ajatuksia

VIIMEINEN KOLMANNES: summa summarum



Minusta on koko raskauden ajan tuntunut siltä, että aika juoksee holtittomasti eteenpäin. Jos kaksi ensimmäistä kolmannesta sujahtivat ohitseni kuin huomaamatta, niin tämän viimeisen kolmanneksen kohdalla joku unohti pikakelauksen päälle. Kenties suurin osasyy tähän on ollut raskaana olemisen helppous, sillä lähestulkoon alusta tähän hetkeen saakka olen voinut elää lähes normaalia elämää. Se, jos joku on ollut petollista. Usein puhutaan seesteisestä ja onnellisesta keskiraskaudesta, mutta itselläni tuo aika alkoi vasta myöhemmin. Viimeinen kolmannes on ollut minun kohdallani valehtelematta koko raskauden parasta aikaa. Aloimme puhua vauvasta yhä enemmän. Jos-lauseet alkoivat muuttua sitten kun -lauseiksi. Kotiin alkoi ilmestyä tavaroita, joiden käyttötarkoitus on osittain edelleen täyttä hepreaa. Huomasin löytäneeni itsestäni sellaista rauhaa ja tyyneyttä, mitä en ennen tiennyt olevan olemassakaan. Kilarimuija ei ole kadonnut minnekään, mutta hän on päässyt valloilleen yhä harvemmin ja harvemmin. Rakkaus pientä kohtaan on kasvanut päivä päivältä voimakkaammaksi. Hänestä on tullut hyvin todellinen. Aivan kuin tuntisin hänet jo, vaikka emme ole vielä tavanneet. 

Ylimääräinen lääkärikäyntimme (Maailman paras vapaapäivä) sijoittui viimeisen kolmanneksen alkuvaiheille. Tuolloin saimme jälleen varmuuden sille, minkä jo tiesimmekin: kaikki on tällä kertaa mennyt tosi hyvin. Pääsimme myös näkemään pienokaisen huikean tarkalla 4D ultralla. Tuon käynnin jälkeen Pelko tuntui käyneen pienemmäksi. Hän ei luovuttanut, mutta lievensi otettaan. Muutin myös itse asennettani ja aloin taistella häntä vastaan hanakammin sen sijaan, että antautuisin kauhukuville ja ahdistukselle. Halusin nauttia näistä viimeisistä kuukausista. Kasvavasta masusta ja päivittäin voimistuvista potkuista. Kuten Hirviöhetki-tekstissä kirjoitinkin, pahimmillaan Pelko on ollut öisin ja vauvan pitäessä hiljaisempaa menoa yksiössään. Myös liikkeiden muuttuminen vauvan laskeuduttua alemmas aiheutti aluksi Pelkoa. Niistäkin hetkistä on kuitenkin selvitty voittajina. Liikelaskentaa en ole joutunut tekemään, sillä pieni on ollut todella aktiivinen ja säännöllinen edelleen, vaikka tila alkaakin käydä ahtaaksi. Mitä rohkeammin tuijotan Pelkoa silmästä silmään, sitä lyhyemmän aikaa hän onnistuu pitämään minua otteessaan.

Viimeinen kolmannes on jatkunut niin sanottujen raskausoireiden ja vaivojen suhteen hyvin samanlaisena kuin aikaisemmatkin kolmannekset. Ruoka on maistunut hyvin ja paino noussut tasaisesti. Arvot ovat petturihemoglobiinia lukuun ottamatta pysyneet hyvänä, eikä turvotuksia tai kolotuksia ole pahemmin esiintynyt. Uskon lisäraudan auttaneen, sillä en ole enää kokenut väsymystä päivisin ja olo on tuntunut normaalilta raudan aloittamisen jälkeen. Liikunnan suhteen olen ollut itselleni armollinen. Olen keskittynyt enemmän kehoa huoltavaan venyttelyyn ja kevyisiin lenkkeihin hikijumppaamisen sijasta. Toisinaan olen kärsinyt pienestä närästyksestä ja yöt ovat olleet pitkään katkonaisia. Ajattelen kuitenkin, että nämä asiat nyt vain kuuluvat raskauteen. En voi kuitenkaan parhaalla tahdollakaan väittää, että olisi ollut kovinkaan vaikeaa.

Suhtautuminen omaan kehonkuvaan on kokenut melkoisen muutoksen viimeisen kolmanneksen aikana. Nyt naurattaa, kun katselen raskauden alussa napsittuja kuvia tai puolivälin masukuvia. 


”Maha on jo niin iso, vitsit kaikki huomaa heti, et oon raskaana”. 
”Mihinköhän mä pukeudun sit lopussa, ku nytkään ei mahdu mitään päälle”.

