Pistäytymisunikoulun aloituksesta on nyt kulunut muutama viikko. Näistä jokaisena iltana Ruususen nukahtamiseen kulunut aika on vaihdellut viidestä minuutista 45 minuuttiin. Jokaisena iltana hän on nukahtanut itsekseen, ilman vanhemman läsnäoloa. Näistä melkein jokaisena yönä on nukuttu heräämättä kertaakaan. HAAAAAAAAAAAAAAAAALLLLLEEEEEEEEEEEEEELUUUUUUUUUUUUUUUJA.  Lue lisää

Moni on udellut minulta, miten unikoulun kanssa kävi. En halunnut lähteä tuulettelemaan ennen kuin voisin olla varma siitä, että suunta on oikea. Nyt, nukuttuani 12 kokonaista yötä, uskallan varovasti päästää sen suustani: MEILLÄ NUKUTAAN. VIHDOINKIN. Minulla on tästä sana jos toinenkin sanottavaa, joten siksi jaan nyt postauksen kahteen osaan. Tässä postauksessa avaan vielä hieman päätöstä unikoulun taustalla ja pohdin unikoulua muutosjohtamisen näkökulmasta. Palaan soveltamaani pistäytymisunikouluun omassa postauksessa myöhemmin.  Lue lisää

Olen vähän sellainen persoona, että haluan aina tehdä asiat oikein. Mieluiten ensimmäisellä kerralla. Ruususen kanssa on kuitenkin kerta toisensa jälkeen myönnettävä itselleen, että vanhemmuudessa virheitä tulee tehtyä vähän väliä. Jälkiviisaana voisinkin todeta, että olisi pitänyt lukea tämä kirja jo odotusaikana. Tai viimeistään vauvan synnyttyä. Ehkä silloin unikoulu olisi onnistuttu välttämään, mutta tällä hetkellä en näe tilanteeseemme enää muuta vaihtoehtoa. Kirjan luettuani olen kuitenkin melko luottavaisin mielin unikoulun suhteen. Lue lisää