perhe

Vauvakino, uhka vai mahdollisuus?

Uhka. Ehdottomasti uhka, ajattelin, kun ensimmäisen kerran kuulin tällaisesta vaihtoehdosta. Finnkinossahan vauvakinoja on ollut jo pidemmän aikaa ja Ruususen ollessa pieni, aprikoin kerran lähteäkö vai ei. Menemättä se jäi. Elokuvat ja erityisesti elokuvateatterit ovat minulle niin tärkeitä rauhoittumisen ja voimaantumisen paikkoja, että en mitenkään osannut kuvitella vieväni itkevääkakkaavaapuklaavaaspedeilevää vauvaa tuohon itselleni pyhään paikkaan.  "Ei siitä kuitenkaan mitään tule", ajattelin ja maalasin mielessäni kauhuvia siitä, mikä kaikki voisi mennä vikaan. Kuitenkin nyt, kun vauvakino järjestettiin kotoHarjavallassa, vanhassa kunnon Kino Huovissa, ajattelin: ei se ota, jos ei anna. On myönnettävä, että lähtöpäätökseeni vaikutti olennaisesti näytöksessä pyörivä uutuus, kotimainen Yösyöttö. Ei ole montaakaan kotimaista elokuvaa, mitä minä en olisi nähnyt. Nyt, kun Yösyöttöä ei Finnkinon teattereissa tulla näkemään, tätä ei voinut jättää välistä. Onnekseni mummi ilmoitti tulevansa mielellään mukaan, hänellä kun sattui olemaan vapaapäivä. Siltikin minua kieltämättä arvelutti, mitä elokuvan katsomisesta tulisi ikiliikkuvan Ruususen kanssa. Vauvakino alkoi kuitenkin klo 10, siis sopivasti ensimmäiseen päiväuniaikaan. "Ehkäpä hän nukkuu kiltisti koko elokuvan ajan". 

Onneksi aamulla tuli puhetta tästä vanhasta elokuvateatterista Harjismammojen ryhmässä. Edellisestä asiointikerrasta on nimittäin vierähtänyt vuosia ja muistikuvieni mukaan tila oli melkoisen viileä. Nykyisin puhaltaa kuitenkin lämpöiset tuulet ja onneksi tästä vinkattiin minulle ennen näytöstä. Muuten olisin pukenut Ruususelle aivan liikaa päälle. Hoitolaukkuun pakattiin lempparilelut sekä smoothieta ja maissinaksuja. Siltä varalta, että päiväunista ei tulisikaan mitään. 

Elokuvasaliin astellessa ajattelin, että voin heittää hyvästit päiväunisuunnitelmalle. Ruusunen oli uudesta paikasta niin ihmeissään, että silmät olivat pudota päästä. Niin paljon lamppuja ja merkillisiä penkkirivistöjä. Ja sitten, kun valot pimenivät ja "iso telkkari" rävähti päälle, hän meni aivan sanattomaksi. Tällä kertaa oli onni, että aamu oli alkanut jo klo 7, sillä pian väsymys kuitenkin voitti uteliaisuuden. Tissittelyn kautta neiti nukahti ilman minkäänlaista mielenosoitusta rattaisiinsa, elokuvan taustahöpinää kuunnellen. Tunnin hän malttoi nukkua, eikä häiriintynyt, vaikka Venlakamu kävi välillä nappamassa sukan pois jalasta. Ja herättyään hän oli kuin ihmisen mieli! Loppuajan hän leikki kiltisti leluilla tai katseli ihmeissään äidin tai mummin sylistä hämärässä näkyviä kasvoja ja "isoa telkkaria". Kävipä tarkistamassa viereisessä penkissä istuvat tutut mamitkin, eikä vierastanut yhtään. "Juu u. Tuttuja naamoja. Kyllä mä teidät tiiän, vanhastansa", hän varmaan ajatteli. 

