arki

Yllättäviä lähentymisiä

Olin aina varma, että kissoista Pipa olisi se, joka ottaisi vauvan omakseen. Hän on seurallinen ja rakastaa kaikkia. Missä hooman, siellä Pipa. Ja mieluiten sylissä paijattavana. Jos hän osaisi puhua, "jätän vain karvani tähän syliisi" olisi hänen mottonsa. Tästä syystä en osannut millään tavalla olla huolissani hänen suhtautumisestaan vauvaan, sillä uskoin hänen pian hoksaavan, ettei minihooman ole muita kummempi tapaus. Enkä ollut pahasti väärässä. Saapuessamme Ruususen kanssa kotiin Pipa kävi haistelemassa tyypin, eikä sen jälkeen pahemmin ajatellut asiaa. Toki, kyseinen herra ei ole myöskään penaalin terävin kynä, joten todennäköisesti hän ei alkuun edes käsittänyt, mistä pienessä hoomaninalussa oli kysymys. 

Alusta alkaen Pipa on osallistunut aktiivisesti vauvan hoitoon ja seuraillut Ruususen edesottamuksia pienen etäisyyden päästä. Onpa hän jo kerran salaa hiipinyt Ruususen sängyn jalkopäähän nukkumaankin. Tästä huolimatta hän pitäytyy nykyään kuitenkin jatkuvasti pienen välimatkan päässä prinsessasta, sillä vauvan liikkeellelähtö ja riehakas meno on hieman säikäyttänyt herkkäsieluista Pipaa. Silmät suurina hän tarkkailee prinsessan kolttosia, mietintämyssyn raksuttaessa. 

"En ymmärre. En kertakaikkiaan ymmärre, miten minihooman jo yhtäkkie on noin iso. Miksi se yrittee nouste kahdelle jalalle. HOOMAN, PELASTE MEIDET. PELASTE". 

Hän antaa Ruususen koskettaa itseään vain harvoin. Ja luikkii karkuun välittömästi, jos huomaa prinsessan tekevän yllättäviä lähentely-yrityksiä.

"MINIHOOMAN. Silite nätiste! NÄ-TIS-TE. Se on nätiste, tai ei ollenkaan. Ei erityiskohteluite, vaikka olisi kuinka prinsessa", hän jupisee ja livahtaa turvallisen välimatkan päähän.

Perheemme filosofi, Jalo aka Piisamirotta, on ollut toista maata. Hän ei ole koskaan pahemmin välittänyt muista hoomaneista kuin minusta. Vain minä saan paijata ja ottaa syliin. Vain me voimme katsoa yhdessä ikkunasta. Hän lähestyy muita hoomaneita vain, jos kokee hyötyvänsä heistä jotakin. Lähinnä herkkujen näkökulmasta. Hän rakastaa rauhaa ja hiljaisuutta ja sitä, että saa vetelehtiä olohuoneen lattialla tassut kohti taivasta. Saapuessamme Ruususen kanssa sairaalasta, hän kävi veljensä tavoin haistelemassa uuden tulokkaan. Hän katsoi vauvaa pitkään ja sen jälkeen minua. Sitten taas vauvaa. Sitten taas minua.

"Mitä paskea. KAIKKI on pilalla, hooman. Kaikki. Vie pois se. En tykkää", hän murahti ja paineli matkoihinsa. Eikä osoittanut vauvaa kohtaan enää minkäänlaista kiinnostusta. Paitsi silloin, kun tämä itki masukipujaan tai muita harmituksiaan. "HOOMAN, VAIENNE SE", hän tuli huutamaan jalkojeni juureen. "VAIENNE SE, TAI MINE VAIENNEN SEN IÄKSI". Palatessani vaunuilemasta tai muilta reissuilta vauvan kanssa hän osoitti aina suurta pettymystä, kun en ollutkaan vienyt Ruususta pois. Hän valtasi Ruususen pikkusängyn itselleen ja linnoittautui makuuhuoneeseemme, mistä poistui vain tarpeilleen tai ruokailemaan. Kesti pitkään ennen kuin hän suvaitsi saapua keskuuteemme iltaisin, Ruususen nukahdettua. Hän niin mielensä pahoitti, kun vauva saapui taloon. Olinkin varma, ettei hän toipuisi tästä enää koskaan ennalleen. Että tästä lähtien hän viettäisi elämänsä sängyssä, meitä paheksuen ja syntyjä syviä pohdiskellen.

