arki

YÖKYLÄSSÄ, raivotar Ruusunen


Vihaan tätä kliseistä aloitusta, mutta pakko käyttää sitä tässä yhteydessä:

SE TUNNE, kun haluat laittaa jotain muuta jalkaan kuin kollarit/mammafarkut ja YHDET housut menee kiinni! No okei, ehä ne oli ennen löysät Boyfriendpökät, mutta silti! Mystisesti ovat kutistuneet 9kk aikana tuolla kaapissa lojuessaan, kurittomat farkut!

Farkuista päästään hienosti aasinsiltana päivän otsikkoon. Lähdin nimittäin niiden lisäksi ulkoiluttamaan Ruususta ensimmäistä kertaa, yökylän merkeissä. Mummi kun sattui olemaan matkalla Kylmäkoskelle, tätinsä luo kampaajalle. Mehän änkesimme mukaan, äiskän haaveena saada tukka kuosiin. Edellisestä kerrasta kun oli vierähtänyt jo useita kuukausia (kuten ylläolevasta kuvasta näkee). Latvat yhtä hamppua ja vaaleat raidat, kröhöm, ei ehkä enää niin vaaleat.

Minua hieman jännitti tuleva automatka. Ei niinkään Ruususen puolesta, hän viihtyy autossa oikein hyvin ja useimmiten nukahtaa heti kun startataan. Olen kuitenkin jostain syytä aina hieman pelännyt autolla ajamista. Pelkään vakavaan onnettomuuteen joutumista todella paljon. Näen myös paljon painajaisia tästä aiheesta. Pelko koskee myös läheisiäni. Aina, kun tiedän jonkun läheisen lähtevän pidemmälle reissulle haluan aina varmistuksen siitä, että hän on päässyt turvallisesti perille. Raskausaikana tuo pelko kasvoi hieman isommaksi ja nyt Ruususen syntymän jälkeen huomaan jännittäväni entistä enemmän. Joskus leikilläni sanon, että olen varmaan entisessä elämässäni menehtynyt vakavassa onnettomuudessa. En keksi muuta syytä tälle pelolle, koska mitään vakavaa ei ole onneksi koskaan tapahtunut. Luotan kyllä itseeni ja omaan ajotaitooni, mutta pelkään muita kanssa-autoilijoita. Muun muassa ajomatkat kolmen vuoden ajalta Harjavalta-Tampere -välillä sekä pitkä työmatka Kiikoisiin on opettanut, että teille mahtuu jos jonkinlaista maantien ritaria. Tästä pelosta johtuen olinkin tyytyväinen, että ensimmäinen reissu Ruususen kanssa tuli ajankohtaiseksi näin pian, koska joskus se eka kerta on korkattava. Onneksi mummi oli mukana, sillä vielä ei kuitenkaan ollut aika sille, että olisin ajanut yksin Ruususen kanssa näin pitkää matkaa. 

Raivotar Ruusunen tuli kylään jo muutama päivä sitten, nostettuani kirotun Deeeen annostusta hieman korkeammaksi. Neiti oli känkkäränkkäillyt jo koko perjantain ja lähdön hetkellä hän kyllä näytti mummille kaikki parhaat puolensa.

"No, kyl hän sit autoon leppyy. Sovitaanko neiti, että oot sitten kylässä tosi vieraskorea ja kiltti ja ihana. Eiksni".

Saihan sitä äiti haaveilla. Neiti onneksi nukahti autoon ja nukkui tyytyväisenä koko matkan. Saapuessamme Kylmäkoskelle raivotar huusi kuin palosireeni, siitä hetkestä kun astuimme ovesta sisään. Tarvittiin yksi äiti, yksi mummi ja yksi isotäti sekä lukematon määrä masujumppaa ja erilaisia kanniskeluja, ennen kuin neidin olo helpottui. Yö sujui kuitenkin älyttömän hyvin, eikä neitiä selvästikään haitannut vieras ympäristö. Tyytyväisenä hän tuhisi äiskän vieressä. Sen verran vieraat sylit kuitenkin jännitti, että välillä piti päästä äipän sylistä turvaa tankkaamaan. 

Tänään aamulla eilinen tuntui olevan enää ikävä muisto vain. Kappas vain, kun eilinen mentiinkin täysin ilman Dvitskuja. Mummi hoiti neitiä sillä välin, kun äiskä pääsi istahtamaan tukkatohtorin tuoliin. Kärsivällisesti jaksoi mummi kuunnella äiskän saarnaa tahdistetusta pulloruokinnasta, vaikka selvästi meni vähän hermo allekirjoittanen besserwisseröintiin. Kaikki sujui seinän toisella puolen mallikkaasti, vaikka äiskää hiukan jännitti olla vauvasta erossa.


Kuivat latvat sai kyytiä ja uusilla raidoilla freesattiin väriäkin hieman toisenlaiseksi. Kyllä ny äipän kelpaa. Ei pääse enää Ruusunen tukistelemaan yhtä helposti kuin ennen!

Kaffeet hörpättiin ja sitten startattiin Matun nokka kotia kohti. Prinsessa nukkui koko matkan kiltisti ja äitiäkin jännitti jo hieman vähemmän. Kaiken kaikkiaan eka yökyläily vauvan kanssa sujui oikein mallikkaasti, raivottaren ilmenemisestä huolimatta. Ja ne perhanan Deet. Harkitsen vakavissani kokeilevani jotain muuta merkkiä, koska selkeästi neidin olo on nyt helpottanut, kun ollaan muutama päivä oltu kokonaan ilman. Onneksi posti tuo ensiviikolla myös kaikenlaisia vermeitä neidin oloa helpottamaan. Palaan niihin vielä myöhemmin. 

Summa summarum: ehkä sitä uskaltaa yökyläillä toistekin!

Note to self: kampaajalla voi käydä useammin kuin kerran puoles vuodes tai vuodes. 
comments powered by Disqus