Yllätyin toden teolla, miten hyvin kaikki sujui. Ja miten hyvin pystyin itse keskittymään elokuvaan. Jopa paremmin kuin kotona! Jälleen kerran Ruusunen todisti äidille, että möröt ovat korvien välissä. Jälleen totesin itselleni: onneksi tuli lähdettyä. Pitäisi aina muistaa, että ei voi ennalta tietää, mitä tulee tapahtumaan. Mikähän siinä lähtemisessä onkin niin vaikeaa? Ainahan sitä voisi lähteä kesken pois, jos touhusta ei kertakaikkiaan tulisi mitään. Väsymyksen painaessa ja pinnan ollessa kireä sitä vain jotenkin pyrkii välttelemään kaikkea sellaista toimintaa, missä piilee mahdollisuus hankaluuksiin. Taktiikka se on tämäkin, mutta silloin kyllä jää helposti hauskoja ja hyviä juttuja kokematta. Hyvän viihteen ja kokemuksen lisäksi vauvakino toimikin hyvänä herättäjänä allekirjoittaneelle: saa ja pitää uskaltaa. Aina voi lähteä takaisin kotiin, jos homma ei tunnu mielekkäältä. 

(Kuva täältä: http://ess.menoinfo.fi/sites/default/files/original_757228_original_24d4a728456d5c939e7bb57b036856a3091c6a2561440e2bf6e80544f5365e42.jpg)

Mikäli lukijoideni joukosta löytyy kaltaisiani kotimaisen viihteen ystäviä: voin suositella Yösyöttöä lämpimästi. Elokuvaa esittävää teatteria saattaa olla vaikeaa löytää, mutta vaivan arvoista se on aivan varmasti. Yösyöttö tarjoaa loistavaa samastumis- ja tarttumapintaa vauva-arkeen, virkistävästi miehen näkökulmasta. Oli piristävää nähdä päärooleissa välillä sellaisia näyttelijöitä, joita ei ole pitkiin hetkeen valkokankaalla tai television puolella nähty. Muutama "perusnaama" oli mukana jälleen, mutta onneksi vain pienissä sivurooleissa. Elokuvan juoni on kotimaiseen tyyliin melko ennalta-arvattava ja muutamia kliseitäkin mahtuu mukaan, mutta kaiken kaikkiaan elokuva on oikein viihdyttävä ja hauska. Viidestä tähdestä antaisin kolme ja puoli. Oikein kelvollista kamaa väsyneille Mombieille sekä jo omat vauvauotensa lusineille isovanhemmille. 

Vauvakino järjestettiin Harjavallan Kino Huovissa ensimmäistä kertaa. Paikalle oli saapunut mielestäni oikein mukavasti porukkaa ja uskon, että kokemus oli kaikille todella mieleinen. Todella hienosti vauvat jaksoivat läpi näytöksen, eikä kenenkään tarvinnut jännittää pienen itkun tai känkkäränkän iskiessä, että mitähän muut ajattelevat. Toivoa sopii, että näytöksiä järjestettäisiin jatkossakin! Allekirjoittanut aikoo ainakin tämän kokemuksen jälkeen ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa uskaltaa. Ja pakko myöntää, olihan se melkoisen erityistä, kun sain viedä Ruususen elokuvateatteriin, missä omat vanhempani ovat käyneet ensitreffeillään. Elokuvateatteriin, missä näin ensimmäisen pitkän elokuvani (LEIJONAKUNINGAS) ja missä kävin muun muassa katsomassa Pahat pojat KOLME KERTAA, koska se oli vain silloin niin kova leffa. Elokuvateatteriin, joka pitkäikäisyydestään huolimatta on edelleen priimakunnossa ja esittää uutuusleffatkin reaaliajassa.

Siellä me istuimme: Äidit ja tyttäret. Ja minä tunsin, miten valojen himmentyessä nostalgia laskeutui hiljaa päällemme. Tai ehkä se oli ihan tavallista pölyä, mutta siinä hetkessä, minun oli oikein mukava olla. 

comments powered by Disqus