hiukset

Tähkäpää: not gonna happen

"Raskausaikaan hiuksia lähtee vähemmän kuin muulloin. Normaalisti ihmisen päässä olevista noin 100 000 hiuksesta osa on kasvuvaiheessa, osa välivaiheessa ja osa lepovaiheessa. Raskausaikana eri vaiheessa olevien hiusten suhteelliset osuudet muuttuvat niin, että jopa 95 prosenttia hiuksista on kasvuvaiheessa koko raskauden ajan. Synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö on yleistä ja tukkaa tippuu etenkin noin kymmenen viikon kuluttua synnytyksestä. Kun lapsen saamisesta on kulunut kahdesta neljään kuukautta, on äidin hiuksista kasvuvaiheessa enää noin 70 prosenttia ja hiukset ovat niin ollen ohentuneet raskausajan pehkoon verrattuna". (Terve.fi, 2017.)

Jepjep. Minäkin kuuluin siihen porukkaan, joilla odotusaikana hiusten kunto parani ja tukka tuntui paksummalta kuin koskaan aikaisemmin. Väliaikaista kaikki on vaan, la la la laaaa. Onneksi olin tietoinen, että tämä Tähkäpää-efekti ei tulisi kestämään ikuisesti. Synnytyksen jälkeen odotin vähän väliä, että koska tukka putoaa päästä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Ehkä olisin jonkinlainen poikkeustapaus. Ehkä en joutuisikaan luopumaan hyväkuntoisista, kiiltävistä ja paksuista kutreistani. Kunnes sitten maaginen kymmenisen viikkoa synnytyksestä ylittyi. Suihkun jälkeen harjassa oli melkoinen tuppo hiuksia. Noh, been there done that. Olen entisessä elämässäni ollut kerran aikaisemminkin vastaavassa tilanteessa, eikä silloin taustalla todellakaan ollut kysymys uuden elämän saattamisesta maailmaan, vaan tukan irtoilu tukkoina johtui ihan omasta typeryydestä (lue: kotikampaamoleikeistä) sekä stressaavasta elämäntilanteesta. Siitäkin kaljuuntumisesta selvittiin voittajina, joten: ei hätää Heikkonen. Hetken se vain kirpaisee! Tosin, tällä hetkellä allekirjoittaneesta lähtee enemmän karvaa kuin Piisamirotasta ja Pipasta yhteensä. Hurmaavaa, kerrassaan hurmaavaa. 

"Hiukset ovat naisen kruunu" ja tottahan toki se kirpaisee, kun pitää jälleen luopua saavutetuista eduista. En kuitenkaan ole vuodattanut täällä kovinkaan paljoa kyyneliä tilapäisen kaljuuntumiseni suhteen. Enemmänkin ärsyttää. Sulkasato on nimittäin kohtalaisen rassaavaa silloin, kun 

  • lenkillä huomaat, että jollain ihmeen kaupalla kurkkuusi on eksynyt irtohius, joka kutittaa ärsyttävästi. Sinulla ei ole vesipulloa mukana. Ei lähde yskäisemällä, eikä nieleskelemällä. Ja sitten, kun se irtoaa tai onnistut nielaisemaan sen (kuinka ihanaa), kurkussa on silti sellainen tunne, niin kuin siellä olisi jotain ylimääräistä. Ei jumalautassaatana. 
  • heräät aamulla ja noustessasi sängystä tyynyllesi on jäänyt kasa karvaa. 
  • peset suihkussa hiuksiasi ja niitä haroessasi sormenvälit ovat täynnä irtohiusta. 
  • lattiakaivot, lavuaarit, huonekalut, vaatteet, ruoka-annokset ja toisin sanoen kaikki paikat ovat täynnä hiuksiasi. 
  • vauva tarttuu sinua tukasta ja lopputuloksena hänen nyrkkinsä on täynnä irtohiuksia. Ja ei, hän ei varmasti avaa nyrkkiään, että saisit otettua ne sieltä pois. Suuhun vaan! 

Tällä hetkellä tekisi välillä mieli ottaa kone ja vetäistä koko tukka samantien pois. Irtoavaa hiusmäärää katsellessa välillä mietin, jääkö päähän enää mitään jäljelle. Tukka on auki ollessaan vain tiellä ja kiinni ollessaan näyttää lähinnä pakkasen raiskaamalta pulkannarulta. Bad hair day on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus. Jaksan kuitenkin uskoa siihen, että tilanne tasaantuu ennemmin tai myöhemmin. Hiukset ovat kasvava luonnonvara. Mammaryhmien perusteella voin myös todeta, että enpä ole ongelmani kanssa yksin. Oon nimittäin kuullu juttua, että liikkeellä on voimakasta kaljuuntumista niin vauvojen kuin äitienkin keskuudessa. Naureskelimme Sarin kanssa, että ainahan näistä irtohiuksista vois tehdä vauvalle peruukin, niin edes toisella olis tukka päässä.

Niin, että hyvästi Tähkäpää: tervetuloa Kaljupena. Johan tässä kissa pääsi villapaidasta. On vain reilua, että mutsi seuraa perässä. Joskin, herra filosofia tämä asia ei voisi vähempää kiinnostaa. 

comments powered by Disqus