ajatuksia

Supervoimii

On hetkiä, jolloin Onni rohkaistuu. Penkoessaan alitajuntaa, hän onnistuu löytämään pienen pieniä voimanhiukkasia. Supervoimia. Ne on pullotettu pikkiriikkisiin lasipulloihin ja lukittu lasikaappiin vieretysten siisteihin riveihin. Kuin pienet sotilaat, odottamassa käskyä liikahtaa. Vieressä on pienen pieni vasara ja saateteksti: ”hätätapauksessa, riko lasi”. -Mutta onko tämä oikeasti hätätapaus, hän miettii. Ja pyytää masentuneen Järjen avukseen, puntaroimaan tilanteen vakavuutta.

Tutkiessaan pientä pullorivistöä tarkemmin, he huomaavatkin nesteiden olevan tiivistettä.

”1 pisara supervoimia, vaikutusaika 5-15 minuuttia riippuen kohdehenkilön senhetkisestä mielentilasta. Perusterveelle aikuiselle suositeltu vuorokausiannos 1-2 pisaraa aamuin illoin. Suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Saattaa aiheuttaa tekopirteyttä, liiallista itsevarmuutta sekä uhkarohkeutta. Voimakkaasti koukuttava. Ei päivittäiseen käyttöön”.

Järki viheltää Onnea tulemaan takaisin lasikaappien luokse. Hän on löytänyt niiden takaa jotakin. Pölyttyneen peitteen alta paljastuu laatikollinen käytettyjä lasipulloja. Kokonaisia varastoja kertaalleen hyödynnettyjä supervoimia, erilaisilta vuosikerroilta. Kenties niiltä ajoilta, jolloin Onni ja Järki olivat molemmat paenneet. Ja silloin, he kuulevat hiljaisia askelia. Ei yhdet, kahdet, vaan kolmet askeleet. He kääntyvät tulijoihin päin ja putoavat sanattomina polvilleen, painaen päät alas kunnioituksesta vaitonaisina.

He pukeutuvat aina mustaan, Pelkoa ärsyttääkseen. Viitta peittää heidät lähes kokonaan, mutta paljaat käsivarret ja kasvot antavat vihjeen kehoista, jotka ovat arpien peittämät. Kehoista, jotka ovat useammin kuin kerran sälähtäneet palasiksi ja kuitenkin jollain ihmeen kaupalla saatu ehjäksi taas. Jokainen tuntee nämä kolme mielen suurinta sotilasta. Yksinäänkin he ovat voimakkaita, mutta yhdessä he pystyvät jopa ihmeisiin. He kävelevät mitään sanomatta Onnen ja Järjen ohi, kohti lasikaappia. Ja jokainen nostaa kaulaltaan pienen avaimen. Nipsnaps, kun yksi lukko kerrallaan aukeaa. Usko nappaa kaapista yhden pienen pullollisen supervoimia ja sulkee kaapin takanaan. Nips, naps, nips ja kaappi on taas lukittu. Hän ojentaa pullon Onnelle ja toteaa hiljaa: ”Tilanne on vakava. Pahempi kuin viimeksi. Mutta vielä ei ole oikea aika rikkoa lasia ja tyhjentää varastoa. Yksikin pullo on riittoisa, mutta jos niitä haaskaa arjen jokaiseen pieneen kompastuskiveen, pullollinen on poissa ennen kuin huomaatkaan. Ja nälkä kasvaa syödessä. Teidän on oltava säästeliäitä. On punnittava tarkkaan, mihin tilanteeseen pisaroita tarvitaan”. Eikä Onnella ja Järjellä ole siihen vastaansanomista. Kiitollisina ja nöyrinä nielaisten he ottavat tuon pienen pullon vastaan ja katsovat, miten Usko, Toivo ja Rakkaus poistuvat paikalta yhtä hiljaa ja huomaamattomasti kuin tulivatkin.

”Ei se auta kuin kokeilla. Pitäähän meidän nähdä, mitä yhdellä tai kahdella pisaralla voi saavuttaa”, Järki toteaa tästä yllättävästä kohtaamisesta toivuttuaan. Onni puristaa lasipulloa tiukasti kädessään sanomatta mitään. Kolmen vahvan kohtaaminen silmästä silmään on saanut hänet sanattomaksi. Kädet täristen hän sujauttaa pullon taskuunsa.

Aamun valjetessa he päättävät aloittaa. He kurkistavat portaiden yläpäästä alas sinne, minne Pelko jo on asettautunut niin kodikkaasti asumaan. Niin voimalla Pelko saapui, ettei se ole ehtinyt vielä nukkua ollenkaan. Mustat renkaat silmiensä alla se keikkuu ärsyttävästi tuolillaan. Päivystää ja seuraa haukkana mielen liikkeitä. Kohtaamisia ja tilanteita, joihin ironiset näpäytykset on parhainta asettaa. Mutta vahvinkin veijari väsyy toisinaan. Ote herpaantuu ja hetkellisesti löystyy. Eikä hän huomaakaan, miten siihen ihan hänen nenänsä alle putoaa pisara TIP ja toinenkin. TIP.

