arki

Hirveen kätevä yleiskone

Pienenä inhosin kotitöitä. Äiti opetteli vuosien saatossa vain vetämään huoneeni oven kiinni, koska en useista kehotuksista huolimatta koskaan siivonnut sitä silloin, kun pyydettiin. Tavaroita lojui hujan hajan ja niiden välissä risteili polku, mistä vain itse mahduin pienten jalkojeni kanssa kulkemaan. Joskus äiti kiristi karkkipäivän ja myöhemmin kuukausirahan menetyksillä, jolloin nakkasin kaikki tavarat sängyn alle ja kaappeihin. "Done and done. SIIVOTTU. Poissa silmistä, poissa mielestä". Tiskivuoroista ja imuroimisesta vedettiin aina siskon kanssa pitkää tikkua ja melko usein jätettiin vain tekemättä. Siitäkös äiti riemastui, kun saapui töistä kotiin. 

"Saatana tuutte huomaamaan, että jonain päivänä tää yleiskone menee rikki". 

Aikanaan sottaiset linnut lensivät pesästä, mutta sama yleiskone toimii edelleen. Joskin nykyisin se sijaitsee Loimaalla Kojonperässä, joka myös Bermudan kolmiona tunnetaan. Ei se koskaan oikeastaan edes hajonnut. Korkeintaan meni hetkeksi epäkuntoon, vain tullaakseen oikeiden varaosien löydyttyä entistäkin tehokkaammaksi. Ja kaikesta huolimatta, jotain tuo yleiskone onnistui kuin onnistuikin opettamaan pienille linnuilleen: 

  1. kodin ei aina tarvitse olla tiptop, mutta perussiisteys on kaiken A ja O. 
  2. jos ei huvita, aina voi tehdä laiskanmiehen siivouksen. 
  3. jos siivoukseen suhtautuu pakkopullana, se myös on sitä. 

En edelleenkään ole neuroottinen siisteysintoilija, inhoan esimerkiksi edelleen pölyjen pyyhkimistä. Meistä kahdesta näkymätön mies on ollut aina aktiivisempi tarttumaan imuriin. Kuitenkin nyt, jäätyäni äitiyslomalle, osat ovat vaihtuneet. Vietän kotona paljon enemmän aikaa kuin ennen ja siitä syystä haluan, että ympärilläni on siistiä. Nyt se olenkin minä, joka natkutan väärillä paikoillaan lojuvista tavaroista. Olen tietyissä asioissa melko tarkka ja siksi teen mieluummin itse kuin antaisin miehen tehdä omalla tavallaan. Kulkisin kuitenkin perässä tekemässä uudelleen. Muun muassa kylpyhuoneen siisteys ja kuivien pyykkien lajittelu paikoilleen lukeutuvat näihin. Miehellä on toisinaan taipumusta luistaa kotitöiden parista pleikkarinsa ääreen. Silloin kuullaan suustani usein jotain seuraavista:

"nyt isukki saa valita: nukuttaako lapsen vai tiskaako. Molempia ei äiti nyt pysty tekemään samaan aikaan".

"jaha, lähtekääs pihalle täältä sit ni mä saan siivota rauhassa"

ja äidin känkkäränkkäpäivänä: "saa täällä jumalauta muutki imuria heiluttaa".

Toisinaan ärsyynnyn, kun hyvää hetkeä siivoukselle ei tunnu löytyvän ja tekemistä kasaantuu. Usein kotityöt ajoittuvat siihen hetkeen, kun Ruusunen nukkuu tai touhuaa näkymättömän miehen kanssa. Se on siis tavallaan pois omasta ajastani. Vai onko? Jos kotitöihin suhtautuu ikävänä pakkopullana, sitä ne myös ovat. Pyrin tekemään kotityöt vähän kuin ohimennen. Sen sijaan, että suorittaisin tehtäviä hampaat irvessä, oman ajan puutteesta kiukutellen, olen alkanut pyhittämään siivoushetket lempiharrastukselleni: ajattelemiselle. Minulla on nimittäin aina ollut taipumusta vaipua omiin ajatuksiini. Olen mestari olemaan läsnä ja silti jossain muualla. Mitä enemmän minulla on murheita tai tekemättä jääneitä asioita, sitä enemmän tämä piirre korostuu. Tiskaan ja silti oikeastaan en tiskaa. Kädet kyllä tekevät, mutta mieli matkustaa. Saatan äkkiä havahtua siihen, että olen siivonnut koko asunnon, enkä muista siitä mitään. Mieli sen sijaan tuntuu kevyeltä, koska siellä risteilleet ajatukset on saatu järjestykseen siivouksen ohessa. Toki, allekirjoittaneella on myös niitä päiviä, jolloin kirosanoja pääsee enemmän kuin olisi tarvis ja imuri kolahtaa jokaiseen ovenpieleen, kun paahdan kulmat kurtussa huoneesta toiseen. Jos oikein kovasti kiukuttaa, heittäydyn kunnon marttyyriksi ja jupisen, kuinka "täällä ei koskaan kukaan muu tee mitään ja te vaan saatana sotkette kaikki täällä". Joskus vain toimin kuten äitini aikoinaan: suljen silmät ja vedän oven kiinni. Joskus on parempi lähteä prinsessan kanssa vaunuilemaan ja jättää imuri odottamaan aikaa parempaa. Nimittäin, kukaan ei kuole, vaikka lattialle kertyisi kasa kissankarvoja ja tiskit odottaisivat seuraavaan päivään. 

Usein sanotaan, että tytär alkaa vanhetessaan muistuttaa omaa äitiään. Tämä on alkanut omalla kohdallani pitää pelottavan paljon paikkaansa nyt, kun olen kotona 24/7. Sotkuinen lintu huomaakin muuttuneensa äitinsä kaltaiseksi, käteväksi, yleiskoneeksi. Uskon, että suurin syy tähän itsessäni tapahtuneeseen muutokseen on se, että en ole tällä hetkellä työelämässä. Kun on tottunut 7-9h päivässä paahtamaan tukkaputkella montaa asiaa samaan aikaan, arjen pyörittäminen kolmiossa tuntuu melkoisen kevyeltä. Odotankin mielenkiinnolla, minkälaiseksi tilanne muuttuu sitten, kun joskus palaan takaisin työelämään ja "todellinen" lapsiperhearki astuu tämän vauvavuosikuplan tilalle. Näkymättömän miehen ei siis ehkä parane tottua liiaksi tähän hyvään. Epäilen, että kun paluu työelämään koittaa, tämä nykyinen kodinhengetär painuu sinne, mistä tulikin. Saattaa olla, että vielä jonakin päivänä tässäkin talossa yleiskone uhkaa mennä vielä rikki kerran, jos toisenkin. Ja jos Ruusunen äitiinsä tulee, hän piut paut välittää ja kiirehtii takaisin leikkeihinsä. 

comments powered by Disqus