arki

Uusia nukkumisjärjestelyjä

Ajatus alkoi itää viime viikolla, näkymättömän miehen työkierron ensimmäisenä aamuna. Mies oli jälleen siirtynyt suosiolla kesken yön sohvalle nukkumaan, koska hulinamuija hulinoineen oli löytänyt jälleen meidän väliimme ja autuaan onnellisena potki isimiestä taukoamatta kylkiluiden väliin.

"Mitä sä ajattelisit siitä, jos Ruusunen muuttaisi omaan huoneeseen", kysyin mieheltä. 

"Ei mul o välii, jos vaa kaikki sillai nukkuu paremmin. Mut mihis kissat sit tulee"? 

"No mein huoneeseen varmaa, se on RIP sohva jos ne saa yöt viilettää vapaana ja RIP lapsi jos Piisamirotta nukkuu hänen kanssaa samas huonees". 

Mies jupisi jotain kissojen laittamisesta mullan alle, mutta myöntyi suunnitelmaani kuitenkin. Hän paineli aamulla töihin, meidän vedellessä vielä sikeitä. Prinsessan herättyä päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Projekti oli jokseenkin haasteellinen, sillä valtiattarellani sattui olemaan sellaisella tuulella, että hän ei viihtynyt yksikseen. SEKUNTIAKAAN. Mieluiten hän halusi olla äidin sylissä, mutta huom huom EI KANTOREPUSSA. EI KANTOLIINASSA. Vaan äippä kun jotain saa päähänsä, niin se toteutukoon. 

Olisipa joku ollut kärpäsenä katossa taltioimassa tätä Ruusunen omaan huoneeseen -operaatiota. Kamoja oli vähän väliä pitkin eteistä, matkalla suuntaan tai toiseen. Hommat seisoivat aina, kun prinsessa päätti haluta äidin jakamattoman huomion tai piti ottaa huikkaa boobsista. Kissat sinkoilivat ympäriinsä jaloissa ja tavaroiden päällä, koska heidän mielestään tämä oli kai hauska leikki. Vähänpä he tiesivät, että joutuisivat luopumaan tutuksi tulleesta vierashuoneesta ainiaaksi. 

"Mitä sinä teet, MINÄ AUTAN", totesi Pipa ja tunkesi jatkuvasti jalkoihini pyörimään. 

"NYT JUMALAUTA KISSAT en tarvii kyllä nyt teidän apua tässä millää lailla", kuului suustani luvattoman monta kertaa. 

Hulinamuijalla oli hauskaa. Vähän väliä laskin hänet sitteriin vain ottaakseni hänet jo muutaman sekunnin päästä takaisin syliin. 

"Odota ihan hetki, äiti siirtää tämän lipaston". 

"Odota ihan hetki, sää pääset kyllä". 

"Nyt täytyy ihan hetki odottaa rakas, kun äiti siirtää tämän sun sängyn ovesta". 

Hän katseli silmät suurina, kun yritin saada hänen sänkyään mahtumaan makuuhuoneemme oviaukosta. Ei mahtunut. Kokeilin toisella tapaa. Ei mahtunut. Sänky täytyisi purkaa osiin, että saisin sen siirrettyä toiseen huoneeseen. Voijumalautaperkeleenhelvetinsaatanaperse, manasin itsekseni, prinsessan naureskellessa sitteristä touhuilleni. Että pitkin ruveta yksin säätämään.

"Tiedätkö rakas, että kun äitis jotain päättää niin sen äitis myös tekee. Uskoksää, että tää sänky siirtyy tonne toiseen huoneeseen, vaikka palasina". 

Kyllä hän uskoi. Onneksi sänky oli helppo purkaa, joskin kasaaminen tuotti pientä päänvaivaa, kun Ruususen mielestä olisi pitänyt tissitellä samaan aikaan. Vaan tissittelytaukojen lomassa, ruuvi kerrallaan, sänkykin tuli kasatuksi. Sitten hoitopöydän siirtäminen HOPLAAAAA. Vanha Singerpöytä ja vanha nojatuoli sekä kissojen kamat meidän huoneeseemme HOPLAA. Katselin prinsessa sylissäni aikaansaannostani ja totesin: en tykkää. Ihan paska fengshuij. 

"Ei tää toimi kuule rakas, pitää vaihtaa nää eripäi. Saat mennä tohon omaa sänkyyn kattelee ku äiti laittaa". 