Mitä itsepetosta. Vasta nyt pukeutuminen alkaa todellisuudessa tympiä, kun vaihtoehdot alkavat rajoittua muutamaan trikootoppiin ja näkymättömän miehen vaatekaapin sisältöön. Vasta nyt maha alkaa oikeasti olla aika iso ja ajoittain rajoittaa liikkumista sekä tekemistä. Päästessäni kilojen kerryttämisessä kymppikerhoon pohdiskelin painonnousua enemmän ja koin siitä ajoittain ahdistustakin, mutta tällä hetkellä ei voisi vähempää kiinnostaa. Jopa pidän pyöristyneestä olemuksestani ja vanhat kuvat sekä pieneksi käyneet farkut herättävät ristiriitaisia tunteita: olinko minä todellakin noin pieni? Toivon, että onnistuisin pitämään muutaman "ylimääräisen" kilon raskauden jälkeen. En edes haaveile mahtuvani tulevaisuudessa kokoon XS. Masu on toistaiseksi pysynyt arvettomana, mutta ajatus mahdollisista raskausarvista ei jostain syystä ahdista. Kroppani on muutenkin täynnä kaikenlaisia "taistelujälkiä", joten muutamat jäljet vatsanahassa tuntuvat mitättömältä pikkuseikalta. Pahimpien kasvupyrähdysten aikana napa on ollut koetuksella ja koko mahaa on kiristänyt, mutta näihinkin "vaivoihin" olen saanut Bio Oilin käytöstä todella hyvän avun. Jotenkin naurattaa se, että koen edelleen välillä huonoa omaatuntoa siitä, että raskaus on ollut niin helppo. Niin usein kuulee, kuinka joku on niin niin niiiiiiiin raskaana. On kipua, särkyä, terveysongelmia, mielitekoja ja kaikenlaista vaivaa. Välillä olen miettinyt, voiko tämä todellakin olla näin helppoa, kun mukamas PITÄISI olla kaikenlaista. 

Osa ehkä ihmettelee, että miksi kirjoitan yhteenvetoa viimeisestä kolmanneksesta jo nyt, kun raskautta saattaa olla vielä useampikin viikko jäljellä. Syy siihen löytyy tämän päivän neuvolalääkärikäynnistä. Siellä saimme selville seuraavaa:


Verenpaine 124/75
”Hiukan korkeampi, mitä sulla yleensä on ollut, mutta edelleen matala ja hyvä. Saa se tässä vaiheessa jo hieman noustakin korkeammaksi. Varsinkin, kun sulla ei ole turvotuksia tai muita oireita”.
Painon muutos/viikko +321g
Tasaisesti nousee edelleen. Vauva kasvaa todennäköisesti saman arvion mukaan kuin mitä Porissa on silloin ylimääräisellä kerralla arvioitu”.
U-prot. ja U-gluk. puhdas.
Turvotus, niente
Sikiön liikkeet ja sydämen syke +150, ++
"Jaha, hän oikein innostui jumppaamaan".
Kohdunpohjan korkeus ja lapsiveden määrä 32,5: normaali
”Hieman pienempi tulos kuin edellisellä kerralla, mutta se voi johtua joko mittauseroista tai sitten siitä, että tuo maha on jo laskeutunut alemmas”.
Sikiön tarjonta, RT
”Pää on jo tosi hyvin tuolla alhaalla”.
Hemoglobiini, ei mittausta
”Mitataan se seuraavalla kerralla, kun ei se lisärauta välttämättä vielä näy siinä tuloksessa, vaikka olo olisikin kohentunut”.

Kerroin lääkärille näistä muutamista supistuksen täyteisistä öistä sekä sukkapuikkokivuista. Tilanne tarkistettiin. Ilmeisesti supistukset ovat jotakin saaneet aikaan, sillä kohdunsuu oli 1cm auki ja kanava kutistunut yli 4cm kahteen senttiin. Myös vauva on asettunut jo tiukasti pää alaspäin, lähtövalmiuteen. Lantiossa on kuulemma hyvin tilaa, joten alatiesynnytykselle ei pitäisi olla estettä.

”Periaatteessa hän voi syntyä koska tahansa”. 

Niin. Syy tämän tekstin syntymiselle löytyy siis tästä. Koska raskaus saattaa päättyä joko tänään, ylihuomenna, muutaman viikon sisään tai vasta helmikuussa, en enää koe odotusta samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ajattelen, että viimeinen kolmannes on tullut tavallaan tiensä päähän. Kotona alkaa olla valmista. Kaikki välttämätön on hankittu. Pienen pienet vaatteet pesty ja laitettu valmiiksi lipastoon. Kroppa ja mieli (?) alkavat olla valmiita tulevaan koitokseen. Nyt vain odotellaan, että pieni päättää lähteä liikkeelle. Virallisesti hän on täysiaikainen vasta muutamien päivien kuluttua, mutta mikäli hän jostain syystä päättää tulla, ei välitöntä hätää enää ole. Ilmassa on jännitystä ja lähdön tunnelmaa. Jään jännityksellä odottamaan, pääsemmekö laskettuun aikaan saakka vai emme. Meneekö kenties yli? Minusta kun on kysymys, niin mikä tahansa on mahdollista. Jotain säätöä varmasti on luvassa, elämässäni kun mikään ei tuppaa menemään niin kuin olettaisi.

Ah, valehtelin muuten. Se TENS-laite pitäisi laittaa tilaukseen. Ja se laukku. Se varmaan olis hyvä pakata lähipäivinä.
comments powered by Disqus