ajatuksia

Ystävyydestä

Tunnustan, että olen ollut aina vähän huonohko ystävä. En oikein aina muista kysellä mitä kuuluu tai sopia tapaamisia. Joskus saattaa kulua pitkäkin aika, ennen kuin ymmärrän ottaa yhteyttä. Vaikka olen miltei aina valmis kahvittelemaan tai lähtemään seikkailuun, harvemmin itse olen se, joka ottaa yhteyttä. Sosiaalisuudestani huolimatta minussa piileskelee nähkääs myös erakkoluonne, joka ajattelee: huomenna mä soitan. Tai ehkä ylihuomenna. Ajattelen kuitenkin ystäviäni usein, niin nykyisiä kuin menneitäkin. Saatan uppoutua pitkiksi ajoiksi muistoihini ja elää niitä uudelleen. "Mietin, mitä hälle kuuluu, onko kaikki kohdallaan". Sillä kun kerran päästän jonkun oikein lähelle, hän pysyy siellä aina, vaikka elämä veisikin eri suuntaan.

Olen siinä mielessä etuoiketetussa asemassa, että olen saanut tähänastisen elämäni aikana tavata mielettömän määrän upeita ihmisiä. Toiset ovat pysyneet elämässäni hiekkalaatikolta lähtien, toisten kanssa on tunnettu vasta muutamia vuosia tai kuukausia. Joidenkin kanssa tiet ovat vieneet eri suuntiin hiljalleen. Toiset ovat lähteneet ovet paukkuen, palaamatta koskaan takaisin. Joskus olen sulkenut oven heidän perästään pysyvästi, enemmän kuin mielelläni. Joskus olen jättänyt sen raolleen toivoen, että he vielä jonain päivänä palaisivat takaisin. Ja toisinaan, niin on käynytkin.

Olen kohtalaisen haastavan luonteeni takia kompuroinut ihmissuhteissani paljon. Virheitä on tullut tehtyä enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Piti elää osapuilleen 22 vuotta ennen kuin lakkasin syyttelemästä ongelmistani muita ja ymmärsin katsoa peiliin. Välillä täytyy ihan ihmetellä, miten eräät ovat jaksaneet tahia kanssani juurikin sieltä hiekkalaatikolta lähtien.

Välillä mietin, miten paljon luonteensa puolesta prinsessa tulee minuun. Ja jos hän on kuin peilikuva minusta, voisinko opettaa hänelle jotakin ystävyydestä? Ettei hänen tarvitsisi kompuroida ihan yhtä paljon? Tosin, ihmissuhteissa saa ja pitääkin mokailla, eihän sitä muuten kasva. Toivon vain, ettei tyttäreni tarvitsisi haavoittua ja haavoittaa aivan yhtä paljon kuin minun. Haluaisin opettaa hänelle, että todellinen ystävyys on muun muassa sitä

  • että vaikka ette näkisi viikkoihin, kuukausiin tai jopa vuosiin, juttu jatkuu aina siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi
  • että vaikka joka päivä ei soitella, se ei tarkoita sitä, etteikö toinen olisi aina mielessä
  • kun toinen kysyy: "näytänkö lihavalta tässä mekossa" , voit vastata kyllä, eikä hän suutu
  • että ei tarvitse kadehtia sitä, mitä toisella on  
  • että ei tarvitse kävellä toisen yli, eikä varsinkaan tulla itse ylikävellyksi
  • että voi riidellä ja kuitenkin aina sopia
  • kun olet aidosti onnellinen toisen puolesta, silloin, kun hän menestyy tai saa haluamansa 
  • kun olet surullinen silloin, kun häneen sattuu eniten
  • kun ei tarvitse valehdella 
  • kun on aidosti kiinnostunut toisen elämästä ja sen eri vaiheista 
  • että voi soittaa toiselle keskellä yötä, oli mikä tahansa 
  • kun voitte olla joko ihan hiljaa vain tai puhua pälpättää toistenne päälle ja siltikin kuunnella samalla, mitä toinen sanoo
  • kun pidetään toisen puolta, tuli eteen mitä tahansa
  • kun voi olla toisen kanssa aivan eri planeetalta ja silti tuntea yhteenkuuluvuutta.

