urheilu

Joensuun Mailan kanssa Ruotsiin

Olen ollut urheilijana ja valmentajana lukuisia kertoja eri puolella Eurooppaa. En kuitenkaan olisi osannut arvata kolme vuotta sitten kun aloitin pesäpallon parissa toimimisen, että myös JoMa tulee pelaamaan ulkomailla. Joensuun Maila ja Kouvolan Pallonlyöjät kohtaavat ensimmäisessä pesäpallon runkosarja ottelussaan toisensa Tukholmassa. Tapahtumassa pelaavat oman ottelunsa myös naisten superpesis joukkueet Manse PP ja Pesäkarhut Pori. Urheilun yksi keskeisimpiä teemoja on antaa uusia, ennalta arvaamattomia elämyksiä. Tuo tavoite täyttyy aivan varmasti tuossa kyseisessä tapahtumassa. Olen seurannut sivusta kuinka hienoa työtä Jonne Kemppainen ja kumppanit ovat tehneet tapahtuman onnistumisen eteen. Urheiluseurat tarvitsevat rohkeita liikkeitä jotta tietoisuus omasta lajista saavuttaisi mahdollisesti uusia ihmisiä joko katsojiksi tai miksei myös lajin pariin urheilemaan.  

Itselle Tukholmassa vierailut toistaiseksi urheilun saralla jäivät valitettavasti yhteen nuorten Suomi-Ruotsi maaotteluun yleisurheilussa. Elämys oli silti melkoinen. Yksi oivallus siellä syntyi. Sijaitsipa kenttä missä maassa tai kaupungissa tahansa, juostava matka, 400 metriä oli aina sama. Mikäli juoksit sen lujaa, oli sijoituskin sen mukainen. Monenlaista tarinaa noilta urheilureissuiltani olisi kerrottavana. Kerron nyt yhden. Ensimmäinen ulkomaan leirimatka ei alkanut lämpimän Golfvirran tuoman tuulenhenkäyksen avustuksella eikä satakielet laulaneet sulosointuja vaan kylmä katabaattinen tuuli iski vasten kasvoja heti lentokentällä ja ääni joka taustalla tunnelmaa loi, oli harakoiden rääkymistä ivallisesti nauraen.

Urheilun yksi keskeisimpiä teemoja on antaa uusia, ennalta arvaamattomia elämyksiä.

Jännitti aivan valtavasti. Ensimmäinen harjoitteluleiri ulkomailla, Portugalissa odotti. Olin noin viisitoistavuotias. Hyppäsin lentokoneeseen Joensuusta ja yhteinen kokoontuminen Helsinki-Vantaalla tuntui isolta tapahtumalta. Paikalle oli saapunut nuoria yleisurheilijoita ympäri Suomen. En tuntenut juuri ketään ja se ei ainakaan helpottanut jännittyneisyyttäni. Katselin ympärilleni ujosti ja toivoin ettei kukaan tulisi kysymään minulta mitään. Kuitenkin eräs valmentajista saapui luokseni ja ilmoitti että siirtyisimme seuraavaksi passitarkastukseen. Passin! Siis meidän piti siirtyä passitarkastukseen, mutta missä oli minun passi. Kylmä väre juoksi selkäpiitä pitkin. Olin jättänyt passin kotiin, Enoon. Lähtöön oli aikaa kaksi tuntia enkä voinut millään saada passia 500 km päästä ajoissa paikalle. Voitte uskoa että oloni oli kaukana iloisesta ja reippaasta urheilijanuorukaisesta. Ei auttanut muuta kuin ottaa reppuselkään ja poistua kentältä muiden lentäessä kohti parempia harjoitteluolosuhteita. Onneksi silloisen juoksujen päävalmentajan, Juha Väätäisen avulla lensin leirille, toki pari päivää muita myöhemmin. 

Yllä olevasta passikommelluksesta on opittu vuosien varrella paljonkin. Uudet kokemukset ulkomailla urheilun ja valmentamisen saralla ovat auttaneet minua ymmärtämään maailmaa laajemmin mutta myös valmistautumaan yllättäviin, muuttuviin elementteihin, huomattavasti paremmin. On siis varmaa ettei matkustamisen ilo tai muistot ole ainut asia mitä ottelutapahtumasta Tukholmassa jää pelaajille. Se valmentaa loistavasti ottelutapahtumiin valmistautumista. Täysin tuntematon areena ja varmasti myös poikkeuksellinen yleisö tekevät ottelusta loistavan tavan valmistautua ensi kauden koitoksiin. Olen varma että kaikille pesäpallon ystäville tällä ottelutapahtumalla on vain positiivisia vaikutuksia ja toivon tosiaan että se poikii uusia harrastajia ja katsojia kansallispelimme pariin. 

comments powered by Disqus