meilletuleevauva

THROWBACK, osa 6: np-ultra

HUOM! Teksti on kirjoitettu muutama kuukausi sitten, uuden raskauden alkutaipaleilla. Se on osa THROWBACK-postaussarjaa, minkä edellisen osan pääset lukemaan tästä OSAT 4&5 . Tällä hetkellä eletään seesteistä keskiraskautta ja sekä äidillä että vauvalla on tiedettävästi kaikki hyvin.


Minussa elää kaksi voimaa. Toinen puoli toivoo ja uskoo, että kaikki sujuu hyvin. Se haaveilee jo tulevaisuudesta ja suhtautuu ultraan aivan kuin se olisi vain yksi päivä muiden joukossa. Toinen pelkää kuollakseen. Se näkee jo, kuinka sama tarina toistaa itseään uudelleen. Samat muka lohduttavat sanat lausutaan ja seuraavassa hetkessä löydän itseni tuijottamasta pientä enkeliä toivoen, että tuijotukseni tuo elämän häneen takaisin. Pelkkä ajatus siitä tapahtumaketjusta musertaa pala palalta. Sama ei voi toistua uudelleen. Ei kenellekään anneta enempää kuin kukin jaksaa kantaa. Paljonko me jaksetaan kantaa? 

Aamu alkaa painostavissa fiiliksissä. Yritän tehdä kaikki arjen askareet kuin ennenkin, mutta olo on poissaoleva ja ahdistunut. Jännittää ja pelottaa. Kello tuntuu pysähtyneen. Vaihdan vaatteet sata kertaa ja putsaan kissankarvat sukista. Aivan kuin lääkäriä kiinnostaisi, onko potilaan sukissa karvaa vai ei. Silti se tuntuu tärkeältä yksityiskohdalta juuri nyt. Lähden ajamaan aivan liian aikaisin, mutta en pysty enää odottamaan kotona ajan kulumista. Ajomatkalla itku on herkässä. Valmistan itseäni huonoja uutisia varten. Jokainen biisi radiossa saa kyyneleet silmiin. Lähetän pienelle rakkaudentäyteisiä ajatuksia. Parkkipaikalla sisko tulee käymään tauollaan. Ilmapiiri on jännittynyt. Kävellään yhdessä osastolle, missä saattajani vaihtuu äitiin. Kätevää, kun perheenjäsenet ovat samassa sairaalassa töissä. Odotusaulassa totean äidille, että tiedän nyt täysin, miltä mummusta tuntui aikanaan odottaa syöpätutkimuksen tuloksia. Se tuntuu varmasti juuri näin ahdistavalta. Tämän takia äidit ovat olemassa. Hän saa olemuksellaan ja huolettomilla jutuillaan minut rauhoittumaan ja luottavaiselle mielelle. Kunpa osaisin olla edes puoliksi yhtä hyvä äiti omalle lapselleni. Hän on vahva, vaikka minä pelkään. 

Hoitaja kutsuu meidät huoneeseen, missä hänen lisäkseen meidät vastaanottaa lääkäri. Esittelyjen jälkeen puhumme lyhyesti Varpusta. Lääkäri tutustuu Varpun papereihin ja ottaa niistä kopiot. Hän on hyvin täräkkä tapaus ja pelkään häntä melkein enemmän kuin edessä olevaa tutkimusta. "Mua pelottaa ihan vitusti", huomaan päästäväni suusta. Syke on varmasti 300. Lääkäri tarttuu tähän ripeästi. 

”Jaaha, aloitetaas sitten niin ei tartte jännittää”. 

"Mä en tiedä uskallanks mä kattoa", sanon. "Se on ihan sun oma päätös", lääkäri toteaa ja aloittaa ultrauksen mahan päältä. Syke hipoo miljoonaa. Äiti istuu vieressäni ja katsomme molemmat ruudulle ilmestyvää kuvaa mykkänä. "Ja täältä löytyy elävä sikiö", toteaa lääkäri rauhalliseen ja kannustavaan sävyyn. Pieni on hieman huonossa asennossa, eikä lääkäri tahdo saada ensin mittoja otettua. Hän toteaa kuitenkin, että niskan alue näyttää jo silmämääräisesti katsottuna oikein hyvältä. Päästän ilmaa keuhkoista ja hän naurahtaa, että kyllä tässä nyt uskaltaa hengittää. Ensimmäinen mittaustulos: 1.3mm. Nyt ollaan hyvissä lukemissa. Pulssi laskee heti normaalin tasolle, puristava tunne helpottaa. Pieni heiluttaa käsiään ja laittaa sormen suuhun. "Ei minulla mitään hätää ole", hän kuiskaa. Lääkäri mittaa niskan vielä kahdesti ja lopulliseksi tulokseksi kirjataan 0.9mm. "Niskan seutu täysin normaali", hän toteaa. Kallo normaali. Vatsanpeitteet ehjät. Mahalaukku normaali. Virtsarakko normaali. Koko vastaa viikkoja. Sydämessä nähdään neljä lokeroa. Asiat ovat niin hyvin kuin ne tässä vaiheessa voivat olla. Sinä olet täydellinen. 



Tutkimuksen jälkeen puhumme hetken henkisestä jaksamisestani. Kerron, että nyt on hieman helpompi hengittää, mutta tulevaisuus pelottaa edelleen. Kerron, että olen lievittänyt pelkoa dopplerin avulla, mutta tästä lääkäri ei pidä alkuunkaan. Hän käskee antamaan dopplerin pois tai vähintään piilottamaan sen kaapin nurkkaan. Hän määrää minulle yhden ylimääräisen ultran ennen rakenneultraa, missä tarkistetaan sikiön kasvu ja lapsiveden määrä. Sitten rakenneultra ja jos edelleen kaikki on hyvin, normaali seuranta neuvolassa. Tämän jälkeen oloni on helpottunut. Ainakin vielä kaikki on hyvin. Minun ja vauvan hyvinvointiin suhtaudutaan huolella ja vakavuudella, kiitos enkelisiskon. Kasva voimakkaaksi rakkaani. Minä odotan sinua jo niin kovasti.
comments powered by Disqus