Loppuvuodesta alkoi kuitenkin tapahtua merkillisiä muutoksia. Siinä, missä Pipa vähensi kontaktia Ruususen suntaan, Jalo alkoikin ilmestyä olohuoneeseen päiväsaikaan. Hän katseli uteliaana Ruususen puuhasteluja, turvallisen välimatkan päästä. Ruususen nukkuessa päiväuniaan parvekkeella ja minun tiskatessani keittiössä, olohuoneesta alkoi kuulua merkillistä meteliä. Mennessäni paikalle, tapasin Jalon leikkimästä Ruususen leluilla. "No jos vähän kokeilen", hän mutisi nolostuneena. 

Hän alkoi tulla iltaisin Ruususen makuuhuoneeseen, iltasatua kuuntelemaan. Hiipi prinsessan sängyn alle nukkumaan ja tuli heti ilmoittamaan olohuoneeseen, jos prinsessa ei meinannut saada unen päästä kiinni. "No mikä Jalon on tullu", minä kysyin häneltä. "Miten se Ruusunen nyt niin kiva onkin". 

En saanut vastausta. Jotain hän jupisi partaansa, hiippaillessaan takaisin Ruususen huoneeseen. 

Joulukuussa tapahtui yllättäviä lähentymisiä, kun Piisamirotta otti jälleen uuden askeleen Ruususta kohti. Hän laskeutui sohvalta lattiatasoon ja antoi prinsessan koskettaa itseään. Siitäkin huolimatta, että prinsessa saattoi yhtäkkiä vaihtaa nätisti silittämisen hieman raffimpaan paijaamiseen. Mutta hän ei ollut moksiskaan. 

"NÄTISTI SILITÄT JALOA", minä korotin ääntäni prinsessalle. Kissa pysyi paikoillaan. 

"Niin, NÄTISTE hooman", hän tyytyi komppaamaan minua. 

Kävikin siis aivan päinvastoin kuin olin ajatellut. Pipa on se, joka pitää edelleen etäisyyttä vauvaan. Ei anna mielellään koskea, ei mielellään osallistu päivän puuhasteluihin. Piisamirotta sen sijaan saattaa viettää pitkiäkin aikoja olohuoneessa prinsessan touhuja katsellen. Antautuu välillä tarkoituksella prinsessan koskettelujen kohteeksi, eikä pahoita mieltään, vaikka toinen leikkii pörheällä hännällä tai kokeilee tassuja ja korvia. Suostuu jäämään leluauton alle uudelleen ja uudelleen. Eikä harmistu, vaikka joutuisi yllättävän pallohyökkäyksen kohteeksi. 

Iltaisin hän tulee kuuntelemaan iltasadun ja odottaa, että prinsessa nukahtaa. Sitten hän saa kastikkeensa. Vatsa pullollaan hän asettautuu keskelle olohuonetta, pötköttämään selälleen. Tassut kohti taivasta. Silmät puoliksi ummessa hän kuuntelee hiljaisuutta ja nautiskelee. 

Monet murehtivat etukäteen eläimet ja vauva -yhdistelmää. Minä en murehtinut. Uskoin siihen, että hiljaa hyvä tulee. Että ennemmin tai myöhemmin he löytävät yhteisen sävelen, kun tiettyjä pelisääntöjä kunnioittaen tutustutaan. Ja nyt voin todeta, että olin oikeassa. Vaikka melkein vuoden se kesti. Että filosofi tottui minihoomaniin.

Vaikka kyllä hän välillä yhä niin mielensä pahoittaa. Mutta enää sillä ei ole mitään tekemistä Ruususen kanssa. Katsokaas, kun herra filosofi on tämän kaiken arkisen yläpuolella. Ja siksi hänen perusasenteeseensa kuuluu se, että hooman on aina typerä, eikä ymmärre hänen korkea-arvoisuutensa kaikkia aivoituksia. Olipa kyseessä sitten pieni tai iso hooman. Niin on ollut ja niin on aina oleva. Edelleen eniten paskea on kaikki. Paitsi kastike. 

comments powered by Disqus