Ja silloin minä herään. Ja tunnen, että tästä tulee hyvä päivä. Kun lasken käden jo hieman pyöristyneen vatsakummun päälle, Onni levittää naamalleni maailmanomistajan hymyn ja saa minut silittelemään pientä ihmettä. Pukemaan päälle sellaiset vaatteet, mistä muutkin voivat minun rakkaani panna välittömästi merkille. Iloisena pulputtaen kertomaan tutuille ja tuntemattomille, miten meille tulee vauva. Kysymään Ruususelta, muistaako hän jo mitä äidin vatsassa on. ”Piiiiiiiiieni vauvvvvvva”, hän vastaa minulle silmät tuikkien ja asettaa etusormensa ja peukalonsa pieneksi ympyräksi, mistä voi kurkistaa. ”Nääääääin pieni”, hän kuiskaa. ”Pitää mennä varovasti äidin vattan päältä”, hän muistaa jo tärkeänä. Ja siihen hetkeen minun sydämeni jää onnesta sykkimään. Käsi hakeutuu etsimään vatsasta tätä iiiiihan pientä vauvaa. Tähän minä haluaisin jäädä juuri nyt.

Supervoimat saavat minut käymään läpi jo olemassa olevia tarvikkeita ja miettimään mitä tarvitaan. Ostamaan pienen pieniä vaatteita kirppikseltä ja pohtimaan uusien rattaiden ostoa. Suunnittelemaan äitiyslomaa ja jännittämään sitä, miten Ruusunen tulee uuden perheenjäseneen suhtautumaan. Supervoimilla minäkin saan hetkellisesti kiinni siitä, millaista odotus voisi olla. Jos ei aina pelkäisi. Ja silloin tällöin jokin pieni ja niin rakas liikahtaa sisälläni niin, ettei se näin kolmannella kertaa jää minulta kertaakaan huomaamatta. Ja supervoimien takaa kuulen Onnen kuiskaavan: ”kaikki menee tosi hyvin”. Ja sillä hetkellä, minä jaksan uskoa siihen itsekin.

”JUUUUUUMALAAAAAAAAUTA mitä tavaraa”, Järki möläyttää ja tuuppaa innostuksissaan Onnen jakkaraltaan. ”MEIDÄN PITÄÄ ANTAA LISÄÄ. LISÄÄ LISÄÄ LISÄÄ. Sillä siitä päästään”, hän huutaa riehakkaana ja lähtee jo juoksemaan kohti lasikaappia ja sen vieressä killuvaa vasaraa. Mutta sitten, hän kuulee tukahtunutta naurua jostain taaempaa. Rakkaus, tuo kaikista vahvin ja viisain onkin palannut paikalle uudelleen. Järki pysähtyy kuin seinään. 

”Uskokaa, kun kerron, että uutta supervoimavarastoa ei rakenneta hetkessä. Eikä niitä pisaroita voi haaskata mielin määrin. 9kk on pitkä aika ja mitä tahansa voi vielä tapahtua. Ja tarvitaan niitä vielä sen jälkeenkin, kuten hyvin tiedätte. Näyttää siltä, että tällä kertaa tästä tulee vaikeampaa kuin viimeksi. Tietäisitte, jos olisitte olleet täällä silloin kun edelliset varastot on ajettu kuiviin. Luottakaa meihin. Kaikki järjestyy. On aina järjestynyt. Mutta nyt, teitä tarvitaan myös. Tällä kertaa, tarvitaan myös ripaus Onnea ja Järjen ääntä. Tällä kertaa, te ette voi paeta. Mutta levätkää nyt. Kerätkää voimia. Ja käyttäjää supervoimia säästeliäästi. Ja niin huomamaattomasti, ettei tuo paskiainen pääse jyvälle siitä, mitä täällä on meneillään. Se on ainoa keino voittaa”. Ja tämän vanhimman ja viisaimman käskyyn, heidän on taipuminen. Sillä hän, kaikista suurin, ei ole paennut pian kolmeenkymmeneen vuoteen. Vaan pelkoa tuntematta kohtaa mörön kuin mörön silmästä silmään. Nousten pystyyn, vastoinkäyminen vastoinkäymisen jälkeen. Ja kaiken muun aikansa, hän uhraa. Luoden sisarustensa kanssa uusia supervoimia. Siitä syystä häntä täällä todellakin kuunnellaan. Häntä täällä todellakin totellaan. Sillä hän, on heistä kaikista kaikkein suurin.