ajatuksia

THE SYNNYTYSKERTOMUS osa 1


Ruususen syntymä oli ainutlaatuinen kokemus. Siitä huolimatta, että koitos oli hyvin pitkä ja uuvuttava, kokemus oli voimaannuttava, positiivinen ja ikimuistoinen. En tule koskaan unohtamaan sitä hetkeä, kun tyttö syntyi ja hänet nostettiin syliini. Hän oli jokaisen tunnin ja minuutin sekä kovan työn arvoinen. Jos nyt mietin toiveitani synnytystä kohtaan (Haaveissa aktiivinen synnytys), voin todeta, että ne toteutuivat lähes täydellisesti. Ne asiat, mitkä jäivät toteutumatta, tuntuvat jälkikäteen merkityksettömiltä. Tärkeintä oli, että vauva saatettiin maailmaan turvallisesti. Jäimme molemmat henkiin. Varpun syntymän hetkellä vallitsi hiljaisuus. Nyt huone täyttyi Ruususen kovasta parkaisusta: "tässä minä olen, lopultakin".

Synnytys käynnistyi kuin käynnistyikin ihan itsellään, 4.2 lauantaina. Ruususen syntymä venyi kuitenkin pitkälle seuraavaan päivään ja prinsessa syntyi lopulta rv 40+6. Synnytyksen kestoksi on kirjattu 21h ja 15 minuuttia. Tästä avautumisvaihe haukkasi leijonanosan (19h55min), ponnistusvaiheen venyessä reippaan tunnin mittaiseksi. Itseltäni meinasi usko loppua muutamaankin otteeseen, mutta sisulla, sekä miehen ja kätilön upealla tuella, neiti saatettiin maailmaan. Ruusunen taas jaksoi koitoksen alusta loppuun hienosti, eikä hänellä ollut missään vaiheessa hätäpäivää.

Kuten itse synnytys, myös synnytyskertomus tulee luonnollisesti olemaan melko pitkä. Siksi tulen jakamaan sen kahteen eri osaan. Mahtuihan noihin tunteihin kuitenkin melkoinen skaala vaiheita. Alkuvaiheessa jaksoin tehdä tarkempia merkintöjä päiväkirjaan, joten aloitetaan tämä kertomus niiden pohjalta! 


Matkustetaan ajassa 4.2 lauantain aamuun, jolloin tapahtumat saivat alkunsa: 

040217 klo 0600-0800. 

Havahdun aamulla muutamiin kipeähköihin supistuksiin. Viikon kestäneet harjoitussupistukset, sukkapuikkokivut ja nämä tuleemenee-kivuliaat supistukset pitivät mieleni kuitenkin rauhallisena. Niitä oli ollut jo niin pitkään, miksi tämä päivä olisi poikkeus. Tuskin tänäänkään on meidän päivä. Supistuksia tuli hetken tasaisesti. En saanut enää unta, joten menin olohuoneen puolelle. Jumppaan ja venyttelen, mikä saa aikaan muutaman kivuliaamman supistuksen. Vauva liikkuu tavalliseen tapaan, mutta tuntuu olevan todella alhaalla. On vaikea istua missään muussa kuin levässä haara-asennossa. Ravaan vessassa jatkuvasti.

klo 1000-1600 

Supistukset vaimenevat ja niiden väli harvenee. Sitten ne katoavat menkkamaiseksi jomotukseksi. Alan kirjoitella blogipostausta. Vauva liikkuu normaalisti. Yritän myöhemmin nukkua päiväunia, mutta uni ei tule. Tunnin aikana tulee ehkä neljä tai viisi supistusta, mihin joudun keskittymään. Kipu on siedettävä.

1600-1800

Tehdään ruokaa ja katsotaan telkkaria. Supistuksia tulee noin 10-15 minuutin välein, mutta ne ovat siedettäviä.

