ajatuksia

THROWBACK osa 7: He tarkoittavat hyvää

HUOM! Teksti on kirjoitettu muutama kuukausi sitten, np-ultran jälkeisissä pelkotunnelmissa. Se on osa THROWBACK-postaussarjaa, minkä edellisen osan pääset lukemaan tästä OSA 6 . Tällä hetkellä eletään seesteistä keskiraskautta ja sekä äidillä että vauvalla on tiedettävästi kaikki hyvin.


Huomaan hermostuvani yhä enemmän ja enemmän siitä, kun joku toteaa minulle rohkaisevasti jotakin seuraavista: 

”Tällä kertaa kaikki menee hyvin”. 

”Kyllä vauvalla on kaikki hyvin”. 

”Ei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan”. 

Tiedän, että ihmiset tarkoittavat näin sanoessaan hyvää. Siitä huolimatta, sanat satuttavat. En kuitenkaan voi olla vihainen. Kuinka he voisivat ymmärtää, että ne sanat joiden pitäisi valaa uskoa ja rohkaista, ovat laiha lohtu lapsen jo kertaalleen menettäneelle. Kukaan ei voi taata, että tällä kertaa kaikki menee hyvin. Kukaan ei voi luvata meille sitä. Kuinka moni jo Varpun odotuksen aikaan hoki meille: kaikki on varmasti hyvin. Tämä on vain väärä hälytys. Hoin samaa mantraa päivästä toiseen itselleni ja läheisilleni. Kunnes ei enää tarvinnut. Ei mennyt hyvin. Ei ollut väärä hälytys. Varpu menehtyi. Silloin lakkasin hokemasta itselleni, että "kaikki menee varmasti hyvin". Silloin ymmärsin, että ainoastaan kuoleminen on varmaa. Kukaan ei voi luvata parempaa huomista. Ai miksi ei? Koska se ei ole sinun tai minun käsissä, kuka saa elää ja kenen tulee kuolla. Kuka on terve ja kuka sairastuu. 

Jos lohduttaisin itseäni uskomalla, että tällä kertaa kaikki onnistuu tai kyllä tällä kertaa kaikki menee hyvin, valehtelisin itselleni. Tuntuisi helpottavalta ripustautua siihen ajatukseen. Vaan kysypä itseltäsi: MISTÄ voit tietää, että kaikki menee hyvin ja kaikilla on kivaa? KUKA sen takaa, lupaa ja alleviivaa? Vastaan sulle: et voi tietää. Kukaan ei voi taata, luvata ja alleviivata yhtään mitään. Ja mitä tapahtuu sitten, jos se matto vedetään siitä kaikesta uskomisesta ja toivomisesta huolimatta jalkojen alta? Sä kaadut. Sä kaadut, etkä nouse sieltä enää ilman ymmärrystä siitä, että tämä tapahtui taas. Se tapahtui taas, vaikka kaikki lupas, että niin ei enää tapahdu. Jep. Koska jutun juju on just siinä, että siitä et päätä sinä, minä, eikä naapurin setä. Ja mitä tästä helposti seuraa? Katkeruus, viha ja pettymys itseä ja niitä kaikkia kohtaan, jotka lupas, että kyllä kaikki menee hyvin. Tästä syystä en uskottele itselleni, että tässä on nyt kaikki jotenkin kristallin kirkasta ja autuaan turvallista. Että koska jotain niin kauheaa on tapahtunut meille jo kerran, niin meille ei voi tapahtua samaa uudelleen. TOIVON ja rukoilen, että niin ei tapahtuisi enää koskaan. Mutta en kiellä itseltäni sitä tosiasiaa, ettei mikään tai kukaan voi luvata meille sitä, ettei sama toistuisi uudelleen. Ja uskon, että juuri sen ymmärtäminen tekee musta vahvan. Sillä vaikka taas joutuisin pettymään ja keräilemään itseni kasaan, mun ei tarvitsisi katkeroitua siitä itselleni, läheisilleni tai elämälle. Vaan nousisin ylös ja yrittäisin uudelleen, uudelleen ja uudelleen. On totta, että pessimisti ei pety koskaan, mutta yllättyy sitäkin iloisemmin. 
comments powered by Disqus