perhe

Vauvan tahtiin

Mitä isommaksi Ruusunen on kasvanut, sitä selkeämmäksi minulle on kirkastunut, että tästä lähtien aika tulee olemaan aina kortilla. Ajankäytön hallinta ja priorisointi korostuvat jatkuvasti, mikäli haluan saada arjen rullaamaan mahdollisimman näppärästi. Prinsessa tarpeineen asettuu tässä talossa aina ykköspaikalle ja koko muu arki toimintoineen rakennetaan hänen ruoka- sekä päiväunirytmiensä ympärille. Hän nukkuu enää vain kahdet päiväunet, joiden kesto vaihtelee 30min ja 1,5h väliltä. Poissa ovat ne ajat, jolloin kolmekin tuntia vierähti yhtäjaksoisesti helposti höyhensaarilla ja minulla oli aikaa (sekä energiaa) tehdä kotitöitä ja naputella blogia kaikessa rauhassa.

Ennen päiväuni- sekä ruokailuaikojen suhteen liukumavaraa ei pahemmin ollut. Nyt, kun Ruusunen on jo hieman vanhempi, rutiineiden ympärillä on joustovaraa puolesta tunnista tuntiin ilman, että se on jostain pois. Olen kuitenkin huomannut, että asiat sujuvat paremmin, kun tietyistä aikatauluista pidetään kiinni. Siis vauvan tahtiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että emme voisi koskaan poistua kotoa tai tehdä muutoksia tuttuihin toimintatapoihin. Päiväunet nukutaan silloin, kun niiden aika on, mutta ne voidaan nukkua yhtä hyvin rattaissa, kantorepussa tai autossa kuin sängyssäkin. Kylässä, matkan päällä, kaupassa tai kotona. Kunhan se tapahtuu osapuilleen oikeaan aikaan. Ruoka syödään silloin, kun ruoka-aika on, mutta ruoka ja ruokailupaikka valikoituu senhetkisen sijainnin mukaan. Iltatoimet ja yöunille käyminen tapahtuu samaa aikataulua ja rutiinia noudattaen, riippumatta siitä, ollaanko kotona vai yökylässä. 

Vauvoja on varmasti erilaisia, mutta minun vauvani rakastaa rutiineja ja sitä, että tietyt asiat pysyvät muuttumattomina. Hän suhtautuu uusiin asioissa pienellä varauksella, kokemaansa hartaasti prosessoiden. Isänsä tyttö. Sellaisina kertoina, kun olen poikennut rutiineista rankemmalla kädellä, se on kostautunut viimeistään illalla. Useimmiten jo aikaisemmin. Voimakas arjesta poikkeava toiminta heijastuu huonona syömisenä, repaleisina päiväunina sekä känkkäämisenä. Iltaa kohden on väsy, nälkä ja toiminnan täyteinen päivä hämmentää. Ja usein mitä jännempi päivä takana, sitä repaleisempi yö edessä. Tästä syystä pyrin aikatauluttamaan kyläilyt ja muut aktiviteetit aina niin, että ne istuvat pääpiirteissään perusarjen rytmiin. Ja jos huomaan, että edessä on suurella todennäköisyydellä itsemurhatehtävä mukavan kokemuksen sijaan: jätän suosiolla väliin. 

En mielelläni haali ohjelmaa viikon jokaiselle päivälle, vaan joukkoon on mahdutettava myös päiviä, jolloin ei tapahdu mitään erityistä. Tämä on kai hieman sellainen epäsuosittu mielipide, mutta en ymmärrä vauvavuoden täysinäisiä aktiivikalentereita ja sitä, että vauvaa juoksutetaan aktiviteetista ja tapaamisesta toiseen. Tuntuu siltä, että tällä hetkellä elämän pitäisi olla jonkinlaista elämysten perässä juoksemista. Not my cup of tea, eikä varsinkaan Ruususen. Mielestäni aktiivisen sekä sosiaalisen elämäntavan lisäksi yhtä tärkeää on kuitenkin opettaa hänelle, että on ihan ok joskus olla vaan kotona, oman porukan kesken. Että jokaisena päivänä ei tarvitse tapahtua jotakin spessua, että voisi tuntea elävänsä. Sillä useimmiten, tai ainakin omalla kohdallani, onni löytyy juurikin sieltä täysin tavallisesta arjesta. Ja sitten, kun siitä arjesta poikkeaa ja tehdään jotakin erilaista, se tuntuu sitäkin erityisemmältä. Ei kakkukaan maistu hetken päästä enää miltään, jos sitä syö joka päivä. Uskon, että tämä ajatusmaailma kumpuaa suurilta osin lapsuudestani, joka on aikanaan myös rakentunut hyvin arkisten ja tavallisten asioiden ympärille. Ja keskiössä ovat olleet toistuvat rutiinit. Enkä ole koskaan kokenut, että olisin siksi jäänyt jostakin paitsi tai että lapsuuteni olisi ollut kovin tylsää, päinvastoin. Valtaosa lapsena opituista rutiineista on kantanut hedelmää myöhemmin työelämän, opiskelun sekä sosiaalisen elämän tasapainottamisessa toimivaksi kokonaisuudeksi niin, että kaikki tekeminen pysyy mielekkäänä. Siksi haluan opettaa saman omalle lapselleni. 

Etenkin alkuun osalla lähipiiristäni oli vaikeuksia hahmottaa, että enää minusta ei saa lenkkikaveria mihin tahansa kellonaikaan, eikä iltakahveja keitellä enää klo 19 jälkeen. Ovemme on kyllä muuten koko päivän avoinna vieraille, mutta iltatoimien koittaessa haluan, että pirtti on tyhjä vieraista. Juttelin tästä joitakin kuukausia sitten ystäväni Jokisen kanssa ja hän totesi silloin, että "sitä helpompaa elämä on, mitä aikaisemmassa vaiheessa alistuu siihen, että kaikki tekeminen rakentuu lapsen nukkumisen ja syömisen ympärille". Nyt viidennen ruokailukerran astuttua mukaan kuvioihin ja kolmansien päiväunien poisjäännin myötä, allekirjoitan tuon lauseen täysin. Toki tilanne elää Ruususen kasvun mukana, mutta tällä hetkellä koko perhe jaksaa paremmin, kun eletään vauvan tahtiin. Ja vaikka isältä peritty rakkaus arjen pysyvyyttä sekä muuttumattomuutta kohtaan on hyvä ominaisuus, pyrin herättelemään Ruususessa mahdollisesti uinuvaa, kaltaistani spontaania, seikkailijaa. Sillä vaikka itsekin olen tietyllä tapaa rutiinieni orja, saatan fiiliksen iskiessä poiketa niistä välillä rajustikin. Minulle pääasia on, että oikeat asiat tapahtuvat oikeaan aikaan, oikeassa mielentilassa. Ja tämän ajatuksen yritän ujuttaa myös osaksi Ruususen ajatusmaailmaa.  

comments powered by Disqus