Odotusaikana kuvittelin, että on paljon sellaista, mitä ilman ei vain pärjää. Nykyisin huomaan ajattelevani päinvastoin: yllättävän vähällä sitä pärjää. Yllättävän vähän vauva tarvitsee. Ja ne arjen pienet pelastajat, niillä on melko vähän tekemistä varsinaisten vauvatarvikkeiden kanssa.  Lue lisää

Ruususen puuroista koostettu postaus sai paljon kiitosta (http://so-up.fi/heikkonenkakspistenolla/puurokikkailuja ). Tekstiä kirjoittaessani… Lue lisää

Aina juhlien jälkeisinä päivinä on jotenkin takki aivan tyhjä. Voisin katsella illan aikana otettuja kuvia loputtomiin ja käydä juhlien kulkua sekä käytyjä keskusteluja läpi yhä uudelleen ja uudelleen. Ja aina mietin, että miksi porukkaa ei tule kasattua yhteen useammin. Pitäisi nähdä useammin, juhlia enemmän. Koska niin hauskaa se on. Yhdessäolo. Lue lisää

Tässä aivokuolleisuuden tilassa olen kiitollinen siitä, että pakkasessa on ruokaa valmiina. En todellakaan jaksaisi orientoitua tekemään mitään ylimääräistä. Siispä tänään ruokaillaan Heikkosen padasta vegesosetta. Resepti syntyi ihan puolivahingossa, mutta niin hyvää siitä tuli, että ajattelin jakaa reseptin teillekin. Lue lisää

Toisinaan teen muun kokkailun ohessa Ruususelle kerralla isomman satsin, mistä valtaosa menee pakkaseen. Pakkasvalmiina on sekä soseita että sormiruokaa. Sormiruoasta valtaosa on välipaloja: apinaevästä, puurorieskaa ja puuromuffinsseja sekä lisäksi kana- ja lihapötköjä. Soseista löytyy yleensä peruna-, makaroni/pasta-, kukkakaali-, vegesekoitus- ja tomaattinen sose. Näiden kaveriksi olen pakastanut kana- ja lihakastiketta. Pakastan ruoat valmiina annoksina minigrippusseihin, jolloin sulatus on nopeaa. Lue lisää

Keitän puuron aina kauramaitoon ja usein tarjoan sitä alkuun "raakana". Sitten, kun puuroähky iskee, tarjoan loput lisukkeen kanssa. Pikku kulinaristimme kohdalla keskeistä on oikea ajoitus ja riittävä vaihtelevuus tarjottavan puuron suhteen. Siksi en tarjoa hänelle koskaan samaa puuroa esimerkiksi aamu- ja iltapalalla. Enkä varsinkaan samalla lisukkeella. Lue lisää

Oli jotenkin itsestäänselvää, että valmistaisin Ruususen ruoat mahdollisuuksien mukaan itse. Enkä koe, että siitä olisi jotain erityistä vaivaa verrattuna kaupan valmissoseiden syöttämiseen. Katsokaas, minä pidän ruoanlaitosta. Olen tottunut työssäni tekemään miljoona asiaa samanaikaisesti, mielessäni toista miljoonaa asiaa samalla prosessoiden. Kun on tottunut tekemään sapuskaa sarjatyönä, kiireetön kotikokkailu ja kikkailu reseptiikalla ei kuormita millään tavalla. Lue lisää

Eilinen todisti jälleen, että näitä extemporekahvitteluja pitäisi harrastaa enemmänkin. Liian harvoin tulee kasattua porukka saman katon alle. Vaikka olemmekin umpihulluja kaikki tyynni, en yhtäkään vaihtaisi. Ja kummasti tällaiset yllätyskahvittelut piristävät arkea. Sittenkin, vaikka kakkua syötäisiin vain siksi, että voitaisiin nähdä, kenen naama vääntyy hassuimpaan irvistykseen. Ja hauskinta on aina huijata nirsoja sukulaisia syömään raaka-aineita, mistä he eivät muka pidä. Tällä kertaa jekutettiin tätini Sari syömään sipulia. Se oli piilotettu piirakkaan, mutta sitähän ei hänelle kerrottu. Lue lisää