ajatuksia

SUL ON ÄRSYTTÄVÄ TAPA


Makoillaan täällä karvakamun kanssa sohvalla ja pohdiskellaan syvällisiä. Olen pohtinut lähiaikoina paljon, millainen vanhempi haluan olla. Millainen roolimalli haluan olla lapselleni? Aihekokonaisuutena vanhemmuus on melko laaja käsite, joten olen lähtenyt liikkeelle ihan perusasioista. Tarkastellut meidän arkea kriittisillä silmälaseilla. Näkymätön mies on tässä erinomainen apu, sillä hän on aina välillä kova antamaan palautetta. Toisinaan kettuilen hänelle, että hän on tässä parisuhteessa se nalkuttava eukko. Olen kuitenkin yhtä mieltä hänen kanssaan siitä, että minulla on paljon ärsyttäviä tapoja. Tapoja, joille en osaa antaa selitystä. Ne ärsyttävät itseänikin, mutta silti toimin niin huomaamattani. Ennen vauvan syntymää haluaisin opetella pois ihan muutamasta jutusta, ennen kuin hän imee nämä pahat tavat osaksi omaa toimintaansa kuin sieni. 


1. Jätän aina vessan peilikaapin toisen oven auki.
Tästä tavasta minulle huomauttavat näkymättömän miehen lisäksi äiti ja ystäväni Sanna. AINA SE JÄÄ AUKI. ENKÄ TIEDÄ MIKSI. Kaiken lisäksi kolautan usein avonaiseen oveen pääni ja kimpaannun, kunnes tajuan, että olen itse jättänyt sen vaarallisesti auki. Ärsyttää myös, että vessaan mentäessä kaikki kamat näkyvät kaapista ensimmäisenä, koska ovi on auki. MIKSI SINÄ TEET NIIN HEIKKONEN?!?!?!?! Lopeta heti. Ehkä pitäisi ostaa sellainen kaappi, missä ei ole peiliovia. Mutta sitten ei näe laittaa tukkaa.

2. Valot palaa jokaisessa huoneessa AINA.

Kun tulen kotiin, räpsyttelen valoja päälle sitä mukaa kun siirryn huoneesta toiseen. Loppujen lopuksi KAIKISSA huoneissa palaa valo, vaikka olisin viettänyt viimeiset viisi tuntia vain olohuoneessa. EPÄEKOLOGISTA JA VIE TURHAA SÄHKÖÄ. Raivostuttavaa Heikkonen.

3. Syön aina olohuoneessa, en koskaan keittiön pöydän ääressä.
Tämä on oikeastaan yhteinen ongelma, sillä vaikka tykkäämme näkymättömän miehen kanssa syödä aina samaan aikaan, emme koskaan ruokaile keittiön pöydän ääressä. Viimeksi jouluna? Raivostuttava tapa, mitä en missään nimessä halua opettaa lapselleni. Olohuoneessa EI RUOKAILLA.

4. Jätän tavaroita lojumaan pitkin asuntoa
Erityisesti vaatteita. Sellaisia puoliksi pidettyjä. Koska ne eivät ole likaisia, niitä ei voi laittaa pesuun. Koska ne eivät ole täysin puhtaita, en voi laittaa niitä vaatekaappiin takaisin. Ratkaisu: niitä lojuu tuoleilla, naulakossa, vessassa pyykkikopan päällä ja niin edelleen. Ja mies saa hebulen. ”Kyllä huomaa, että neiti on tullu kotiin ku tätä ryönää on pitkin kämppää”. TIEDÄN, IHAN SAIRAAN ÄRSYTTÄVÄÄ HEIKKONEN.

5. Kerään tyhjät WC-paperirullat patterin päälle rivistöön
AIVAN ÄLYTÖNTÄ. Miksei sitä vaan voi viedä roskiin? MIKÄ JÄRKI? En tiedä. Mutta olen tehnyt näin AINA. Muistan etäisesti, että lapsuuden kodissani olisi ollut samoin. Sitä en osaa sanoa, kummalta vanhemmaltani olen tämän ihastuttavan tavan oppinut. Ja mies näkee punaista.

6. Kiroilen liikaa
”Sä et edes ite huomaa, että sulla tulee vähintää viis vittua jokaisessa lauseessa”. Tässä olen näkymättömän miehen tavattuani tehnyt pienen parannuksen. Hyvin pienen, mutta baby steps, baby steps. Tapa ärsyttää minua itseänikin, sillä kiinnitän paljon huomiota muiden rujoon kielenkäyttöön, vaikka omani saattaa olla paljon pahempi. Havahduin kiroiluun todella Tampereella asuessani. Siellä nimittäin kiroillaan huomattavasti vähemmän kuin Satakunnassa. Kiinnittäkääs huomiota joskus, jos vietätte Pirkanmaalla enemmän aikaa. Kiroilu on osa satakuntalaisuutta, enkä varmaan koskaan saa suutani täysin siivottua. En kuitenkaan haluaisi, että lapseni ensimmäiset sanat ovat vittuperkelesaatana.

Jos mieheltä kysytään, näitä voisi varmaan jatkaa loputtomiin. Vaikka olen töissä tarkka siitä, että tavarat ovat omilla paikoillaan ja yleisilme pysyy siistinä, olen kotioloissa toivoton tapaus. Lapsena äiti opetteli vain vetämään huoneeni oven kiinni, koska siivouskehotukset menivät kuuroille korville. Ehkä siksi on hyvä, että toinen meistä on järjestyksen ihminen. Muuten hukkaisin varmaan vauvankin tänne ryönän keskelle.


Olenko jo tehnyt jotain toimenpiteitä, päästäkseni paheistani? No en varsinaisesti, mutta eikös ongelman myöntäminen ääneen ole ensimmäinen askel parantumisen tiellä?
"Hooman, ei mulla ole ärsyttäviä tapoja". 
"Ai ei. Taaskin olet raapinu vierashuoneen tapettia". 
"Muttakun se kutsui mua. Ihan paske tapetti muutenkin". 
"Ja hajotitte Jalon kanssa kynttilän jalustan, kun oltiin saunassa mieshoomanin kanssa". 
"Katoku mä sulaudun tähän sohvaan nätisti. Enks mä ookki söpö. Papsuta vähän. Mahasta. Kiitos". 
comments powered by Disqus