ajatuksia

THROWBACK, osa 2: eräs kesäinen sunnuntai


HUOM! Teksti on kirjoitettu useita kuukausia sitten, uuden raskauden alkutaipaleilla. Se on osa THROWBACK-postaussarjaa, mikä ensimmäisen osan pääset lukemaan TÄSTÄ . Tällä hetkellä eletään seesteistä keskiraskautta ja sekä äidillä että vauvalla on tiedettävästi kaikki hyvin. 


Eräs kesäinen "uintiretki"


Olen kuluneen viikon aikana potenut kolme päivää kestäneen vatsataudin. Uinuva pelko herää jälleen. Mitä jos pienelle tapahtui jotakin? Toksoplasmoosi, listeria tai muuta, mitä? Käyn läpi sairastumista edeltänyttä aikaa ja mietin, mitä väärää olen laittanut suustani alas. Lähtöruutuun palaamisessa pahinta on, että pitäisi uskaltaa luottaa. Luottaa siihen, että uusi alku on turvassa kehoni uumenissa. Miten voisin luottaa? Yritin tehdä kaiken oikein ja silti Varpu kuoli. En pystynyt piilottamaan lastani kuolemalta silloin, miten pystyisin siihen nyt? Pahoinvoinnin alkuun asti pystyin välttelemään näitä keskusteluja itseni kanssa. Leikin leikkiä, missä ollaan leikisti raskaana. Nyt kun muutto, uudet työkuviot ja kaikki arjen muut asiat alkavat sujua ilman ylimääräistä ajatustyötä, on enää mahdotonta paeta uuden raskauden konkretisoitumista. Erityisen vaikeaa siitä tekee oireiden voimistuminen. Tästä alkaa tulla jälleen todellista.



Kaikki on edennyt lähestulkoon samalla tavalla kuin edellisellä kerralla. Vain minä olen muuttunut. Enää en lue päivittäin netistä, mitä minäkin päivänä tai hetkenä sikiön kehityksessä tapahtuu. Ei ole olemassa sitten kun vauva tulee -aikaa. Kaikki alkaa sanalla jos. Jos kohdussa on elämää. Jos niskapoimu-ultrassa on kaikki hyvin. Jos vauva elää rakenneultraan saakka. Jos jään äitiyslomalle. Jos keväällä tulee vauva. En merkitse täyttynyttä raskausviikkoa kalenteriini ennen kuin se on jo ylitetty. Jos vauva syntyy. Jos meistä tulee perhe. Huomaan suhtautuvani raskaudestaan intoileviin odottajiin kuin kylähulluihin. Miten ne uskaltavat noin aikaisin kertoa raskaudesta? Miksi ne nyt jo ostavat vaatteita? Nyt jo kertoivat Somessa. Menevät ultraan katsomaan vauvaa ja arvailemaan sukupuolta. On nimet ja kaikki. Eikö ne tajua, että kaikki voi olla kohta ohi? Pelkään, että en pysty enää ikinä palaamaan takaisin ruusunpunaiseen odotusajan kuplaan tai nauttimaan tästä uudesta alusta. Se ovi sulkeutui jossain edellisen rakenneultran ja Varpun syntymän äärellä. Mikään ei ole varmaa. Näistä asioista päättää joku ihan muu. 

Yritän ohjelmoida itseni tilaan, jossa ymmärtäisin Varpun raskauden omanlaisekseen tarinaksi. Nyt on uusi raskaus, uusi alku ja uusi tarina. Tällä ei ole Varpun kanssa mitään tekemistä, eikä minun tulisi pelätä etukäteen tai vertailla uutta raskautta edelliseen. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Pelko palaa luokseni ja tekee pesän sydämeni viereen. Välillä havahdun siihen, että päästän sen tahallaan puristamaan kätensä ympärilleni, aivan kuin se sillä tavoin katoaisi iäksi. 

Haluaisin uskoa, että tällä kertaa kaikki on hyvin. Voisinpa vain päättää. Päätän nyt, että tämä raskaus jatkuu ja kaikki menee hyvin. Keväällä meille syntyy terve ja elinvoimainen lapsi, juuri meille täydellinen. Mutta kun en voi päättää, yritinhän sitä jo kerran. Yritin rukoilla, anella, rakastaa ja olla vahva. Ja silti lapseni kuoli. Vatsakumpu on alkanut taas pyöristyä. Nopeammin kuin viimeksi. Keho muistaa, vaikka minä yritin jo unohtaa. Tunteet ovat pinnassa. Pahoinvointia. Sisälläni tosiaan kasvaa uusi alku. En tunne häntä vielä, mutta uskon saavani yhteyden häneen tulevina viikkoina. Ja sitten, annan taas kaiken rakkauteni ja sydämeni hänelle. Kävipä mitä tahansa, lupaan taas olla mukana tässä. Vaikka hajoaisin pieniksi palasiksi jälleen kerran. Hänen takiaan olen jälleen valmis, uuteen kierrokseen.




comments powered by Disqus