Haluaisin opettaa hänelle, että joskus ystävyys voi syventyä rakkaudeksi. Ja vaikka tuo rakkaus päättyisi, on ystävyys mahdollista säilyttää. Haluaisin opettaa hänelle, että silloin kun ihmissuhde ottaa enemmän kuin antaa, siitä kannattaa päästää irti ennen kuin kadottaa itsensä kokonaan. Haluaisin opettaa hänelle, että on parempi olla rehellinen itselleen kuin elää valheessa. Haluaisin opettaa hänelle, että jos pyytää anteeksi niin usein saa anteeksi. Ja miten tärkeää onkaan osata antaa anteeksi. On tärkeää osata kuunnella, mutta yhtä tärkeää on osata avautua itse. On tärkeää olla aina valmis auttamaan, mutta yhtä tärkeää on huomata milloin joku käyttää avuliaisuuttasi vain hyväksi. Ennen kaikkea haluaisin opettaa hänelle, että ketään ei voi omistaa. Joskus on hyvä antaa toisen mennä sen sijaan, että yrittäisit itse muuttaa tai muuttua. Ja vaikka sydän särkyisi tuhat kertaa, se korjaantuu kyllä. Hitaasti, mutta varmasti. Jos vain uskaltaa luottaa siihen, että aina kun yksi ovi sulkeutuu, uusi ovi aukeaa jossain toisaalla. Jos vain antaa sille mahdollisuuden. Haluan opettaa hänelle, että jokainen kohtaaminen on arvokas. Ikinä ei tiedä, kenet huomenna tapaa. 

Odotusaikana minua jännitti kovasti, mitä tapahtuisi vauvan syntymän jälkeen. Olin niin paljon lukenut siitä, miten vauvan syntyessä lapsettomat ystävät hiljalleen kaikkoavat ja mammaloma sujahtaa ohi yksinäisyydestä kärsien. Mietin, käykö minullekin niin. Onneksi omalla kohdallani mikään ei oikeastaan ole muuttunut huonommaksi. Olen kuluneiden vuosien aikana oppinut tunnistamaan sellaiset, joista kannattaa pitää kiinni. Enin osa ystävistä on pysynyt paikoillaan. On ollut ihana huomata, että ystävyydessämme on Ruususelle sopiva paikka. Ei liian suuri, vaan juuri sopiva. Ja he, jotka ovat menneet, olivat kai jo tehneet lähtöä pidemmän aikaa, Ruususesta riippumatta. Ja onpa muutama vanha ystävä löytänyt tiensä takaisinkin, siitä aikanaan raolleen jätetystä ovesta. Se, jos joku, kertoo siitä, että jotain on joskus tullut tehtyä oikein. 

Ruususelle on pienestä iästään huolimatta siunaantunut jo muutamia ystäviä. Ensimmäinen heistä astui elämäämme jo synnytyslaitoksella. Viikkojen ja kuukausien saatossa, heitä on tullut lisää. Joskus leikkisästi naureskelimme Sarin kanssa, että mitäpä jos tytöt eivät pidäkään toisistaan yhtään. Niin.Tarkkaa vuotta en osaa sanoa, mutta noin 22-23 vuotta sitten paiskasin naapurin tytölle luurin korvaan, koska hän oli mielestäni tyhmä (toisin sanoen, ei tehnyt niin kuin minä halusin). Hetken päästä se mokoma seisoi oven takana. "Leikkisiksää mun kaa". -EN, minä töksäytin ja vedin oven päättäväisesti toisen nenän edestä kiinni. "Et sää voi tollai Sannaa kohdella, se on sun kaveri", äiti sanoi. Niin. Voimme vain neuvoa, ohjata ja opastaa. Toivoa, että nuo ystävyyden siemenet kasvaisivat voimakkaiksi ja kestäviksi. Mutta ystävänsä, ihminen valitsee itse.  "MUTKU SE ON NIIN TYHMÄ". Hetken päästä hän palasi taas. Kysyi, leikitäänkö kettua ja prinsessaa. "Joo, jos mä saan olla kettu". 

Enää emme leiki kettua ja prinsessaa, mutta viime viikolla hän seisoi taas oven takana. Toi kukkia mukanaan. Vaikka tietää, että auringonkukat tuskin eläisivät seuraavaan aamuun saakka, antoipa hän millaiset hoito-ohjeet tahansa. Sitkeästi hän jaksaa edelleen minun kanssani yrittää. Minun paras ystäväni. 

comments powered by Disqus