisi ollut samoin. Sitä en osaa sanoa, kummalta vanhemmaltani olen tämän ihastuttavan tavan oppinut. Ja mies näkee punaista.
6. Kiroilen liikaa
”Sä et edes ite huomaa, että sulla tulee vähintää viis vittua jokaisessa lauseessa”. Tässä olen näkymättömän miehen tavattuani tehnyt pienen parannuksen. Hyvin pienen, mutta baby steps, baby steps. Tapa ärsyttää minua itseänikin, sillä kiinnitän paljon huomiota muiden rujoon kielenkäyttöön, vaikka omani saattaa olla paljon pahempi. Havahduin kiroiluun todella Tampereella asuessani. Siellä nimittäin kiroillaan huomattavasti vähemmän kuin Satakunnassa. Kiinnittäkääs huomiota joskus, jos vietätte Pirkanmaalla enemmän aikaa. Kiroilu on osa satakuntalaisuutta, enkä varmaan koskaan saa suutani täysin siivottua. En kuitenkaan haluaisi, että lapseni ensimmäiset sanat ovat vittuperkelesaatana.
Jos mieheltä kysytään, näitä voisi varmaan jatkaa loputtomiin. Vaikka olen töissä tarkka siitä, että tavarat ovat omilla paikoillaan ja yleisilme pysyy siistinä, olen kotioloissa toivoton tapaus. Lapsena äiti opetteli vain vetämään huoneeni oven kiinni, koska siivouskehotukset menivät kuuroille korville. Ehkä siksi on hyvä, että toinen meistä on järjestyksen ihminen. Muuten hukkaisin varmaan vauvankin tänne ryönän keskelle.
Olenko jo tehnyt jotain toimenpiteitä, päästäkseni paheistani? No en varsinaisesti, mutta eikös ongelman myöntäminen ääneen ole ensimmäinen askel parantumisen tiellä?
"Hooman, ei mulla ole ärsyttäviä tapoja".
"Ai ei. Taaskin olet raapinu vierashuoneen tapettia".
"Muttakun se kutsui mua. Ihan paske tapetti muutenkin".
"Ja hajotitte Jalon kanssa kynttilän jalustan, kun oltiin saunassa mieshoomanin kanssa".
"Katoku mä sulaudun tähän sohvaan nätisti. Enks mä ookki söpö. Papsuta vähän. Mahasta. Kiitos".
Minulle on tärkeää, että lapsi oppii alusta saakka, miten lemmikkien kanssa ollaan. Olen itse kasvanut Ruususen ikäisestä lähtien isojen saksanpaimenkoirien keskellä, eikä tähänastisessa elämässäni yhtäkään vaaratilannetta ole sattunut itselleni tai kenellekään muulle läheisistäni. Uskon, että osaksi se johtuu puhtaasti hyvästä tuuristakin, mutta suurin syy on se, että lähipiirissämme on alusta asti terävöitetty sitä, miten eläinten kanssa "kuuluu olla". Ei revitä turkista tai korvista, hypitä päälle, varasteta lemmikin leluja tai kiusata muulla tapaa. Eläimiä pidellään niiden ehdoilla ja niille annetaan myös oma tila ja oma rauha. Pieniä lapsia ja lemmikkejä ei ole koskaan jätetty ilman valvontaa.
Lue lisää
Herään aamuyöllä säpsähtäen. Näin painajaista. Olen nukkunut taas selälläni. Jos nukkuu selällään, vauva painaa alaonttolaskimoa vasten, eik…
Lue lisää
En voisi olla kiitollisempi, että Julia (http://agirlwiththestripes.blogspot.fi/) ehdotti aikanaan tammikuisten FBryhmässä tapaamista pienemmän porukan kesken. FBryhmä on osalle porukasta jo historiaa, koska noh, tiedättehän: Facebook ja naiset. Omassa porukassamme juttu on kuitenkin jatkunut aktiivisena. Onkin onni, että olemme niin samanhenkisiä keskenämme. Tässä porukassa jokainen saa olla oma itsensä ja juttua tulee aiheesta kuin aiheesta.
Lue lisää
Näkymätön mies väitti Ruususen kontanneen jo alkuviikosta, minun nukkuessani. "En oo nähny, joten ei oo tapahtunu", minä sanoin. Päivät ovat täyttyneet jumppatuokioista, kun Ruusunen on kesken tutkimusmatkojensa pysähtynyt vähän väliä heijailemaan itseään konttausasentoon. Eilen illalla kävimme pikavisiitillä naapurissa ja sielläpä sitten Ruusunen muina naisina konttasi pekkapokkana maton päästä päähän. Tosta noin vaa! Oli päästävä nopeasti imurin luokse. Niin äimistynyt olin, että en edes tajunnut kuvata tapahtumaa videolle.
Lue lisää
Mä en voi luvata sulle parempaa huomista, mutta mä toivon sitä silti aina ja koko ajan rakas. Mä toivon, että jos hyvää ruokitaan tarpeeksi kauan, se voittaa pahan. Mutta jos paha pääsee taas valloileen jossain meidän lähellä, mä lupaan yrittää toimia rakas. Mä lupaan yrittää pelastaa ja pelastautua. Ja toivon, että se menis tälläkin kertaa ohi rakas. Että mä saisin taas laittaa sut nukkumaan. Halata ja suukottaa. Laskea omaan sänkyyn ja katsella, miten uni vie sut mennessään. Mä toivon, että hyvä voittaa ja elämä kantaa. Että me kaikki, saataisiin olla turvassa. Tänään ja huomenna.
Lue lisää