1900

Supistukset alkavat olla säännöllisiä. Lataan puhelimeen sovelluksen ja alan kellottaa niitä. Väli on noin 5 minuuttia ja kesto 40-60s. Kipu on siedettävä ja pystyn katsomaan telkkaria sekä hengittelemään supistuksen läpi. Supistuksessa on selkeä alku, huippu ja loppu. Pohdiskelen, missä vaiheessa TENS pitäisi ottaa käyttöön. Päätän, että käyn ainakin saunassa ensin. Jännittää. Syntyykö meidän vauva tänään tai huomenna vai meneekö tämä vielä ohi? En puhu näkymättömälle miehelle vielä mitään, totean vain, että pikkaisen supistelee.

2000-2100

Teen kevyttä jumppaa ja venyttelyä. Supistaa noin viiden minuutin välein, mutta hengittämällä pärjää. Pallolla pomputtelu ja lantioliikkeet lievittävät kipua.

2100-2200

Saunassa supistaa kipeästi. Yhteensä viisi tai kuusi supistusta puolen tunnin aikana. Pistää puhalluttamaan.

”Sitten kun täältä mennään ylös niin saat laittaa TENSsin mun selkään. Meidän vauva taitaa syntyä tänään tai huomenna”. 

TENS laitetaan selkään ja otan 1G panadolia. Mies lataa supistuslaskurin puhelimeensa ja ottaa vastuun niiden kellottamisesta, koska itse en jaksa keskittyä moiseen puuhaan. Hänkin rauhoittuu, kun saa jonkin tärkeän tehtävän hoitaakseen. TENS auttaa supistuskipuun välittömästi. Tehot ykkösellä. Vauva liikkuu normaalisti. Liikuskelen ympäriinsä ja pomputtelen jumppapallolla. Supistusten välit ovat toiminnallista aikaa. Letittelen hiuksia kaikessa rauhassa ja otan muutaman kuvan talteen.

”Mitä sä siel jotai tukkaa laitat oikee, urvelo”. 

”No eipähän oo tiellä sitten ku oikeesti alkaa tapahtuu”. 


2225-0000

Supistusten väli on noin viisi minuuttia ja niiden kesto noin 40-60s. Vauva liikkuu aktiivisesti supistusten välissä. Arvioisin kivun vitosen asteikolla 2/5. TENSsin teho on edelleen ykkösellä ja se auttaa supistuksen huipun yli. Pakkaan sairaalalaukun loppuun. Nyt olen varma, että lähtö tulee tänään. Jännittää ja naurattaa. Näkymätön mies hermoilee ja kyselee, milloin sairaalaan pitää lähteä.

”Sitten ku mä en enää kykene”. 

Hän katselee minua epäuskoisena, kun totean, että nyt voitaisiin mennä vielä hetkeksi nukkumaan.

”Ei kyl niinku millää mahdu mun ymmärryksee et ku yht supistaa ni tämä meinaa mennä nukkumaan”. 

Laitamme Netflixistä Gossip girlin pyörimään. Mies saa lopulta unta, minä en. Makuuasento on total no no supistuksen tullessa. Istun jumppapallolla ja yritän nukkua sänkyä vasten nojaamalla.

0135 

Supistukset kovenee. Laitan TENSsin kakkoselle. Supistusten väli vaihtelee 10, 8 ja 4 minuutin välillä. Kipu 3/5. Vielä saan hyvin hengiteltyä supistuksen aikana. Liike ja erityisesti TENS lievittää supistuksen pahinta huippua ja loppuvaihetta. TENS tuntuu supistuksen loputtua hieronnalta selässä ja saa rentoutumaan. Vauva liikkuu hienosti supistusten välissä. Silittelen masua ja puhelen vauvalle. Gossip girl pyörii, mutta minä en pysty enää keskittymään siihen. Näkymätön mies nukkuu.

”Ei ole mitään hätää, kohta me nähdään”. 

Itkeä tirauttelen vähän väliä. Pian odotus on ohi. Välillä huoli vauvasta nostaa päätään: jaksaako hän varmasti?

