terveys

Helposti hyvään kuntoon (asento)

Hyppään suoraan asiaan. Miksi hyvä asento on tärkeä. Ensinnäkin kehossamme alkaa tapahtumaan heikkenemistä 25-30 ikävuoden välillä. Luut eivät enää kovene vaan päinvastoin alkavat hieman pehmenemään. Samoin nivelten ja välilevyjen aineenvaihdunta alkaa pikkuhiljaa heikkenemään. Tämä johtaa kansankielessä nivelten kulumiseen. Koska tämä prosessi tapahtuu kaikille, ei ole suoranaisesti syytä puhua sairaudesta. Ongelma oikeastaan syntyy silloin kun niveleeseen kohdistuu vääränlainen rasitus. Ja tämä on seurausta yleensä heikosta asennosta. Tällöin kuluminen kohdistuu liikaa tiettyihin kohtiin nivelissä ja heikentää näin ollen nivelen toimintakykyä. Totta kai on olemassa lukemattomia sairauksia jotka aiheuttavat ongelmia niveleeseen. Mutta silti oikeanlainen asento ei varmastikaan pahenna näissäkään tapauksissa oireita, päinvastoin.

Terveysliikunnan tärkein osa kun on arkielämässä tapahtuvaa oikeanlaista asennon aktivointia.

Hyvän asennon merkitys ei ole ainoastaan tärkeää nivelten hyvinvoinnille. Se on sitä myös lihaksille, hermostolle, verisuonille, keuhkoille ja niin edelleen. Esimerkiksi hermojen kulkumatkat kasvavat mikäli emme huolehdi hyvästä asennosta, verisuonitus joutuu tietyissä kohdissa kovaan puristukseen ja keuhkot eivät pääse laajenemaan kunnolla, mikäli rintarangan asento ei mahdollista kylkiluille riittävää liikettä. Syitä hyvän asennon ylläpitoon alkaa löytymään yllättävän paljon.

Hyvä asento ei kuitenkaan ole vain fyysinen ominaisuus. Sillä on suuri merkitys myös omiin tuntemuksiin. Mieti hetkiä kun olet surullinen tai väsynyt. Silloin hartiat lysähtävät ja ryhti heikkenee. Kun taas energisenä ja iloisena olet pidempi ja paremmin "avoin" kokonaisuus. Koska tunne-elämä vaikuttaa asentoon, voit myös asennolla vaikuttaa tunne-elämään. En väitä että asentoa muuttamalla harmaa päivä muuttuu aurinkoiseksi, mutta tiedän että hyvä asento tuo paremman olon. Elimistö toimii paremmin ja olo on varmempi. 

Tuo varmuus heijastuu myös ympäristöön. Voit kokeilla kuinka olemuksesi muuttuu. Mene peilin eteen ja tarkkaile miltä näytät kun istut huonossa ryhdissä, olkapäät kiertyneinä eteen. Ojenna sitten itsesi mahdollisimman pitkäksi ja aukaise rintakehäsi. Muutos on valtava niin elimistön kannalta kuin myös olemuksesi. Positiivinen olemus heijastaa positiivista energiaa ympäristöösi.

Asennon pysyvä korjaaminen ei tapahdu hetkessä. Mutta juuri nyt kannattaa se aloittaa. Meillä kaikilla elimistö hakeutuu mielellään lepotilaan eli istuessa se asettautuu luitten varaan "röhnöttämään" ja seistessä lonkkalepo asentoon vain hakeudutaan. Eli ei kannata soimata itseään huonoista asennoista, ennemminkin kannattaa aloittaa muutos niiden korjaamiseksi. 

Hyviä apuvälineitä asentomuutokseen ovat käynnit fysioterapeutin luona, pilates, jooga tai esimerkiksi fustra. Itse esimerkiksi tykästyin fustraan. Se oli riittävän haastavaa ja vaati hetkeksi täydellisen läsnäolon. Kun olet saanut tietoisuuden hyvästä asennosta, onnistumisesi ratkaisee lopulta kuitenkin arkielämä. Kuinka hyvin jaksat ylläpitää ja korjata asentoasi. Niin lenkillä, salilla, istuessa, kävellessä ja vaikkapa ruokaa laittaessa. 

Tämä asentoasia on varmasti yksi tärkeimmistä asioista joka kannattaa ottaa huomioon kun aloittaa kuntoilun tai uuden harrastuksen. Ettei kuormittaisi elimistöään väärällä lailla ja näin hyvästä harrastuksesta tulisikin huono. Ja vaikka ei olisikaan aloittelija, kannattaa varmistaa että käyttää elimistöään oikein. Terveysliikunnan tärkein osa kun on arkielämässä tapahtuvaa oikeanlaista asennon aktivointia. 

Seuraavassa osassa kerron oman versioni kuntosali harjoittelusta. 

comments powered by Disqus