Prinsessan mielestä tämä oli ehdottomasti hauskin osuus, kun pienessä huoneessa pyörittelin huonekaluja senttipelillä eri asentoihin. Ei ole hyvä. Ei tämäkään. Pitiköperkelekasatajosesänkykunnytsitäeisaaenäätäältäulos. Viimein olin saanut kaiken paikoilleen. Aurinko paistoi sälekaihtimista huolimatta pieneen huoneeseen ja hikivesi virtasi pitkin selkääni. Prinsessa katseli hetken huonetta mietteliäänä. 

"Niin, tää on sun oma huone ja tästä lähtien sä nukut täällä ihanasti koko yön, eiksnii", totesin hänelle. 

Voitte vain kuvitella, mitä mieltä Piisamirotta oli päästessään viimein jyvälle siitä, että HÄNEN huoneensa oli vallattu. Hän katseli tyytymättömänä makuuhuoneeseemme siirrettyjä tavaroitaan ja marssi mielenosoituksellisesti entiseen huoneeseen, vierassängyn alle. Kas kummaa, myös pikkuveli oli myös löytänyt salaa tiensä sinne. 

"JALO JA PIPA, nyt pois. Ei ole enää teidän huone. Te nukutte nyt tuolla toisessa huoneessa". 

"Viekää. Viekää vaan niin kaikki saatane", Piisamirotta jupisi, mennessään matkoihinsa. 

Näkymätön mies saapui kotiin ja katseli kulmat kurtussa aikaansaannostani ja totesi ykskantaan 

"Pakkoko sun oli tääl yksikses alkaa niitä repii. Ei sun vatsalihakset nii kunnos viel oo et sä tommosia voisit tehdä. Kyl on touhuu". 

Tuli ilta ja Ruususen nukkumaanmenoaika. Totuttuun tapaan teimme tismalleen samat iltarutiinit. Vain huone oli eri. Pienellä protestilla hänet saatiin kuin saatiinkin nukahtamaan omaan sänkyyn. Omaan huoneeseen. Virittelin itkuhälyttimen päälle ja kävin moneen kertaan tarkistamassa, että se varmasti toimii. Täydellistä. 

Muutama tunti Ruususen nukahtamisesta kävimme nukkumaan. Makasin omalla puolellani sänkyä ja kuuntelin hiljaisuutta. Aavemaisen hiljaista. Myös itkuhälytin oli hiljaa. Aivan kuin vauvaani ei olisi olemassakaan. Hiukan alkoi kurkkua kutittaa. Aivan kuin olisi roska silmässä. Mun vauva. Ihan yksin siellä, omassa huoneessa. Ei ei ei ei ei ei. 

"Mää en kyl varmaa saa nukuttua täällä". 

"Siis mitä, miten niin et saa". 

"Noku.... noku.... ku hän on tuolnoi nii kaukana". 

"Lakkaa ny selittämäst. Hän on alle 10m päässä susta ja tossa on itkuhälytin, mikä kyl kertoo jos hänel siel jotai tulee. Ei hänel oo siel mitää hätää. Pistä pää tyynyy ny". 

Hetken aikaa yritin saada unta, mutta ei vaan kykene. 9kk nukuin hän masussani. 5 yötä sairaalassa kylki kylkeä vasten. Miltei 2kk perhepedissä. Vasta kuukauden niin, että hän on omassa sängyssä. Tuo 10m tuntui vähintäänkin kilometriltä, kun en voinut kuulla oman pieneni unista tuhinaa. 

"Ei täst tu mitää. Jos, jos mää kuitenki menisin nukkumaan sinne vierassänkyy. Vain täksi yöksi"

"Juu NIIN VARMAAN". 

Yksi yö on nyt muuttunut jo aika moneksi yöksi. Kuin varkain, hipsin iltaisin Ruususen huoneeseen. 

"Paljo järkee oli siirtää hänet omaa huoneesee, jos hän ei ees nuku siel YKSIN", mies murahteli minulle mennessään  makuuhuoneeseemme. 

Taisi olla sittenkin tämä huoneiden muutos isompi juttu äidille kuin lapselle. Merkitään pöytäkirjaan: operaatio äiti omaan sänkyyn aloitettaneen lähiaikoina. Mutta ei ihan vielä. Vielä en ole siihen valmis. Terveisin nössykkämutsi. Muttakun jos vielä täksi yöksi. Ja ehkä ensi yöksi. Ja mitä sen on väliä edes, missä äiti nukkuu? Nyt ainakin isimies saa nukkua yönsä rauhassa, eikä tarvitse kiukutellen siirtyä sohvalle. NI. 

Tiivistelmä: Ruusunen muutti omaan huoneeseen. Muutto meni hyvin, joskin äiti muutti perässä. Hupsista saatana. 

comments powered by Disqus