0300

Unta 0h. Supistukset tulee 4 tai 9 minuutin välein. Voimakkuus 4/5. TENS edelleen kakkosella. Ei auta. Sattuu perkeleesti ja laittaa puhaltamaan. Vauvan liikkeet edelleen hyvät. Näkymätön mies kuorsaa tyytyväisenä. Siirryn pimeään olohuoneeseen ja laitan napit korville ja Spotifyn pauhaamaan. Kuuntelen musaa ja tanssahtelen pimeässä supistusten välissä. Jännitän ja odotan vauvaa. Supistamaton aika on fine ja syön valmissmoothiejuoman ja vähän nachoja. Ehkä iso virhe, koska supistuksen tullessa iskee lievästi paha olo. Edelleen liike auttaa parhaiten supistukseen ja pahimman huipun tullessa nojailen lipastoa vasten ja pyörittelen lantiota. TENS laulaa ja olen rakastunut siihen.

0425 

Supistusten väli on harventunut hieman. Yhdeksän tai kymmenen minuutin välein se iskee kuitenkin kovempana kuin koskaan. Tekee kipeää. Kuuntelen musiikkia ja yritän muistaa hengittää. Yks kaks kolme neljä sisään. Yks kaks kolme neljä viis kuus seittemän kaheksan ulos. Vauva liikkuu hyvin ja tuntuu siirtyvän alemmas. Supistusten kesto on yli minuutin, vaikka väli on pidempi. Tekisi mieli nukkua, mutta en voi mennä makuuasentoon. Kokeilen ottaa yhden supistuksen vastaan makuuasennossa. Ei kykene, tähän kuolee. Siis ei unta. Supistusten välit sujuvat ok, mutta supistus laittaa koville. Tens ja jumppapallo ovat parhaita ystäviäni. Yritän selvitä kakkosteholla ja säästellä isommat tehot sairaalaan. Mietin, milloin on oikea aika lähteä. Päätän odottaa välien lyhentymistä. Kipu on todellakin kohdillaan. Ilman TENSsiä olisin jo juossut Poriin. Tekee hieman pahaa. Yritän muistaa hengittää ja juoda koko ajan. Pimeässä on yllättävän kiva olla. Mietin, saakohan sairaalassa pyytää, että sammuttaisivat valot? Mietin, ovatko supistukset saaneet vielä mitään aikaan. Miten paljon kipu vielä kovenee?

0500 

Ei kykene. Herätän miehen ja lähdetään Poriin. Matkalla vallitsee jännittynyt hiljaisuus. Keskityn supistuksiin ja mies ajamiseen. Vauva liikkuu onneksi hyvin. Autossa pystyn istumaan yllättävän hyvin ja tuntuu, että supistusten väli on melko pitkä. Hetken epäilen, että ollaanko nyt menossa liian aikaisin. Huoli vauvan jaksamisesta ja halu tietää missä mennään saa kuitenkin mielen luottavaiseksi, että nyt on oikea aika siirtyä sairaalaan.

0530-0700

Porissa. Pystyn kävelemään parkkipaikalta ovelle hienosti. Soitamme ovikelloa, mutta hoitajat spedeilevät sen kanssa jotakin

”Vastasko joku tähän ovikelloo”. 
”En mää tiedä”. 
”Onks siel joku”. 
Hetki menee, että he saavat meihin yhteyden. 
”Ootko synnyttämään tulossa”?
”Juu toivottavasti”. 

