ajatuksia

VUODEN VIIMEINEN


Summasin kuluneen vuoden tapahtumat yhteen jo Rocky Road-postauksessani. Suuria ja pieniä menetyksiä. Luteita ja muuttoja. Irtisanoutumisia ja jäähyväisiä. Uusia alkuja ja uuden opettelua. Muutoksessa elämistä ja siihen sopeutumista. Pelkoa ja sen kanssa elämistä. Uuden odotusta ja siihen valmistautumista. 

2016 ei kohdellut minua, saati lähipiiriäni silkkihansikkain. Vuosi on ollut kertakaikkisen raskas kaikkine menetyksineen ja muutoksineen. Kuitenkin olen oppinut jotain keskeistä vuoden aikana: on mentävä eteenpäin. Kaikesta selviää, kun päättää selvitä, mutta kukaan ei selviä yksin. Ollakseen vahva, pitää myös osata olla heikko. Pitää osata pyytää ja antaa apua. Jos kaatuu, pitää nousta pystyyn ja jatkaa matkaa. Joskus yksin, joskus yhdessä.

Olen oppinut, että elämä on lahja. Että kaikki täällä, on meillä vaan lainassa. Olen opetellut luopumaan siitä, mitä rakastan kaikkein eniten. Olen opetellut päästämään irti katkeruudesta ja antamaan anteeksi. Olen oppinut, ettei toisen onni ole minulta pois. Olen rakastanut ja saanut tuntea olevani rakastettu. Olen opetellut luottamaan, että elämä kantaa. Olen oppinut elämään hetkessä ja nauttimaan siitä, mitä olen jo saavuttanut. 

Tärkeimpänä: olen saanut oppia, millaista on kasvattaa ja odottaa uutta alkua: uutta elämää.  



Törmäsin joulupäivänä lapsuudenystävääni, jonka kanssa emme ole tavanneet muutamaan vuoteen. Hän naureskeli isolle mahalleni ja totesi, että olin ehkä viimeisiä ihmisiä maailmassa, jonka hän ajatteli näkevänsä kyseisessä tilassa. Ei se mitään, niin mäkin luulin, naurahdin hänelle. En vielä muutamaa vuotta sitten olisi koskaan kuvitellut viettäväni jo toista uutta vuotta putkeen vatsa pystyssä. Minä olen enkelityttären äiti. Muutamien viikkojen kuluttua minusta tulee taas äiti. Äiti, äiti, äiti. Kun lausun tuon sanan ääneen, näen mielessäni vain oman äitini. Miltä minä näytän äitinä? Koska opin kutsumaan häntä mummiksi äidin sijaan? 

Olen aikaisempina vuosina ollut kova tekemään vuoden lopussa isoja suunnitelmia ja lupauksia tulevalle vuodelle. Tänä vuonna en kuitenkaan usko, että se kannattaa. Olen niin järkyttävän suuren muutoksen edessä, että en pysty mitenkään tietämään ennalta, millainen matka se tulee olemaan. Muutos on jälleen tulossa. Sitä ei voi ylittää. Sitä ei voi alittaa. Sitä ei voi kiertää. Täytyy mennä sen läpi. 

Pelottaa, jännittää, ahdistaa, naurattaa. Koen, että en ole lainkaan valmis. En silti usko, että kukaan on. Kyllä elämä opettaa, mummu kuiskaa. Jos ei muuta, niin hiljaa kävelemään. 

Hei vuosi 2016, on sun viimeinen päivä. En osaisi sanoa parempia terveisiä sulle kuin Madonna: can you fuck off NOW? Yep, kuulit kyllä. Täällä odotetaan jo malttamattomina tulevaa, eikä sinun aikaasi jaksaisi kukaan enää muistella. Huomisesta alkaen sinä olet vain osa menneisyyttä, kun taas me luodaan tulevaisuutta. Ensi vuonna mikään ei ole enää niin kuin ennen. 

Se hetki, kun kello lyö 00:00 tuntuu aina niin maagiselta. 
Uusi vuosi. Uudet kujeet. Uusi alku. 
Ilmassa on sähköä ja taikaa. Toiveita ja haaveita. 
Ja kaikki on mahdollista saavuttaa. 

Ihanaa ja ODOTUKSEN täyteistä uutta vuotta 2017 kaikille rakkailleni ja tietysti lukijoilleni. Tänä iltana määrään teidät juomaan lasillisen kuohuvaa mun puolesta. Ehkä muutaman oluen. Syökää hyvin ja valakaa tinaa. Ampukaa pari rakettia, vaikka ei siinä olekaan mitään tolkkua. Pussatkaa sitä omaa kultaa tai etsikää jostain joku, kenen kanssa pussailla sitten, kun vuosi vaihtuu. 



comments powered by Disqus