perhe

Suru on kunniavieras

Silloin makaan auringon laskussa. Ja kaiken aikaa saa ikkuna olla auki puutarhaan. Ja mehiläisiin päin. Siellä, missä on minun appelsiininkeltainen aurinkoni. 

Kiitos, ystäväni, kun käperryit viime yönä jälleen kainalooni. Jos olisin osannut aavistaa, että se kerta jäisi viimeiseksi, olisin ehkä osannut arvostaa sitä vieläkin enemmän.

Tänään kenties uteliaisuutesi, kenties kohtalo tai kenties vain huono tuuri, johdatti meidät niin kovin raskaiden päätösten äärelle. Ja minun oli annettava sinun mennä. Lääkäri kutsui minua esimerkilliseksi omistajaksi. Sanoi minun tehneen juuri oikein, laittaessani sinun tarpeesi ja hyvinvointisi oman kiintymykseni, sekä rakkauteni edelle. Mutta miksi minusta silti tuntui siltä, että juuri minä tein kaiken väärin. Jos, jos, jos, jos ja jos. 

Sinä pelkäsit aina ulkomaailmaa. Vihasit muuttoja, koska silloin piti lähteä ulos. Et juurikaan suostunut laittamaan nokkaasi parvekkeelle, puhumattakaan siitä, että olisimme lähteneet valjaissa ulkoilemaan. Juuri sinä, olit aina ollut henkeen ja vereen sisäkissa. Tuntuu niin väärältä ja ironiseltakin, että juuri ulkomaailma koitui osaltaan sinun kohtaloksesi. Mitä niin kiinnostavaa sinä sieltä ikkunasta näit, että päätit hypätä lähemmäs katsomaan? Innostuitko niin kovin, että arvioit etäisyyden ja vauhdin väärin? Liukastuitko? Sitä emme saa koskaan tietää. Tiedämme vain, että sinä putosit. Niin kovin korkealta. Neljännestä kerroksesta alas. Ja laskeuduit jaloillesi, aivan kuin kissan kuuluukin. Mutta sinun suojelusenkelisi katsoi muualle. 

Yritän tuntea kiitollisuutta siitä, että ymmärsin toimia heti. Ymmärsin toimia oikein. Olen kiitollinen siitä, että Evidensian henkilökunta otti meidät välittömästi vastaan ja sait parhaan mahdollisen kivunlievityksen ennen tutkimuksia. Miten ymmärtäväisiä he olivat ja yrittivät muistuttaa minua siitä, ettei tämä ollut kenenkään syy. Että vahinkoja tapahtuu kaikille. Mutta minä en kuunnellut, vaan katselin tietokoneruudulle piirtyvää röntgenkuvaasi ja mietin, kumpi meistä unohti ikkunan raolleen ennen kauppareissua. Minä vai mies. Mietin, miten yksi pieni virhe yhdessä sinun loputtoman uteliaisuutesi kanssa oli tuonut meidät tänne. Lääkäri oli kuvien ja sinun vointisi suhteen optimistinen, mutta halusi tutkia varmuuden vuoksi lisää. Minä suostuin. Koska pelkäsin, ettei tälläkään tarinalla olisi onnellista loppua. Minä luin sen sinun katseestasi. Siltikin, vaikka olit niin reipas. 

Sinä jäit tutkittavaksi ja he passittivat minut kotiin, vain soittaakseen jo hetken kuluttua takaisin. Tarkempi röntgen oli osoittanut, että sinun olikin käynyt luultua huonommin. Keskustelimme lääkärin kanssa tilanteestasi ja vaihtoehdoistasi ja tunsin jo, kuinka se maailman raskain päätös kietoi sormia tiiviisti sydämeni ympärille. Kuulin, miten lääkärin ääni alkoi murtua keskustelumme edetessä. Niin lyhyen hetken aikana sinä osoitit hänellekin, miten maailman ihanin tyyppi sinä olit. Kokemastasi huolimatta jaksoit vastata silityksiin puskien ja yritit viimeiseen asti puhdistaa turkkisi puhtaaksi. Sinä olit siitä aina niin tarkka. Aina parhaat päällä. Mies jäi murtuneena Ruususen kanssa kotiin, kun minä lähdin sinun luoksesi viimeisen kerran. Toin mukanani puhtaanvalkoisen tyynyliinan. Sait ihan oman peiton. Sillä siitä sinä niin aina pidit. Peiton alla makoilusta. 

Ajoin sinun ja Ruususen kanssa mummulaan. Oli ollut tarkoitus lähteä jo aamupäivällä. Mietin ajaessani, miten yksi pieni hetki käänsikin koko elämän hetkeksi päälaelleen. Jätin Ruususen mummulaan ja ajoin kohti pieneläinhautausmaata. Sisko oli laittanut kaiken valmiiksi. Oli tehnyt sinulle Hosiossaareen ihan oman yksiön, siihen suojelijan viereen. Ei sentään samaan, ettei tarvitsisi ihan sakasanpaimenen kyljessä kuitenkaan nukkua. Silitimme viimeisen kerran ja laskimme sinut siihen Buddyn viereen huilaamaan.  

Palatessani mummulaan Ruusunen katsoi hetken mietteliäänä itkettyneitä kasvojani. "Ei Pipa", hän sanoi totisena. Ei, ei ole Pipaa enää rakas, minä vastasin. Hänkin piti sinusta niin kovasti. Me kaikki pidimme. En vielä ihan täysin ymmärrä, että et enää hyppää viereeni sängylle ja nosta varovasti tassulla peiton kulmaa. Jotta voisit käpertyä kainalooni. Voi rakas, minun tulee sinua niin ikävä. Niin suuren suuren suuri ikävä. Tuntuu kuitenkin lohdulliselta tietää, että nyt sinun on hyvä. 

Ei sanota hyvästi, rakas. Sanotaan näkemiin. Se tarkoittaa sitä, että vielä joskus kohdataan. Matkaa hyvin, rakas rakas rakas rakas rakas Sid "Pipa" Vicious.