Meidät ottaa vastaan tummatukkainen kätilö. Hän ei jostain syystä esittele itseään, joten hänen nimensä jää minulle ikuiseksi mysteeriksi. Mukava on kuitenkin. Pääsen käyrille ja otamme perustiedot ylös. Juttelemme toiveistani tulevaa koitosta kohtaan. Käyrillä on yhtä helvettiä supistuksen aikana. Vauvan vointi näyttää olevan erinomainen, onneksi. Minulle tehdään sisätutkimus ja käy ilmi, että kohdunkaula on kadonnut ja olen neljä senttiä auki. Synnytys on siis käynnissä ja pääsemme suoraan saliin. Vaihdan sairaalavaatteet päälle ja näkymätön mies roudaa tavaroita kiltisti puolestani. Hän ei juuri puhele, seurailee vierestä. Taitaa olla jännityksestä sekaisin. Kätilö kertoo vuoronsa päättyvän juuri ja suosittelee, että keskustelen toiveistani vielä uudelleen hänen tilalleen saapuvan kätilön kanssa. Supistukset laantuvat hetkeksi ja yritän hieman lepäillä. Kätilö kysyy kivunlievityksestä ennen hänen vuoronsa päättymistä ja totean, että jatkan pelkän TENssin voimalla.

0705

Supistaa harvasti, mutta sitäkin kovemmin. Laitan TENSsin kolmoselle ja jälleen helpottaa pahimman yli. Tutkimme miehen kanssa huonetta supistusten välissä ja juttelemme niitä näitä. Vielä hymyilyttää ja naurattaa, mutta samalla pelottaa, miten kovaksi kipu vielä kiipeää. Uusi kätilö saapuu esittelemään itsensä ja juttelemme toiveistani kivunlievityksen ja ponnistusasentojen suhteen. Toivomani jakkara on heti poissuljettu vaihtoehto, koska se on kuulemma hajonnut, eikä uutta ole vielä ehditty saamaan.

”Puuseppä on ollut niin kiireinen”. 

Fuck that shit. Sovimme, että ponnistusasento katsotaan kokeilun kautta tilanteen mukaan. Muistutan, että vaikka minun toiveeni on selvitä ilman lääkkeellistä puuttumista mahdollisimman pitkään, en ole täysin kielteinen niiden suhteen. Toivon, että kätilöni etenee tilanteen mukaan eri vaihtoehtoja tarjoten. Kerron, että tärkeintä minulle on saada vauva tavalla tai toisella maailmaan ja minun kokemukseni on kakkosena. Kätilö toteaa, että toiveeni ovat realistisia ja koska olen jo selvinnyt näin hienosti, niin kaikki menee varmasti hyvin. Hänen asenteensa valaa minuun uskoa ja saa minut luottavaiselle mielelle. Minä pystyn tähän. Minulle tarjotaan ruokailumahdollisuutta. Olen syönyt kotona viimeksi sen naurettavan smoothien ja nachoja. Aluksi tartun aamupalatarjoukseen, mutta kun saan ruuan nenäni etene, en pysty syömään murustakaan. Näkymätön mies hörppää kahvin puolestani. Hänellekään ei maistu. Supistukset kovenevat ja otan niitä vastaan jumppapallon päällä pomputellen, TENSsin laulaessa taustalla. Pystyn edelleen keskittymään melko hyvin hengittämiseen ja pysyn rauhallisena. Keep calm: the baby is coming. 



Merkinnät päiväkirjassani päättyvät tähän. Se ehkä kertoo siitä, että kipu kiipesi pykälän verran korkeammalle, enkä pystynyt enää keskittymään mihinkään muuhun kuin supistusten vastaanottamiseen. Myös ajan kuluminen on hämärtynyt tämän jälkeen, enkä muista tarkkaan kellonaikoja. Nyt jälkikäteen naurattaa muun muassa tuo valokuvailu, tukan letittely ja pimeässä tanssahtelu. Jos joku olisi silloin kertonut minulle, että vielä seuraavana päivänä klo 14 otetaan edelleen vain supistuksia vastaan, ei varmasti olisi naurattanut. Tässä vaiheessa olin tosiaan vasta neljä senttiä auki ja avautumisvaihe oli niin sanotusti vasta puolimatkassa.

Nyt on kuitenkin pidettävä paussi ja annettava Ruususelle sapuskaa. Siispä jäämme tällä erää tähän: to be continued.
comments powered by Disqus